Lentomatka vauvan kanssa

Viimeiset viikot Suomessa menivät ihan hetkessä. Pakkailtiin, tehtiin viimeiset ostokset, vierailtiin vielä kerran tädit ja kummit. Lähtö ahdisti koska murehdin jälleen koirien matkustamista, vauvojen lentoa, omaa jaksamista ja tänne kuumuuteen tuloa (keskilämpötila tosiaan +43c) juuri kun kesä oli kauneimmillaan Suomessa. Mutta ei auttanut, täällä ollaan ja selvittiin matkastakin ihan hyvin. 

Ruumaan meni 5 isoa matkalaukkua, tuplarattaa kopeilla, turvaistuimet ja toinen koira. Lentokoneeseen otimme vain reput molemmille joissa vaipat ja maidot, vauvat sylissä ja toinen koira laukussaan. 11h lento sujui todella hyvin, vauvat nukkuivat ja söivät. Olimme valmistautuneet pahimpaan, niin helpotus oli aivan mieletön kun päästiin perille. Koira oli myös rauhallisesti jalkatilassa, itki vain kun lähdin vauvan kanssa vessaan. Vauvoille tosiaan annettiin omat turvavyöt eikä muuta. Sanoivat vielä check-innissä, että jos lennolle jää tilaa saadaan pitää vauvat turvaistuimissaan meidän vieressä, mutta portilla kävi selväksi, että lento oli aivan täynnä. Vauvan lennättäminen maksaa lentoyhtiöstä riippuen yleensä tietyn % aikuisen lentolipusta, mikäli haluat vauvalle oman paikan, maksat täyden lipun hinnan.

 

Asiat jotka helpottivat lentoa vauvojen kanssa:

– Koneen noustessa ja laskiessa toinen vauva nukkui koko homman läpi ja toista syötimme, jotta nieleskellen korvat eivät menisi niin lukkoon. 

– Annostelimme jauhekorvikkeen valmiiksi pusseihin, ja pussit puhtaiden tuttipullojen sisälle (niitä mukana oli 7). Näin vauvan herättyä nälkäisenä oli tavara valmista alle minuutissa. 

– Pyysimme kuumaa vettä termariin johon sekoitimme pullosta kylmää.

– Molemmilla meillä oli T-paita, johon on sisäänrakennettu kantopussi vauvalle. Ikäänkuin kantohuivi, mutta vain paitana. Toimi todella hyvin, varsinkin jos yritti itse nukkua.

– Pakkasimme koneeseen kaksi reppua: Toiseen suurimman osan pulloista, varavaatteet vauvoille ja yhdet varapaidat meille, pähkinäpussi mikäli emme olisi pystyneet syödä (hyvin söimme, vauvat sattuivat nukkumaan), muutama puklurätti ja ruokalappu, vaipat ja vaipanvaihtomatto johon sisälle menee kätsysti kosteat peppupyyhkeet. Toiseen pienempään reppuun (jonka laitoimme ylätavaratilaan) varasimme muutaman tuttipullosetin, vaipat ja yhdet varavaatteet ja jälleen mantelipussin meille siltä varalta, että Yhdysvaltoihin saapuessamme kentällä menisi odotettua enemmän aikaa, niin kuin siellä usein menee tullijonoissa ym. Eli emme pakanneet käytännössä mitään itsellemme, eikä olisi tarvinnutkaan!

– Jos käytät alkoholia, niin suosittelen valitsemaan ruoan kanssa viinin tai oluen. Rentouttaa mukavasti, koska vauvahan aistii, jos itse olet kovin hermona lennosta. Alkoholin sijaanhan kukin voi valita oman rentouttajansa :) Meikäläistä auttoi myös jälkkärinä tarjottu suklaapatukka.

 

Tuttipulloja ei toki päässyt steriloimaan, mutta päätettiin siitä olla stressaamatta. San Franciscoon saapuessa oli pientä temppuilua kuljettaa kahdestaan kaksi isoa kärryä matkalaukkuja ja vielä vauvat rattaissa, mutta sekin taiteltiin aika hyvin. Sympatia-kommentteja ja katseita saatiin koko matkan ajan kyllä kaikilta. Oikeastaan kaikki muu on astetta raskaampaa matkustettaessa vauvan kanssa, paitsi jonotukset kentillä. Yllätyimme kuinka hyvin meidät ohjattiin eri jonoihin ja pääsimme todella nopsasti turvatarkastuksesta ja USA:n puolella tullijonosta.

Jos suunnittelet siis lentomatkustusta vauvan kanssa, niin voin sanoa, että siitä vaan! Jos kaikki menee hyvin, niin lentoaika kuluu vielä nopeammin kuin aiemmin, kun koko ajan on tekemistä ;) Jos sattuisi menemään huutaessa, niin ei auta kuin ajatella, että lento kestää vain sen ajan jonka kestää etkä luultavasti näe enää niitä ihmisiä koskaan.

suhteet oma-elama lapset vanhemmuus