Turinaa turhasta somesta ja lampaista..
Heräsin tähän päivään iloisena, kunnes tajusin, että pitää lähteä kouluun some-kurssille. Vielä kummallisemmaksi loppupäivän teki se, että jouduinkin yhtäkkiä bloggaajaksi, kiitos some-kurssin, vaikka ei kyseinen aihe kiinnosta juuri pätkääkään.
Oikeastaan olen jonkin verran huolestunut siitä, että tämä nykyinen lammaslauma kuluttaa aikaansa toisten lampaiden mielipiteiden lukemiseen. Paljon järjevämpää olisi lukea oikeasti merkittäviä asioita, kuten professorien, fyysikoiden, kemistien ja muiden tärkeiden ihmisten mielipiteitä. Samoin kiristää tämä koko järjetön toisten ihmisten ihannointi. Miksi joku suomalainen aikuinen ihminen kuluttaa aikaansa lukiessaan esimerkiksi joidenkin Kardashianien sun muiden täysin turhuuksien elämästä? Miksi nämä samat uuvatit elättävät näitä turhuuksia??
Nooh… Nyt pitää palata taas someilun ihmeelliseen maailmaan…