Ihana, erilainen joulu

Tämä joulu on epäilemättä erilaisin mitä olen viettänyt, on oma maailma mullistunut muutaman kuukauden sisällä niin paljon. 

Perinteinen stressaus ja hösääminen on jäänyt nyt paljon vähemmälle. En jaksa olla koko päivää pystyssä, joten pakkokin jo rauhoittua aikaisin. Kaikki liikkeet ovat hitaampia ja kömpelömpiä. Lattialta nostoja miettii jo tarkkaan, monesti vain antaa roskien olla ja puolison vaateryttyjen jäädä hänen pomittavakseen 🙂 Koirat onneksi siivoavat hyvin kaikki putoavat ruoantähteet.

Muutenkin täällä tuntuu, ettei ole oikein edes joulu kun ulkona on kuitenkin päivisin yli 20 astetta ja jouluvalot kiertää palmuissa… Naapureiden ilmatäytettävät porot ja lumiukot näyttävät joskus jopa koomisilta vihreällä nurmikolla. Toivottavasti jo ensi vuonna osaan hakea uudenlaisen joulufiiliksen! Voihan se joulu olla muutakin kuin jäälyhtyjä, kuusenhakureissua ja glögiä.  

Ostoksia yritin tehdä ajoissa ja pienissä erissä. Jotain tilasin jo alkukuusta amazonista ja vältin koko kauppareissun (tavoitteena ensi vuonna vielä enemmän nettiostoksia kauppojen sijaan!). Mies lähti juuri vielä ylittämään rajaa USA:n puolelle ja käy viimehetken ostokset tekemässä siellä, kun on parempi valikoima. Koirat, vauvat ja minä rauhoitutaan jo odottamaan huomista jouluaattoa & sukuvierailua. 

Ihanaa ja tunnelmallista joulua täältä! 

15697239_10154871993903459_3377421204708098711_n_1.jpg

Nauttikaahan läheisistä, ruoasta ja tunnelmasta.  

 

Suhteet Oma elämä Raskaus ja synnytys

Uusi lääkäri ja 4D

Täällä Pohjois-Meksikossa julkinen sairaanhoito on aika heikkoa tasoa (en osaa sanoa, onko maan sisällä isostikin eroja), ja vaikka meillä olisikin siihen oikeus, päätimme jo heti alusta, että käytämme yksityisiä palveluita. Varmaan olenkin jo selittänyt, mutta siis raskauden seurannan yksityisellä suorittaa täällä aina gynekologi ja useimmiten sama ihminen hoitaa myös synnytyksen, eli on teoriassa aina tavoitettavissa. Jokaisella gynekologilla on yleensä tietyt sairaalat joissa hoitavat leikkaukset ja synnytykset, eli tuleva synnytyssairaala riippuisi lääkäristä (ja vakuutuksesta).

Ensimmäisen lääkärimme valitsimme ihan googlettelun perusteella. Käynnillä lääkäri kysyi perus kysymykset, mittasi verenpaineen ja painon jota seurasi n. 5min ultraustuokio, kuvat saimme mukaan. Koko käynti kesti noin 15min. Samoin sain lähetteen perus veri- ja pissatesteihin. Hänellä kävimme rv 6 ja seurannassa vielä rv 10 ja 11. Normaalisti suositellaan kuukauden väliä, jos kaikki näyttää menevän hyvin. 

Päätimme kokeilla kuitenkin toista lääkäriä tuttujen suosittelun perusteella, koska ensimmäinen tuntui ennen kaikkea aika vakavalta ja puhumattomalta tapaukselta. Kaipasin kaipasimme enemmän selitystä esim. ultrauksen aikana siitä mitä ruudulla oikein näkyy ja muutenkin vähän empaattisempaa hoitoa. Toinen lääkäri olikin ihan toista maata. Ensimmäiset 10min juteltiin hänen 20-vuotiaasta tyttärestään & poikaystävästä ja miten estää heitä harrastamasta seksiä, sekä edellisenä päivänä käyneestä 12-vuotiaasta potilaasta… Jännitys kyllä laukesi siinä rupateltaessa, mutta koko keskustelun eettisyys vähän mietitytti… Rupattelun jälkeen lääkäri kysyi ainoastaan veriryhmäni ja seuraavaksi jo ultrattiinkin. Ultraus kesti hiukan kauemmin jonka aikana hän totesi jo heti huutaen, että ainakin yksi poika olisi tulossa ja molemmat omissa vesipusseissaan ja kaksi istukkaakin. Hänen mukaansa myös identtiset kaksoset voivat periytyä (?), toisin kuin mitä olemme tähän asti muilta kuulleet ja lukeneet… Uskottavuus meni siis vähän siinä viime metreillä. 

