Mikä saa sydämesi laulamaan?

green-chameleon-21532-unsplash.jpg

”Mikä saa sydämesi laulamaan?” Olin ehkä kolmentoista ja katsoimme äitini kanssa Greyn Anatomiaa, jonka kohtauksessa Cristina kertoi Meredithille miksi hän halusi olla kirurgi. Juuri se sai hänen sydämensä laulamaan ja sen jälkeen en ole saanut sitä lausetta pois mielestäni. 

Vaikka moni voisi varmasti kuvailla minua tunnekylmäksi ja turhankin rationaaliseksi, olen kuulostellut sydämeni sulosointujen perään jo 15 vuotta niitä kuitenkaan kuulematta. Olen ollut yrittäjä, olen opiskellut, olen ollut useammassa ”unelma duunissa”, ja joka kerta olen palannut ajattelemaan, että saako tämä todella sydämeni laulamaan. Ja vastaus on ollut ei.

Sieltä samoilta teinivuosilta asti olen järjestänyt juhlia. Sen jälkeen kun laitoimme mieheni kanssa hynttyyt yhteen ja saimme lapsen, niiden mittakaava ja lukumäärä ovat vain suurentunut. Kaikki tuttavat ja sukulaiset tuntuvat tietävän, kehen päin kääntyä, jos tarvitsevat juhlien järjestelyyn apua. 

Mieheni katselee tätä touhua usein huvittuneena ja yrittää vakuuttaa minulle, että 40 vieraan 1- vuotissyntymäpäivät ranta teemalla, kun on luvattu kaatosadetta, on hullu idea. Silmäni loistavat ja hyvä jos saan henkeä pulputtamiseltani, kun suunnittelen juhlia. Mutta ihme ja kumma juuri mieheni oli se, joka lopulta sai minut tajuamaan, että tässä se on, vihdoinkin se juttu mikä saa sydämeni laulamaan.

Onko hullua pyrkiä opiskelemaan, kun on alle vuoden ikäinen lapsi ja toinen haaveissa? Tätä kysyin itseltäni monta kertaa viime keväänä. Sain esimakua tulevasta urakasta, kun tein etänä pääsykokeena olevaa kolmen opintopisteen kurssia. Joka päivälle oli aikataulu ja esikoiselle oli sovittu hoitopäivät mummoloiden välille. Välillä häivähti ajatus mielessä siitä, että mitä se on sitten kun opintopisteitä suorittaa vähintään 20 puoleen vuoteen, mutta ne ajatukset hävisivät nopeaan. Minulla oli nyt unelma ja seurasin sen ääntä.

Keväällä saimme kuulla, että tammikuussa meitä olisi neljä. Reilua kuukautta myöhemmin olimme mieheni kanssa ajamassa työmatkalta Rovaniemeltä kotia kohti, kun puhelimeeni ilmestyi tieto koulupaikasta. Olin yksi niistä neljästäkymmenestä, jotka olivat monen sadan hakijan joukosta valikoitunut HUMAK:in kulttuurituotannon koulutukseen. En lopettanut hymyilyä koko päivänä, en varmaan edes koko seuraavana viikkona. 

Hymy hyytyi vasta syyslukukauden ensimmäisinä päivinä, kun tajusin mitä minulla olisi edessä. Pahoinvointi oli onneksi laantunut, mutta esikoisen esiuhma nosti jo päätään. Kursseja oli tuhottomasti, jos halusin valmistua nopealla aikataululla. Ja minähän halusin. 

Tuntui että kaikki koulussa olivat vähintäänkin kulttuurialan suurtekijöitä tai tulevaisuuden lupauksia. Kaiken sen keskellä olin minä, tyttö joka tykkää järjestellä juhlia. Ainoa kosketukseni sisäiseen luovuuteeni oli parhaan ystäväni hyvin humalassa soperretut sanat, kuinka hän on aina uskonut, että kaiken tämän kovan kuoren alla olen todellisuudessa hyvinkin luova. Silloin minäkin, yhtä tukevasti humalassa kuin ystäväni, uskoin täysin tähän vuosiksi hyvin piiloutuneeseen luovuuteen. Nyt se usko rapisi silmissä. 

