Testipäivä on vasta perjantaina, mutta sorruin tekemään testin tänään. Oireiden kirjo on ollut nyt niin suuri ja lisäksi tullut päänsärkyä ja ajoittaista vatsakipua. Nyt on melkein kaikki mahdolliset raskausoireet mitä voi vaan olla, verrattuna edelliseen raskauteen missä olin oireeton. Suoraan sanottuna nautin tällä hetkellä kaikista, tiedän että silloin varmasti on tapahtunut jotain ja kaikki on hyvin, vaikka sitä en tietysti voi tietää. Testin kun tein niin siihen piirtyi melkein heti toinen viiva, olo on niin onnellinen. Tämä on kuitenkin viimeinen hoitokierto julkisellapuolella, toki jäi vielä kaksi alkiota pakkaseen niin ei ihan viimeisestä siirrosta ollut kyse. Perjantaina on vielä verikoe ja kuullaan onko hcg arvo tarpeeksi suuri, että voidaan virallisesti todeta että raskaana ollaan!

Testin teko oli myös aika pelottavaa, siinä pienessä ajassa kerkee miettimään melkein kaiken. Raskauden,synnytyksen ja millainen lapsi meille tulisi, sekä myös sen jos toista viivaa ei ole tullutkaan. Uskon siihen, että avainsanana tässä siirrossa on ollut oma rentous. En ole stressannut, itkenyt jokapäivä ja murehtinut epäonnistumista, on tässä siirrossakin tullut niitä epätoivon hetkiä, mutta ei niin radikaaleja. Pää lyö niin tyhjää etten osaa pukea sanoiksi omia ajatuksia, päällimmäisenä on vain kiitollisuus. Kaikille itkuille ja epäonnistuneille hoidoille on tullut tarkoitus, tämän takia ne kaikki on kestetty ja jaksettu yrittää uudelleen. Meistä tulee vihdoin ja viimeinen perhe!

Reilu viikko kulunut jo siirrosta ja nyt eletään niitä kuuluisia piinapäiviä. Olo on ollut pääsääntöisesti ihan hyvä, oon ollut yllättävän rento ja pystynyt olla ajattelematta siirtoa. Parina päivänä on tullut totaali lamaantuminen ja oon ollut ihan varma siitä miten ei ole vieläkään onnistunut. Eilen taas olin todella iloinen ja olin koko päivän varma siitä miten nyt on onnistunut, mieskin ihmetteli kun kotiin tuli, miten olen niin hyvällä tuulella. Mieli on siis heittänyt aikamoista kuperkeikkaa, välillä oon varma onnistumisesta ja toisena hetkenä taas en.

Melko oireetonta on ollut ja vaikea lähteä luokittelemaan mikä voisi suoraan liittyä mahdolliseen raskauteen. Kiinnittymisvuotoa ei ole nyt tullut, minkä takia siitä usein vedän johtopäätöksen ettei ole onnistunut. Rinnat on ollut turvonneet muttei mitenkään kipeät ja sekin voi johtua noista lääkkeistä. Oon ollut myös aika itkuherkkä nyt viimepäivinä, mikä ei oo tavallista itselle kun oon kovan kuoren kasvattanu päälleni. Kaikki elokuvat ja uutisten lukeminen saa jo kyynel kanavat aukeamaan, senkin voi selittää ihan tämä tilanne. Vaikka oon ollut reipas ja ahkera niin kyllä siellä pinnan alla on paljon tunteita mitä en itselle myönnä. Toinen melko kiusallinen vaiva on ummetus! Muistaakseni jossain hoitokierrossa oli samaa, olisikohan ollut siinä onnistuneessa. Senkin voi selittää tietysti ihan jollain muullakin, mutta yleensä tätä vaivaa ei ole ollut. Muita mahan nippailuja tai jomotuksia ei ole ollut, tietysti siirrostakin on vain viikko ettei kaikilla vielä tässä vaiheessa ole tietoa onko raskaana vai ei.

Raskaustestiä en ole tehnyt, viime siirrossa tein ensimmäisen raskaustestin jo näillä tienoilla ja silloin siihen piirtyi hailakka toinen viiva. Pelottaa todella paljon tehdä testi, en halua enää pettyä ja surra. Eilen illalla puhuin miehelle, miten harmittaa kun on sallinut itseni ajatella että hoito on onnistunut ja olen raskaana. En haluaisi lähteä vetämään johtopäätöksiä oireista, mitkä ei välttämättä liity asiaan mitenkään. Toisaalta se on myös asia, mikä kannattelee tämän kaiken läpi.