Kun yhdestä tuli kolme

No nyt tuli se tarve. Tarve perustaa ihan oma blogi, eikä vain vakoilla taustalla kommentoimatta toisten. Huomasin sen muutama viikko sitten, kun sain tietää olevani raskaana ja aloitin heti vimmatun googlettamisen. Etsin ensisijaisesti blogia joka olisi täynnä tietoa ja jotenkin lohduttaisi sillä hetkellä vallitsevaa paniikkia, antaisi tukea ja turvaa.  Ja kyllähän niitä blogeja löytyikin. Meni alle viikko, ja lukulistallani oli aivan uusi kategoria: raskaus. 

 

Muutama päivä sitten menimme ensimmäiseen ultraan puolisoni kanssa ja kaikkien yllätykseksi (puoliso itki ilon kyyneleitä, minä pelon) siellä olikin hups kaksi sydäntä lyömässä. Kaksoset. Identtiset sellaiset. En muista koko käynnistä paljon muuta tuon uutisen jälkeen. Kaikki jäi kysymättä, kun kuivasin kyyneleitäni ja yritin jotenkin käsitellä päässäni tätä hullun tuntuista uutista.

 

En ikinä elämässäni ollut kuvitellut, tai haaveillut, saavani kaksosia. Koko ajatus oli ihan absurdi. Hyvä jos yhden kanssa joskus selviäisi. Aluksi ajatus siitä jotenkin helpotti, että ”huonomminkin” voisi olla. Että kyllä tässä nyt yhdestä vauvasta selvitään, yritin tsempata itseäni. Ollaanhan me molemmat jo suht aikuisia, vaikkei siltä usein tunnukaan. Olin vitsaillut yllätysraskauden ensimmäisestä shokista selvittyäni, että se vielä puuttuisi kun olisikin kaksi…

 

Monelle tieto kaksosista on suuri ilouutinen, oikein tuplaonni. Näin oli myös puolisolleni, joka kyllä oli aina toivonut kaksosia. Mutta itselle tulikin yllätyksenä oma järkyttyminen ja epätoivoinen itku gynekologin ultratessa. Jotenkin koko ajatus kauhistutti, niin monella eri tasolla. Toki olen onnellinen myös, ja kiitollinen. Ennen kaikkea puolisolleni joka jaksaa tsempata ja tukea. Mutta koko ajan taustalla kalvaa pelko ja epävarmuus, jota olen aina ollut huono kestämään. Miten minä selviän, enhän ole itsekään vielä kypsä ja kaiken kokenut, miten jaksan, miten kroppa kestää, miten vauvat voivat, tuleeko vauvoista terveitä, mitä jos syntyy keskosina, miten arki muuttuu, miten ehdin kasvaa enää itse ihmisenä, miten parisuhde muuttuu…

 

Toivon tätä blogia kirjoittaessa käsitteleväni raskauttani, sopeutuvani pikku hiljaa ajatukseen kaksosista ja äitiydestä.  Ennen kaikkea haluan tuoda ajatuksia, huolia ja toivottavasti myös vinkkejä esille teille muille odottajille. Toivottavasti joskus joku muu samassa tilanteessa oleva, asiasta hätäisesti googletteleva, tiedonjanoinen tuleva äiti löytää apua ja iloa kirjoittamastani. 

 

having-twins-funny-quotes.jpg

 

perhe raskaus-ja-synnytys
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.