Me, myself and maha
Kyselin viime viikolla lääkäriltä, että mitenkäs tämä synnytys… Totesi vain, että varaudu molempiin vaihtoehtoihin henkisesti, ja että asiasta keskustellaan normaalisti vasta rv 36. Kysyin myös kätilöltä ennen vastaanottoa, ja vastaus oli sama. Äitiyspolilla viikko sitten molemmat olivat vielä pää ylöspäin, mutta tällä viikolla neuvolassa olivat pää alaspäin. Vielä näyttää siis tilaa olevan, vaikkei itsestä siltä todella tunnu. Vähän pelottaa etteivät enää siellä käänny, jolloin edessä olisi alatiesynnytys. Sitä itkin jo yhden illan jonka jälkeen olen yrittänyt olla ajattelematta miten pusken kaksi tenavaa itsestäni, molemmat vielä kasvavat aivan käyrien ylärajoilla kun viikolla 29 painoarvio oli 1400g päälle. Googlettelin tietysti myös kaikenlaisia synnytyskokeuksia, joista päällimmäisenä jää kuitenkin mieleen, että vaikka on monelle elämän siihen astisin rankin ja kivuliain kokemus niin lopulta on vain euforinen olo vauvan saatua syliin. En epäile yhtään. Mutta minkäs sille voi kun kivut, oma ja vauvojen jaksaminen ja komplikaatiot pelottaa.
No, huomenna alkaa jo rv 31 ja sen kyllä huomaa 🙂 Välillä unohdan, miten alussa pelkäsin, ettei päästä lähellekään näitä viikkoja saati näin hyvässä kunnossa kaikki kolme. Ja vaikka nivusiin sattuu käveltäessä, yöllä välillä kivut käännyttäessä on sellaisia, että saa pidätellä henkeä, niin muuten ei ole tullut esim. pahaa ummetusta ja kivuliaita peräpukamia, mitä pelkäsin, ei suurempia selkäongelmia eikä ainakaan vielä ole merkkejä vakavammista raskauskomplikaatioista kuten myrkytyksestä tai kaksosraskaudessa yleisempinä ilmeentyviä raskasdiabetestä tai raskaushepatoosia. Näillä metreillä jo onnistunut vessassa käynti ja pienet päikkärit on todella hieno asia, ei voi kuin ihmetellä ja kiittää omaa kroppaa.
Maha kasvaa kasvamistaan, neuvolassa oli sf-mitta 37, tuntuu, että kohtu ylettyy jo rintoihin asti. Vissiin tästä eteenpäin viimeiset viikot maha voi kasvaa vain suoraan eteenpäin… Lähtöpaino minulla oli 53 ja nyt vaaka näytti tasan 20kg enemmän, silti ylimääräistä ei ole tuntunut kertyneen mitenkään liikaa, ja neuvolan tätikin sanoi, että hyvältä näyttää ja kyllä ne siitä karisee vaikka nyt hirvittääkin. Aiemmin vaaka ei ollut ikinä näyttänyt edes 6:lla alkavaa numeroa, kun olen kuitenkin suomalaiseksi aika pätkä. Pitääkin ottaa siitä nyt enemmän kuvia mitä on tullut otettua!
Mahan kasvu on vissiin myös sen verran nopeaa, ettei oma hahmotuskyky sitä aina muista. Kaappeja avatessa lähes poikkeuksetta ovea kiinnilaittaessa kumautan sen ensin väliin jäävään mahaani, mielestäni kun seisoin jo ihan hyvällä etäisyydellä. Samoin kotona on käynyt jo useamman kerran, että väistän ahtaissa tiloissa toista vaistomaisesti kääntymällä selkä seinään päin, kunnes heti perään totean, että jep parempi vaan pysyä paikallaan kun mahasuunnassa on jo tuplasti enemmän leveyttä kuin selässä.
Näillä mennään ja mieltä pidetään korkealla mukavilla sarjoilla, vauvakuvia ihastellen ja puolison ja koirien kanssa köllötellen.