Road Tripistä selvittiin!
Selvittiin kuin selvittiin Suomeen asti viime sunnuntaina!
6 päivää meni ajaessa, mutta matka onnistui odotettua paremmin Kalifornian Calexicosta Floridan Miamiin. Päivittäin ajettiin 6-8 tuntia vuorotellen ja yövyttiin koko reissun saman motelliketjun huoneissa lähinnä lemmikkiystävällisyyden takia. Ei juuri riidelty ja muutenkin homma pelasi, molemmat yllätyttiin. Matkalla nähtiin monenlaista kaunista pikkukylää, kokeiltiin paikallisia herkkuja ja jännitettiin motarilla ajoa meksikolaisilla rekkareilla kun meidät ympäröi Trump-tarroitetut autot. Kyllä Helsingin lentokentälle tullessa vierähti iso kivi sydämeltä, kun varmistui, että kaikki hyvin perillä ja nyt saa vain olla, valmistella ja odottaa tulevaa.
Matka taittui siis omalla Meksikon autolla, jonka jätimme Miamiin varastoon odottamaan paluuta. Oli halvin vaihtoehto, kun mietimme vuokrausta tai oman auton kuljetuspalvelua takaisin Calexicoon. Ennen lähtöä tehtiin öljynvaihdot ym. oleelliset ja varmasti palatessa tehdään niin, että jäädään vauvojen ja koirien kanssa päiväksi hengaamaan hotelliin, kun mies omistaa taas yhden päivän auton huollolle ennen paluumatkaa. Lähes koko matkan ajoimme moottoriteitä ja hyvissä oloissa, vain Houstonissa yllätti tulvavaara, mutta juuri meidän reitillämme olivat tiet onneksi auki.
Koirat ovat onneksi tottuneita matkailijoita, joten eivät olleet autoilusta moksiskaan. Samoin lentomatka sujui onneksi hyvin, vaikka jännitin sitä todella paljon -niin kuin aina. Inga meni miehen jalkatilassa kantokassissa ihan nätisti, vähän aluksi kitisi, koska halusi pistää pään ulos ja tarkkailla käytävän menoa. Penni puolestaan matkustaa aina isommassa kopassa koneen lemmikkimatkustamossa alaosassa. Maksut molemmista koirista yhteensä olivat käytännössä yhden henkilön lipun verran, mutta eipä sille mitään voi. Euroopan sisäisillä lennoilla toki puolet halvempaa. Matkaa varten vaadittiin vain perusrokotukset, lemmikkipassi, siru ja lisäksi matolääkitys. Pyysimme varmuudeksi Floridan Jacksonvillessä pysähtyessämme eläinlääkäriltä todistuksen, että molemmat ovat lentokunnossa.
Miamin valomeri jäi pian taakse ja lentomatka sujui mitä rattoisammin Business-luokassa :D Sain pisteillä korotettua oman lippuni, mutta mies matkusti verhon takana turisti-luokassa. Kyllä nautin! Sain penkin täysin makuuasentoon ja ruokailusta pidettiin myös huoli. Kyllä tuntuu hurjalta ajatella paluumatkaa kaksosten ja koiran kanssa pienillä penkeillä, mutta eiköhän siitä selvitä. Lentomatkan huipennus oli jo Suomen lentotilassa, kun mies tuli katsomaan minun matkustusta ja juteltiin muina miehinä kunnes polvistui käytävälle ja ojensi kihlasormuksen. Häät oli siis jo sovittu oikeastaan useampi kuukausi sitten ja tietenkin suunniteltu jo reilun viikon päähän, mutta sormuksia emme olleet hankkineet, koska siellä perinteenä on, että mies yllättää. Itkuhan siinä tietysti tuli, vaikka olikin tavallaan odotettu juttu. Vieläkin pysähdyn katselemaan miltä se sormus näyttää omassa kädessä joka tilaisuuden tullen ;)