Ensimmäinen lukukausi kulttuurituottajana alkaa olla takana päin. Viimeiset palautukset ovat edessä ja monet kymmenet tehtävät takana. Niiden aikana olen oppinut, että vaikka luovuuteni hakee vielä jalansijaa tässä hyvin järjestelmällisessä elämäntyylissäni, taidan ihan oikeastikin olla piiloluova.

Vihdoin ja viimein löysin kanssaopiskelijoistani ihmisiä, jotka kärsivät ihan samoista ongelmista kuin minä. Ihmisiä, jotka ymmärtävät, kun jotain asiaa on vaan pakko lähteä tekemään heti kun sen saa päähänsä tai eivät katso kummastellen kaikkia niitä aikatauluja ja listoja, joiden rustaamiseen menee yhtä paljon aikaa kuin niissä olevien tehtävien toteuttamiseen. 

Millaista on sitten ollut yhdistää äitiys, odotus ja koulu? Todella raskasta. Raskauden aiheuttamat hormoonivyöryt ovat vain pahentaneet huonoa omatuntoa, kun esikoinen on pitänyt jättää yökylään tai viedä monta päivää peräkkäin mummolaan, jotta äiti saa tehdä koulujuttuja. Olo on ollut täysin riittämätön ja monet itkut on itketty. En ole tarpeeksi hyvä opiskelija, koska pitää hoitaa lapsi ja koti. En ole ollut tarpeeksi hyvä äiti, koska on pitänyt hoitaa koulu. 

Pakonomaisena kaikessa täydellisyyteen tähtääjänä on ollut erittäin vaikeaa vain päästää irti ja tehdä niin hyvin kun sillä hetkellä pystyy. Haluaisin olla kaikessa paras, mutta aika ei vain riitä. Lopulta tein päätöksen, että tärkeintä on, että pääsen kursseista läpi. Kymppejä, tai amk:n tapauksessa vitosia, ehdin tavoitella myöhemminkin. 

Tällä lukukaudella on täydellinen kympin suoritus, kun lapsi, raskaus, yritys ja koulu ovat kaikki hoidettu kunnialla vuoden loppuun. Stipendejä ei ole luvassa, mutta kiitos seisoo siinä vaiheessa, kun tammikuussa saan pienen käärön syliin ja pidän hyvin ansaitun puolen vuoden vapaan kaikesta. Ellei sitä sitten ihan muutamaa kurssia suorittaisi..

Perhe Vanhemmuus Opiskelu

Miksi kaikki ei laihdu imetyksellä? (ja miten siihen voi vaikuttaa)

WhatsApp Image 2018-01-03 at 14.01.58.jpeg

Oletko kuullut ne lukuisat toteamukset siitä, että kyllä ne raskauskilot lähtevät sitten imettämällä? Entä ne somen useat keskustelut kuinka sitä imettäessä vaan kuihtuu silmissä vaikka syö hirveästi? No kaikki vaan ei laihdu ja sille löytyy selitys.

Viimeisinä viikkoina Miloa odottaessa kun ylimääräisiä kiloja oli kertynyt jo turhan monta, etsin paniikinomaisesti tietoa siitä miten pääsisin niistä eroon vauvan tultua maailmaan. Kiloja kun oli kertynyt jo ennen raskauttakin ihan liikaa. Internetin ihmeellinen maailma tarjosi minulle lohtua, ne kilot karisevat imettämällä. Matemaattisestikkin se oli täysin järkeen käyvää; jos maidon tuottaminen kuluttaa 300-800 kcal vuorokaudessa niin syömällä ja liikkumalla normaalisti pitäisi raskauskilojen pian olla vain muisto. Netissä pyöriessäni kohtasin myös muutaman kirjoituksen kivikautisesta ”geenistä” joka joillain naisilla on. Tämä geeni varmistaisi vauvan ravinnon saannin niin, että keho ei luovu sinne varastoituneesta rasvasta, eli kyseinen imettäjä ei laihdu. Kuittasin silloin tämän geenin olemassaolon varmasti monen muun tavoin sillä, että sitä käytetään vaan puolustellakseen liikaa syömistä ja liikkumattomuutta, eli kalorivaje ei toteudu.

