Ah, oma koti ja rauha!
Takana kaksi kuukautta Meksikossa asumista poikien kanssa. Ensimmäinen kuukausi oltiin täysin mieheni kotikaupungissa hänen vanhempien luonaan, kunnes löysimme kodin muutaman tunnin päästä rannikkokaupungista. Sovittiin jo ennen Suomeen lähtöä muutosta, koska en jaksanut 5kk aavikkokesiä +45-50 asteessa. Muutenkin kaupunki ahdisti, ja uskon, että jos olisin jäänyt vielä ensi vuoteen asti, olisi masennus iskenyt. Hyvä siis näin! Nyt on pienempi, rauhallisempi ja turvallisempi kaupunki mukavalla ilmastolla (voi kävellä ulkona, ei tarvitse laittaa autoa viilenemään puolta tuntia ennen vauvojen nostoa kyytiin saati pakata autoa juosten kuumuudessa valmiiksi etc.). Ja nautin!
Tämä on myös ensimmäinen kerta kun asumme ihan omassa kodissa. Ennen Suomeen tuloa asuimme mieheni isovanhempien vanhassa kodissa, ihan kaksistaan siis, mutta kuitenkin aina tuntui, että vähän niin kuin toisen kodissa, koska tavarat eivät olleet omia. Suomessa puoli vuotta vanhempieni kotona ja tänne palatessamme mieheni vanhempien kotona. Minä jos kuka olen tyypillinen suomalainen, joka rakastaa kotielämää ja ennen kaikkea omaa rauhaa, joten tähän asti on välillä täytynyt elää enemmän tai vähemmän hammasta purren.
Ensimmäiset kolme viikkoa kuljimme koirien ja vauvojen kanssa mieheni mukana joka viikonloppu entiseen kaupunkiin hänen työnsä takia, mutta viime viikolla päätimme, että jään kotiimme muun sakin kanssa pääsääntöisesti, ja hän käy hoitamassa työjutut. Pakkaus, automatkat ja jälleen toisten kodeissa asuminen kävi väsyttäväksi aina 5 päivän välein niin minulle kuin vauvoillekin, koska pojat aina nukkuvat ensimmäisen yön uudessa paikassa todella katkonaisesti.
Eli pikkuhiljaa on alkanut löytymään se ihan oma arki ja tasapainoa siihen. Tuntuu hyvältä tämmöinen tasaisuus ja ikioma tukikohta.
Vielä on vähän hakemista päivien rytmissä, koska molemmat teemme töitä kotoa käsin ja päivät hujahtavat ohitse välillä niin, ettei kukaan saa tehtyä mitään. Ja näin vaikka meillä on paikalliseen tapaan kotiapulainen, joka asuu meidän kanssa ja auttaa todella paljon lasten hoidossa, en edes uskalla kuvitella miten selviäisin yksin kahden kanssa päivästä toiseen! Jo muutama tunti poikien kanssa kaksin päivällä voi olla täydellinen shit show.