Nimipohdintaa

Voi apua tätä nimien päättämistä.

Mulla ei itsellä ole oikein ollut mietittynä mitään tiettyä pojan nimeä pienestä asti, tytöille oli muutama jo, mutta näköjään en sitten kuvitellut aiemmin itseäni poikien äitinä. Miehen suvussa on mennyt etunimi isältä pojalle jo kolme sukupolvea, joten hänkään ei ollut ikinä miettinyt muita vaihtoehtoja. Nyt kuitenkin ajateltiin, että ei ehkä etunimeksi isän nimeä, kun tulossa on kaksi poikaa… Mieskin jäi murehtimaan, että miltä toisesta tuntuisi, kun olisikin eri nimi kuin isällä jne. Päätettiin jättää siis isän nimi molemmille toiseksi tai kolmanneksi. Mutta entäs se etunimi?

Neuvottelujen jälkeen päästiin sopuun siitä, että nimien tulisi olla helppo sanoa niin suomeksi kuin espanjaksikin. Se jo luo omat rajoitteensa. Minä en haluaisi erityisen raamatullisia nimiä, mieheni haluaisi todella suomalaisen nimen, mitä perinteikkäämmän sen parempi.

Välillä naurattaa, kun miehen korvaan kuulostaa niin oudot sanat ja nimet kivoilta, mitä itselle. Ja taas toisaalta kuinka jotkut suomalaiset nimet kuulostavat hänestä rivoilta tai hassuilta, kuten Otso.   

Olen yrittänyt tehdä excel-listaa itsestä kivoilta kuulostavista nimistä ja leikitellytkin jo niiden kanssa, mutta en tohdi ihan kiintyä, jos toinen ehdotuksen nähdessään repeää nauramaan tai toteaa heti, että ei ikinä. Tässä hormonitilassa näitä tilanteita tulee välttää, muuten ei tule itkusta loppua ollenkaan. 

Muutamien ehdokkaiden kohdalla nimittäin jo pelkkä toisen assosiaatio nimestä on pakottanut hylkäämään… ”Juu on ihan kaunis nimi, mutta kun ala-asteella oli se yksi ärsyttävä Juuso/Elias/Pablo…”

 dcc61ac16479d12ac1d13d09cb10890b.jpg

Ainakin ollaan saatu pidettyä nimet salassa! Meksikossa on tapana, että nimi on jo hyvissä ajoin mietitty ja viimeistään sukupuolen varmistuttua kaikki facebook-tuttavia myöten puhuttelevat tulevaa vauvaa jo nimeltä. Meidän perheessä taas veljet ovat pitäneet nimiä yllätyksenä ristiäisiin/nimijuhlaan asti. Molemmissa on puolensa. Pidän siitä, että jos nimi sanotaan vasta kun asialle ei mitään voi, ei tarvitse niin kuunnella muiden mielipiteitä joista voisi pahoittaa mielensä. Turha sitä enää siinä vaiheessa on muuta sanoa, kuin hyvää. ;) 

No, me mennään nyt viikolla 27, joten onhan tässä vielä aikaa. Periaatteessa. Mitä jos vauvat päättävätkin syntyä aikaisemmin, ja edessä onkin hätäinen nimenanto? Ties mitkä niistä tulisi tällä hetkellä.

perhe raskaus-ja-synnytys
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.