Läheisille kertominen

Pian positiivisen testin jälkeen aloimme miettiä, että mitähän ne muut sanoo. Suoraan sanottuna ensimmäinen ajatus itsellä oli, että apua mitähän äiskä ja iskä nyt sitten… Aivan kuin olisin vielä teini-ikäinen, vastuuton kapinoitsija. Välillä sitä unohtaa todellisen ikänsä.

Olen huomannut myös, kuinka syvään on juurtunut, että pitäisi olla kaikki valmiina ja sitten vasta vauva(t). En usko, että omilta vanhemmilta, vaan ihan itse haaveiltu ja mietitty. Nyt mitään ei ole valmiina, ei edes omaa kotia, varmuutta missä maassa lapset syntyvät ja mihin sitten muutamme. Ollaan suunnitelmat niin ilmassa kuin olla ja voi. Taas sen näkee, ettei elämä mene aina niin kuin itse suunnittelee. 

Minulla on kaksi isoveljeä, joilla molemmilla on lapsia, joten omille vanhemmilleni isovanhemmuus on jo tuttu juttu. Meinasin ensin sopia skype-treffit vain vanhempieni kanssa, mutta veljetkin sattuivat olemaan kotona perheineen, joten kerrottiin uutinen kaikille. Ensin juteltiin niitä näitä, miehellä meni jo vatsa sekaisin sillä aikaa hermoista. Puhelun lopuksi sanoin, että olis vielä yks juttu. Sain sanottua ensin raskaudesta, jota seurasi huuto ja hämmästyneet ilmeet. Kun olivat jo rauhoittuneet, niin ilmoitettiin, että niitä onkin kaks. Oli ihan hauska seurata reaktioita ja nauraa yhdessä, että huhhuh. Puhelun loputtua voin kuvitella kuinka jäivät sinne keskenään käymään asiaa läpi ja pohtimaan jos jonkinlaista 🙂 

Miehen vanhemmille nämä ovat taas ensimmäiset lapsenlapset, oikeastaan koko suvulle tässä sukupolvessa, joten odotettavissa oli jo jotain isompaa. 

Menimme keskiviikkona juhlimaan koko perheen kanssa ravintolaan syntymäpäivääni. Täällä hoidetaan ensin ruokailut, jälkkäriksi kakku ja laulut ja lopuksi sankari avaa kaikki lahjat yksitellen toisten ihastellessa ja kommentoidessa, kaikkea pitää myös kokeilla samantien 🙂 Päätimme antaa lopuksi oman lahjamme tuleville isovanhemmille.

Etsin koko päivän jotain neutraalia pientä vauvajuttua, joka voitaisiin paketoida. Kävi ihan työstä, täällä on näköjään todella kaikki joko roosaa tai vaalean sinistä. Lopulta löytyi läpinäkyvät tutit, joihin paketointikaupassa (jep, täällä viedään lahjat paketointikauppaan jossa tehdään hienot ja näyttävät paketit, rusetit ym., maksaa yleensä vain muutaman euron) laitettiin pienet rusetit ja piilotettiin lahjalaatikkoon. Päälle kirjoitettiin vihjaileva kortti, jonka saivat lukea ensin. 

 

Ja voi sitä huutoa ja itkun määrää. Kaikki halattiin kahteen kertaan, kun ensin kanssa luulivat, että on tulossa yksi. Mieheni äiti oli kaikista liikuttunein, ja tuntuihan se hyvältä jakaa sellainen uutinen, joka tuottaa toiselle niin paljon iloa. Alkuhäslingin jälkeen  k a i k k i  halusivat koskettaa vatsaani, joka ei minua häiritse ollenkaan, lähinnä huvitti, että nytkö se jo alkoi. Seuraavaksi laittoivat veikkauksen pystyyn sukupuolesta ja syntymäpäivästä. Ja lopulta lähinnä naiset kyselivät minulta voinnista ja tuntemuksista. Yleisesti koko sakki oli onnesta soikeana ja me siinä pyörremyrskyn keskellä. 

Nyt se on sitten kerrottu! Ei tarvitse enää vetää vatsaa sisään tai salailla huonoa oloa. Nyt vain toivotaan, että kaikki menee hyvin eikä tarvitsisi kertoa ikäviä uutisia vaan seuraavaksi ihmetellä samalla määrin vauvapötkylöitä. 

Tänään mieheni isä kävi pikaisesti vain tuomassa tavaroita meillä ja tervehti minua heti ”lapsenlapsieni tuleva äiti”- nimellä. Etunimi vaihtui paljon tärkeämpään nyt. Ja vatsaa hierottiin taas. :)