Tuleekohan musta jo huomenna äiti?

Tänään kävimme viimeistä kertaa äitiyspolilla tutulla lääkärillä tarkastuksessa. Otettiin sydänkäyrät ja muut perusjutut, todettiin, että kohdunkaula ei ole lyhentynyt yhtään saati kypsynyt mikään siellä synnytystä enteillen. Vauvojen painoarvio oli nyt viikolla 36+1 A:lle n. 2400 ja B:lle n. 2600, kuulemma vähän vaikea oli arvioida kun on kohtu jo niin täynnä tavaraa, ettei saa ideaalisti mittailtua. A on nätisti raivotarjannossa ja B on perätilassa. Jokatapauksessa suht pieniä poikia tulossa, vaikka 30 viikolle olivatkin käyrien ylärajoilla, kuulemma näin käy usein monikkoraskauksissa, että loppua kohden tahti hidastuu kun se yhdellä vauvalla kiihtyy entisestään. 

Huomenna mennään aikaisin synnärille ja aloitetaan lääkkeillä käynnistys. Luultavasti menee muutama päivä siinä touhussa, mutta eihän sitä tiedä. Serkulla oli käynnistetty myös viime vuonna ja tunnin sisällä oli jo kova vaikutus. Eli taitaa olla aika yksilökohtaista. Lääkäriltä lähdettyä autossa tuli jo hermoitkut ja loppumatkan oksetti kunnes sain vähän nukahdettua. Jännittää ja pelottaa ihan hulluna. Ehkä eniten se kipu ja jotenkin koko epätietoisuus asiasta, kun ei osaa kuvitella koko prosessia vaikka kuinka synnytyskertomuksia onkin googletellut. Ja se, että ei tosiaan yhtään tiedä miten meidän tarina siellä menee. Hermostuttaa myös vähän, että synnärillä on kuulemma nyt juuri tungosta, olisin niin toivonut jotain kuivaa kautta, niin että mun vierellä olis koko ajan kätilö tai kaks istumassa. Hah.

Laukut pakattu, turvaistuimet asennettu, kynnet lakattu ja sheivaukset tehty sillai joten kuten sokkona sukien. Tuskin tästä valmiimmaks tulen vaikka kuinka asiaa hauduttelisin. Vatsa on toki jo sen verran kipeä ja tukala olo muutenkin, että raskaudesta luopuminen ei sinänsä tunnu pahalta. En silti osaa vieläkään jotenkin kuvitella tulevaa saati nähdä itseäni äitinä, apua!