Neuvola ja äitiyspoli
Nyt on jet lagista toivuttu ja saatu vaikka mitä aikaan. Ihana olla kotona! Ihana olla Suomessa! Ihana, kun on talvi! Ihana syödä ruisleipää! Voi vitsit ja vaikka mitä muuta syytä iloon.
Viime viikko meni juostessa hääpaikalle, järkätessä sormuksia, kukkia, koristeluja ym. ja samalla suunniteltiin miehen perheen tuloa tänne ja heidän reissaamistaan. Meksikosta saimme siis jo viime lauantaina vieraaksi 7 sukulaista, jotka ovat tällä hetkellä ajamassa joulupukin tapaamiselta Kuusamoon mökkiin mieheni kanssa yöksi ja huomenna tänne Etelä-Pohjanmaalle takaisin. Heillä on aikamoinen ajaminen ja reissaaminen, mutta meksikolainen matkustusmentaliteetti on yleensä aika erilainen kuin meikäläisillä. 3h yöunet ei tunnu missään edes viisikymppisellä, kunhan ehtii nähdä mahdollisimman paljon. Lomapäivät ovat arvokkaita. Ensi maanantaina heillä on jo paluu kotiin, joten sitten ehtii itsekin taas miettimään muita juttuja.
Nyt lauantaina juhlimmekin jo häitä! Huhhuh kun ne sai järkätä nopeasti, mutta hyvin on mennyt sekin. Päätin jo alkujaan olla stressaamatta ja väsäämättä liikaa itse. Siksi valitsimme juhlapaikaksi myös ravintolana toimivan tilan ja siellä samassa on myös siviilivihkiminen ennen syöminkejä. Nautitaan ihan pienellä porukalla, serkut, kummit ja parhaat ystävät lähimmän perheen lisäksi. Mukava ilta tulossa, ei jännitä yhtään!
Viime viikolla pääsimme ensimmäiselle neuvolakäynnille. Oli jännää meillä molemmilla! Siinä käytiin kahden session aikana yhteensä varmaan aikalailla kaikki mitä olisi alusta asti pitänyt puhua ja katsoa. Katsottiin myös pikaisesti ultralla ja kuunneltiin sykkeet. Hoitaja kirjoitti saman tien lähetteen keskussairaalaan, josta tulikin soitto heti seuraavana päivänä. Hieno homma. Toissapäivänä kävimmekin sitten äitiyspolilla, jossa lääkäri katsoi niin tarkasti sydämen, aivot, lapsivesitilanteen, kohdunkaulan ja vaikka mitä. Kyllä tuli kiitollinen olo, että ollaan näin hyvässä hoidossa. Ei voi verrata edes parhaimpiin lääkäreihin joilla oltiin Meksikossa ennen lähtöä (ja maksettiin joka ikisestä käynnistä ja labrakokeesta 40€). Täällä etenkin erona on se, että yritetään välttää ja ennakoida tulevia ongelmia, kun taas Meksikossa reagoidaan vasta sitten kun niitä ilmenee. Esim. pissanäytteitä saa nyt antaa jatkuvasti (jes!), sokerirasitustesti myös koettu jo, äitiyspolilla seurantakäynti kahden viikon välein (ihanaa, kiitos!) ja oikein painotettiin, että soitat heti ja vaadit tarkastukseen pääsyä jos tulee mitä vain uusia tuntemuksia.
Näin meillä handlataan multitasking. Ilmottauduttu jo seuraavaan perhevalmennukseen, ei hätää.
Nyt menossa 24+5, eli voiton puolella. Koko ajan uskaltaa vähän enemmän innostua ja ajatella mahassa myllertäviä otuksia todellisempina. Tällä hetkellä kutsumaniminä ovat Pelle ja Keppi :) Ensi viikolla häiden jälkeen ja vieraiden lähdettyä alamme listaamaan jo niitä ihan todellisia nimivaihtoehtoja, apua!
Kaverit järjesti Tampereella super ylläripolttarit! Koko illan olin onnesta soikeana ja naama aika lailla näillä lukemilla.