Ne lapseni kootut

Kotitöissä aina niin avulias – tuleva muusikko – lapseni lajitteli sukkia; ”Onks nää samaa rytmii?” Joo, niissä on samanlaiset raidat, ne on samaa rytmii. Pus!

 

Meillä otettiin myös kesällä ”elämää” kun muut otti aurinkoa. 

 

Hieman karvat pystyyn ja samalla kyyneleet silmiin nostattava lause; ”Vaikka kuolisi, niin elämä olisi silti kaunis”, sai mut taas epäilemään tuon professori Veen oikeaa syntymävuotta. 

 

”Äiti, sulle pitäis joskus kerätä ruusuja”

”OI! Niinpä, naisille pitää joskus kerätä.”

”Niin, tai sä voit kerätä niitä kyllä ihan itsekin.”

Veeni osaa asettaa maton nätisti jalkojen alle ja kiskaista sen sitten pois. 

 

Hän on myös sitä mieltä, ettei voi näyttämöksi muuttua, jos mä en nyt sitten itse näe. 

 

Meillä on myös erimielisyyksiä:

”Pum kräsh! Sitten tuli pipunasade”

”Se on kipinäsade”

”HILJAA! älä pilaa mun mahdollisuuksia”

Itsetuntokaan ei ole ainakaan turmeltunut, kun on omassa mielessään sitä mieltä, että on ”himo kuuma”. Luonnollisestikaan mä en voi tohon kommentoida. 

Ja tämähän ei jää tähän.