Ihana kamala uhma

Viikon päästä 5 vuotta täyttävä V.Vintiö on ottanut aikamoisen harppaus askeleen tuohon ihan supermuikeeseen uhmaikäänsä. Kun kenkä menee väärään jalkaan ja kehtaan asiasta mainita alkaa jo tutulla rytmillä ulos tuleva BLAA BLAA BLAA AINA SAMA LAULU BLAA BLAA BLAA kuulua tuon ehkä hivenen herkistyneen kaverin suusta. Tämä sama laulu kuuluu myös, kun kysyn, tarvitseeko käydä vessassa, voisiko astiat viedä keittiöön kun on syöty, lelut pois on nukkumaan meno aika, tai lähes mistä tahansa, mikä on ihan vähänkään neuvomista tai komentamista. 

Tähän rallatukseen kuuluu selkeänä osana myös eräänlainen päänheilutus puolelta toiselle samaan tahtiin rytmin kulun kanssa, sekä ”aina sama laulu” tulee vähän venytettynä, jotta selkeästi ymmärtäisin toistavan samaa asiaa päivästä toiseen. 

Olen myös milloin tyhmä, kakkapää, ääliö tai kuulemma piereskelen. Ja sen hän päättää ilmoittaa erityisesti paikoissa missä on paljon ihmisiä, kuten kaupassa, kylässä tai mm. päiväkodissa. On the other hand taas tuon suuren haukkumisen jälkeen hän halaa ja toteaa, että olen ihana ja hän mua rakastaa, sekä muistaa jos olen laittanut meikkivoidetta – jolloin halaa takaapäin, ettei paitaan mee väriä, laittaa itse hanskat kuivumaan patterille ja haluaa hakea vettä ja vaihtaa kanavaa jopa niin voimalla, ettei mulla oo enää lupaa koskea koko kaukosäätimeen. Siis jopa vaikka se olisin mä kuka sitä telkkaa katsoo. 

Rakas uhmaikäiseni.