hormones and me

Kirjoitin aiemmin bloggeriin, mutta kuten vanhan kansan sanonta kuuluu; ”aloita uusi elämä, aloita uusi blogi”, joten enpähän aatellut aikailla.

Kuten jo esittelyssä kävi ilmi, on meikäläinen vähän sellasta haaveilijatyyppiä, jonka päässä on prinsessakuva mm. siitä lottovoitosta, jonka eteen ei välttämättä tarvitse edes sitä kuponkia täyttää, kuten se nyt on ahkerasti jäänyt tekemättä. (To do list, lotto [x])

Sitten mulla on tollanen aivan maailman paras pojan koltiainen Veeni viisvee, joka mua neidiksi ja prinsessaksikin tapaa kutsua. Toista poikaa ootellessa pidän peukkuja, että siitä tulee aivantäysinsamanlainen kun toi, niin voi sitten olla kaks upeeta ukkoo ja tyttö, plus tietty toi tyttöpupu nimeltänsä Roope Salminen, jos sitä nyt voi tähän laskuun mukaan laskea. Ja siis kyllä. Tyttö. 

Uskon myös horoskooppeihin ja siksi hartaudella ootankin että mimmonen vesimies sieltä helmikuussa maailmaan tupsahtaa. Toivottavasti saapuu haikarakyydillä laskettuna päivänä, sillä oispahan sitten lapsosella kivaa(ne ensimmäiset 7 vuotta) viettää synttäreitä, kun onkin meikämamman kanssa sama syntymäpäivä. Sitten on kaks veskua ja jouskari. Kokoonpano perfekt. 

Ja sitten vielä liian hyvän kuvan estämiseksi täytyypi muistaa kertoa, että välillä tempperamentti aiheuttaa suuremmanluokan huonon omantunnon pistoksen tuonne vasemmanpuolen rintakehälle ja välillä ihan syystä, sillä etenkin hormoonien vaikutuksen alaisena tulee kiukku suoraa tietä ilman esteitä ja jyrää vaan kaiken tieltään. Nimim. olen välillä erimieltä vain, koska se on mahdollista.  Siltikin, raskaana aina syyntakeeton.