Minkä vuosi sanoinkin miehelleni, että haluan mennä vielä kolmannelle 😀 Eilen kävimme siis kokeilemassa kolmatta vaihtoehtoa ja olen enemmän kuin tyytyväinen! Nyt tuntuu siltä, kun kuuluukin kun on käynyt hyvällä lääkärillä. Rauhallinen mieli ja täysi luottamus toisen tietoon ja osaamiseen. Ensimmäistä kertaa olin miesgynekologilla, mitä olen tähän asti elämässäni vältellyt ja jännittänyt, mutta samapa tuo, kun pääasiana on kuitenkin ultraus. Ja kyllä ultrattiin! Olimme tunnin vastaanotolla ja kaikki katsottiin tarkkaan ja selitettiin joka ikinen juttu. Sanoimme aiempien lääkärien eriävistä mielipiteistä vesipussien ja istukoiden osalta, joten hän osasi erityisesti myös tarkastella niitä vauvojen liikkuessa eri asentoihin. Hänen mukaansa tosiaan näytti, että vauvoilla on omat vesipussit vaikka ovatkin silti aivan toinen toista vasten, mutta sama istukka. Totesi istukan toimivan erinomaisesti ja napanuorista näkyi myös hyvin virtaus. Mitattiin päät, vatsanympärys, reisiluun pituus ja sydämen syke eri kohdista. Samoin totesi vatsojen olevan jo hyvin sulkeutuneet ja näimme 4D:llä vilauksen myös kasvoista. Toinen heilutti myös kymmentä sormeaan. Hän vastasi ystävällisesti kaikkiin kysymyksiimme ja pyysi lähettämään vielä sähköpostitse kuvat vitamiineista, mitä nyt otan ja antoi lähetteen laboratorioon, jonka tuloksista toteaa minulle vain sähköpostilla mikäli kaikki ok.

Tällä käynnillä valitsimme vain ultrauksen, koska aikaa varatessa virkailija kysyi halusimme vastaanottoajan ja ultrauksen vai pelkän ultrauksen, mutta hän ei kuitenkaan osannut selittää minulle niiden kahden eroa 😀 Ensi kerralla siis myös vastaanotto, jossa käsittääkseni käydään vielä tarkemmin läpi ja tarkastetaan verenpaineet ym. Kotiin saimme n. 10 kuvaa printattuna ja CD:n jossa on loputkin kuvat ja sydänäänet. Samoin saimme kirjallisen selvityksen tuloksista, johon on merkattu pituudet, painot, sykkeet, lapsiveden määrä, kohdunkaulan ja istukan tilanne. Ja sama hinta (n. 40€) kuin edellisillä käynneillä! Sukupuolen varmistaminen menee seuraavalle käynnille tammikuun ensimmäiselle viikolla, vaikka meidän amatöörisilmissä vilahti kyllä jo pippelit molemmilla 😉  

Vaikka nyt taas jännittääkin vähän enemmän, koska tällä kertaa näkyi vain yksi istukka johon molempien napanuorit näyttivät johtavan, niin silti olen rauhallisimmin mielin kuin koskaan tämän raskauden aikana. 

 

15673477_10154867651403459_643997963_n.jpg

Vähän hurjan näköinen kuva, mutta erottaa jo yhden kasvot vasten toisen selkää. Rv 18+5.

 

Tammikuun lopulla käymmekin sitten ensimmäistä kertaa neuvolassa ja toivottavasti nopeasti myös lääkärillä Suomeen saavuttuamme. Miten siellä on tarkastukset yleensä, mitä katsotaan, saako kuvia kotiin ym.? 

Perhe Raskaus ja synnytys