Siellä missä on salametsästäjiä ja alligaattoreita

Käytän tässä postauksessa kuvituksena kuvia eiliseltä ja tältä päivältä, koska seuraavien tapahtumien aikana ei pahemmin kuvia otettu 😀

 

Eilinen yöpartio oli tähän asti jännittävin. Meillä (mulla ja mun kämppiksellä) piti olla partiovuoro klo 23-03. Ennen partiointia päätettiin nukkua parin tunnin päikkärit, koska kaikki muut vapaaehtoset sitä suositteli. Noh, me mentiin nukkumaan päivällisen jälkeen noin klo 19.30 ja laitettiin molemmille herätys klo 22.20. Jotain outoa tapahtui ja mä heräsin ihan sattumalta klo 23.13, tajusin että ollaan myöhässä, herätin kämppiksen ja me syöksyttiin tapaamispaikalle.

 

Normaalisti yhdessä partiovuorossa on aina kaksi ryhmää, joissa molemmissa on kolme henkeä: kaksi vapaaehtoista ja yksi paikallinen, joka partioi työkseen. Kun me päästiin tapaamispaikalle, siellä ei ollut enää ketään. Kello oli tässä vaiheessa noin 23.20. 

 

Ajateltiin lähteä kävelemään rannan lyhyempään päähän, joka yleensä käydään tarkistamassa ensin. Sen jälkeen kävellään takaisinpäin, keskuksen ohi ja niin pitkälle rannan toista päätä kohti, kuin vuoron aikana ehtii. Me lähdettiin kävelemään ja huidottiin samalla taskulampulla molempiin suuntiin siltä varalta, että partiot olis vielä jossain lähellä ja yrittäis vastata meille. Mitään ei kuitenkaan näkynyt.

 

Hetkeä myöhemmin, kun me oltiin noin puolessa matkassa kohti rannan lyhyempää päätä, me nähtiin vihdoin kaksi taskulamppua, jotka osotti meitä kohti. Alettiin kävellä ripeämmin ja mietin jo valmiiksi, miten selitän myöhästymisen espanjaksi oppaalle.

 

Tultiin lähemmäs valoja ja todettiin, että keskelle rantaa, siellä missä käydään joka yö, oli yhtäkkiä ilmestyny pressuista koottu teltta ja sen ympärillä oli kolme ihmistä. Salametsästäjiä? Meille on sanottu, että salametsästäjät todennäköisesti pakenee partioita, mutta myös meidän täytyy välttää niitä. Koko telttajuttu oli niin hämärä, että me vaan käännyttiin ympäri ja käveltiin reippaasti siihen suuntaan, mistä oltiin tultu. 

 

Päätettiin kävellä muutama kilometri rantaa vastakkaiseen suuntaan ja osoitettiin taskulampulla eteenpäin vähän väliä siltä varalta, että joku huitoisi takaisin. Mitään ei kuitenkaan näkynyt ja me käveltiin noin tunnin matka eräälle laguunille, missä pysähdytään aina lepäämään.

 

Siinä istuskellessa satuin kysymään kämppikseltä, että eikös tää olekin se sama laguuni, missä me oltiin tänään päivällä uimassa. Näyttääkseni kämppikselle että laguuni tosiaan oli meidän takana, osotin sitä kohti taskulampullani. Oltiin molemmat hetki ihan hiljaa ja katottiin vedestä takaisin tuijottavia kolmea silmäparia. Alligaattoreita. Samaan aikaan molemmat sano: ”Oh my God…”

 

Alettiin miettiä, pitäiskö meidän jatkaa vielä eteenpäin, vai onko meillä mitään mahdollisuutta löytää meidän opasta. Mitä jos opas ei edes lähtenyt kierrokselle, kun me ei oltu ilmestytty paikalle? Ajatus siitä, että koko rannalla, monen kilometrin matkalla ei oliskaan ketään muuta kuin me kaks ja muutama salametsästäjä, ei ollut kovin lohduttava. Siinä istuessa kuu meni pilveen ja tuli vielä pimeämpää. Päätettiin lähteä takaisin kotiin, minne oli taas noin tunnin kävelymatka pilkkopimeällä rannalla. 

 

Matkalla kotiin alkoi tietysti sataa aivan kaatamalla ja pysähdyttiin kaivamaan sadetakit repuista. Törmättiin niin moneen valtavaan rapuun ja sammakkoon, etten edes pysynyt laskuissa. Sitten tapahtui koko illan jännin juttu, nimittäin meidän ainoa taskulamppu, joka oli siis mulla, sammui. En tiedä johtuko se kastumisesta vai mistä, mutta päätin esittää kämppikselle, että olin vaan laittanut sen pois päältä, koska partioiden aikana valtaosa ajasta kävellään kilpikonnien takia muutenkin ilman valoa. En halunnut, että me molemmat aletaan panikoida pimeässä hortoilemisesta, joten painelin menemään edellä ja koitin jutella ilosesti kämppikselle. Ehkä mulla on joku suojeluvaisto sitä kohtaan, kun se on mua pari vuotta nuorempi :D 

 

Parisataa metriä ennen kotia sain lampun taas päälle. Se oli tosi himmeä, mutta sen mukana tuli ihan uskomaton helpotus. Löydettiin lopulta oikea polku ja päästiin kotiin läpimärkinä 2,5 tunnin partioinnin jälkeen. Mentiin molemmat suihkun jälkeen nukkumaan ja sovittiin että selitetään koko homma aamulla ASTOPin työntekijöille (selitän seuraavassa postauksessa, mikä on ASTOP).  Aamu tuli ja kerrottiin koko juttu, mihin porukka vaan totes, että onneks ootte kunnossa :) P.S. Yhtään kilpparia ei nähty, mikä on ihan hyvä, koska meillä ei ois ollut mitään välineitä niiden mittaamiseen, merkkaamiseen tai munien keräämiseen… Anni