Koitti päivä kun meidän vauva syntyi ja seuraavana aamuna suihkuun mennessäni huomasin seinustalla vaa´an. Olin myös lukenut siitä kuinka ensimmäiset 10 kiloa jää sairaalaan, joten innosta puhkuen hyppäsin vaa´alle. Painosta oli tippunut 3 kg. Tuijotin vaakaa epäuskoisena, sillä vaikka vauva painoi vain 2,5 kg niin kyllähän lapsivesineen, turvotuksineen kaikkineen painon olisi pitänyt tippua enemmän. Samana päivänä sairaalapaitani alkoi uiskenteleman vähän väliä maidossa kun maito nousi rytinällä ja seuraavana aamuna vaaka näytti turvonneiden tissien kanssa taas liki samaa kun sairaalaan mentäessä. Olin pettynyt, mutta ajatukset olivat suurimmaksi osaksi vauvaonnesta yhtä hattaraa ja ajattelin vain, että kyllä se siitä sitten imetyksellä lähtee. 
 
Milo täyttää pian 6kk ja paino ei ole tippunut mihinkään. Olen välillä vahdannut syömisiäni kalorin tarkkuudella, olen kokeillut tiputtaa kaloreita ja olen kokeillut nostaa niitä, mutta paino ei liiku mihinkään. Olen lukenut katkeroituneena muiden huolia kuihtumisesta, puhunut asiasta neuvolasta ja jopa harkinnut imettämisen lopettamista. Viimeisin neuvolan kommentti asiaan oli että joillekin vaan käy niin ja että nyt täytyy vain ajatella että tämä on vain vaihe mikä pitää jaksaa. Kukaan ei ole osannut selittää mistä tämä johtuu. Miksi joillekin nyt vaan käy niin? Miksi kaikki ei laihdu imettämällä? Jos minun pitää tämä vaihe kestää, niin haluan edes tietää että miksi. Päätin ottaa asiasta selvää.
 
Prolaktiini nostaa maidon – ja lihottaa
 
Prolaktiini on hormooni joka vastaa maidon noususta ja tuotannosta. Maidontuotanto käynnistyy kun istukan synnyttyä estrogeenin ja keltarauhashormonin määrä äidin veressä vähenee ja aivolisäkkeen tuottaman prolaktiinin määrä lisääntyy. Jo raskauden aikana prolaktiinin taso nousee aina synnytykseen asti tasaisesti ja taso on viimeisellä kolmanneksella 700 – 5700 mIU/l. Voidaan sanoa että raskaus ja imetys nostavat äidin normaalin prolaktiini tason 10-20 kertaiseksi normaalista, ja normaalin viiteväli on 96-770 mIU/l. Mutta miten tämä sitten vaikuttaa laihtumiseen?
 
Ruotsissa Gothenburgin yliopistossa tehdyn tutkimukseen mukaan, korkeilla prolaktiinitasoilla on suoria yhteyksiä ylipainoon. Joillain ihmisillä kohonneet prolaktiini arvot antavatkin viestin keholle hidastaa aineenvaihduntaa. Rasvakudoksen ottaessa vastaan signaaleja veressä kulkevalta prolaktiinilta se reagoi vähentämällä toisen hormoonin, adiponektiinin tuotantoa. Adiponektiini taas vastaa glukoosin ja rasvan varastoitumisesta ja palamisesta. Eli yksinkertaistettuna matala adiponektiinitaso määrää sisääntulevan rasvan ja sokerin varastoitavaksi ja hidastaa jo olemassolevan palamista energiaksi. Huh, sen verran monimutkaista, että ei ihme ettei jokainen neuvolan täti tähän perehdy.
 
Kaiken lukemani ja tutkimani perusteella jäin siihen käsitykseen, että raskaana ollessa ja imettäessä prolaktiinin ei kuuluisi viestiä rasvakudokselle tavanomaisesti rasvan ja glukoosin varastoimisen puolesta, vaan sen tulisi vapauttaa energiaa tasaisesti korkeista prolaktiinitasoista huolimatta. Näin ei kuitenkaan kaikilla tapahdu. Toivoisin että minun kehossani olisi joku nappula joka saisi prolaktiinin huutamaan ”vapauttakaa kaikki rasva” mutta se ei valitettavasti taida olla mahdollista. 
 
