Veeni tahtoo koiran

Ja mäkin.. Joten nyt ollaan sitten siinä iässä, että täällä talossa kaikki haluaa koiran, paitsi varmaan meidän Roope Salminen (se pupu). Jopa Emilkin haluaa. Siihen malliin se iltasin pyörähtelee, että taitaa tehdä koiratanssia, jos se auttaisi semmoisen saamisessa. VeeniltäKIN ihan itku tyrskähti, kun sanoin ehdoksi, että sitten kun sitä voi ulos viedä myös Veeniherra itse niin lupaan sen ruskean newfoundlandilaisen meille hakea. 

Me ollaan siis kyltymättömiä. Ei riitä pupu, eikä riitä sisäkuusi. Tosin kumpikaan niistä ei osaa hakea lehteä pyytäessä – ja Roopekin istuu vaan jos on herkkutikkuja tarjolla. Sitä ei oo myöskään niin hauska ulkoiluttaa, kun saa koko ajan pelätä että se päättää vilpahtaa valjaista irti. Kaiken lisäksi se on mahdollista vain kesäisin. Myöskin sen kanssa painiminen on haasteellista, kun sillä on ne kauniit hampaat, sekä tietty se fakta että voitan sen vaan istumalla sen päälle. 

Mummikan Rafi ja Lakupetteri on saaneet mut rakastumaan myös kissoihin. Nuo sankari kisut nimittäin toimivat suuressa yhteistyössä esimerkiksi pussiruoan hakemisessa hyllyltä (tosin siinä vaiheessa mummikan Aksu-koira nostaa älläkkää, on varmaan vähän kade kun ei itse pääse niin korkeelle), jotenka ruokkiminenkin sujuisi noin hyvin itsekseen! Toisekseen, naapureiden suureksi iloksi ne hölmöläiset luulee ilmeisesti olevansa koiria, sillä kun Aksu lähtee lenkille, kissat tulee mukaan. Oikeasti. Ne kävelee koko lenkin Aksun vieressä, perässä ja edellä – kuitenkin 5 m säteellä koko ajan. Jos mä olisin mummikka, ostaisin sinne toisen koiran ja noin. 20 lisäkissaa, niin vois olla ihansikahauskaa käydä ryhmälenkillä. 

Elämiä meille monta, pus!

Piti ottaa kuvakaappaukset meikäläisen instagarmista noista pusuttelijoista,

harmi ettei siitä videosta saa, kun koko poppoo on yhdessä lenkillä, nyyhkis!