Tuplakko

Raskausoireet

Raskausoireista tiesin entuudestaan aamupahoinvoinnin, uskoin sen olevan ensimmäinen merkki, joka herättää ajatukseen mahdollisesta raskaudesta. Myös selkäkivut, peräpukamat ja närästys olivat tuttuja vauva-foorumeilta. Itselle on silti tullut yllätyksenä jo moni oire, vaikka ollaankin aivan alussa. Viisi päivää ehti kulua kuukautisten normaalista alkamispäivästä, kun aloin ensimmäisen kerran miettiä, että voisiko olla käynyt ny semmonen juttu… Olo oli muuten […]

Tuplakko

Murhe ja pelko

Olen aina ollut mielikuvitusrikas ihminen, herkkä itkemään, nauramaan ja panikoimaan. Yöunet on mennyt milloin mistäkin syystä, ala-asteella pelkäsin herääväni yöllä vampyyrina ja syöväni koko perheeni (?!), yläasteella luulin, että minulla oli milloin mikäkin syöpä ja lukiossa mietin, että sairastunkohan skitsofreniaan. Muistan vielä alle kouluikäisenä pyytäneeni lääkäriltä lääkettä mielikuvituksen hillitsemiseksi ja päivittelin vielä kotonakin vastaukselle ”mielikuvitus […]

Tuplakko

Fiestaa kun toivoisi vain siestaa

Meksikossa perhe käsittää paljon isomman piirin kuin Suomessa. Meidän ydinporukkaan kuuluu n. 25 ihmistä, jotka kutsutaan aina kaikkiin menoihin.  Ja menoja riittää, pelkästään syntymäpäiväjuhlia osuu kuukauteen keskimäärin kahdet. Niiden lisäksi maan omat merkkipäivät ja pyhät. Koska oma perheeni ei asu täällä, on sakki suhteellisen pieni moniin muihin paikallisiin pareihin verrattuna. Meillä piiriin kuuluu siis puolisoni […]