Prolaktinooma on yleinen aivolisäkkeen kasvain jonka seurauksena veren prolaktiinitasot kohoavat. Raja-arvo prolaktinooma epäilyille on 5000 mIU/l ja kuten edellä todettu, imettävillä äideillä prolaktiini tasot voivat olla reippaasti yli tämän. Prolaktinooman yksi yleisimmistä oireista on lihominen ja painon pudotus potilailla tuntuu lähes mahdottomalta hidastuneen aineenvaihdunnan takia. Myös jotkin mielialalääkkeet nostavat prolaktiinien määrää veressä ja aiheuttavat painon nousua. Vauvan syntyessä olin hyvin ylpeä nopeasta ja runsaasta maidon noususta ja kätilötkin ihastelivat maidon määrää. Mutta olisiko sen sittenkin pitänyt kertoa minulle runsaasta prolatiinin määrästä veressä ja tulevista haasteista painon pudotuksen kanssa? Toisaalta sitten taas, ei kaikilla niillä jolla maito nousee nopeasti ja runsaasti ole ongelmia painon kanssa. Kyse ei siis ole prolatiinin määrästä kehossa, vaan siitä miten keho siihen määrään reagoi.
 
Eli palataan takaisin siihen kivikautiseen geeniin. On täysin järkeenkäyvää, että ennen kun ruokaa oli vähän saatavilla, keho varmisti vauvan ravinnon saannin ja äidin sekä lapsen elossa pysymisen hidastamalla aineenvaihduntaa ja varastoimalla mahdollisimman hyvin sen vähänkin mitä äiti suuhunsa laittoi. Voisiko siis olla että tämä prolaktiinin ”virheellinen” toiminta onkin jäänne niiltä ajoilta kun ravintoa ei ollut saatavilla mielin määrin? Ne äidit jotka kuihtuu imettäessä eivät olisi välttämättä pärjänneet vuosisatoja sitten ja ne keneltä tämä ”geeni” löytyy olisivat olleet arvokkaita suvunjatkajia. Nykypäivänä se tieto ei kuitenkaan paljon lohduta epätoivoisesti raskauskiloja karistaessa ja lukiessa muiden uskomattomia laihdutusmääriä. 
 
Se mikä minua ihmetyttää on se, että miksi missään ei tunnuta puhuttavan siitä mahdollisuudesta ettei imetys laihdutakkaan. Liian usein saa lukea kuinka imetys karistaa kertyneet kilot ja ne joilta kilot ei karisekkaan tuomitaan helposti laiskoiksi. Useissa keskusteluissa ja neuvolassakin on todettu, että niillä kenellä kilojen pudotus on ollut imettäessä hankalaa, pudotus monesti nopeutuu kuuden kuukauden jälkeen. Kuusi kuukautta on myös ikä jolloin vauvan imetys usein vähenee ja näin ollen myös prolatiinin taso veressä vähenee ja tämän seurauksena adiponektiini lisääntyy. Eli maidontuotannon vähentyessä, hormoonit eivät anna enää viestiä rasvojen varastoinnin tarpellisuudesta ja aineenvaihdunta taas kiihtyy.
 
Olisiko siis mahdollista nostaa adiponektiinin tasoa vähentämättä prolatiinin tuotantoa? Eli kiihdyttää aineenvaihduntaa vähentämättä maidontuotantoa. Jatkan tutkimuksia ja palaan teille toivottavasti mahdollisimman pian postauksen muodossa siitä, miten pystyisimme kiertämään tätä kivikautista geeniä. Siihen asti täytyy olla vain ylpeä siitä, että olisimme selvinneet kivikaudella.
 

Onko muita joiden paino ei meinaa tippua imetyksestä huolimatta? Tai oletko ehkä jo löytänyt avun painonpudotukseen? 
Kerro kommenteissa jos imetys ja painon tippuminen herättää sinussa tunteita.

 

 

Perhe Liikunta Terveys Lapset