Mikä on kirjoittamisen salaisuus?

Nyt sen tässä kirjoituksessani kerron, koska olen itse kirjoittaessani ja kirjoittamisesta lukiessani ja sitä opeteltuani oivaltanut jotain, se onko oivallus oikea vastaus, en tiedä, enkä välitä, se on minun oivallus ja minulle totuus, sinulle se voi olla jotain muuta. Minua ei haittaa se jos sinun totuus on jokin muu, se on sinun mielipide ja ajatuksesi on yhtä oikea, kuin minun omani.

Salaisuus kirjoittamiseen on se, että mitään salaperäistä kaiken tyhjentävää salaisuutta ei ole, joko kirjoittaa tai on kirjoittamatta, mutta ehkä kysyisin mieluummin kysymyksen: mikä tekee hyvän kirjoittajan?

Siihenkin on monta vastausta ja mielipiteitä lienee yhtä monta, kun on lukijaa, joten siihenkään ei ole mitään mystistä vastausta, jokainen voi kokeilla, oppia ja kirjoittaa lisää. Olenko minä hyvä? En tiedä, mutta yritän parhaani ja opettelen.

Kaikki kirjoittajat onnistuu ja epäonnistuu, kaikki kirjoitettu ei ole hyvää tekstiä, todennäköisesti varsinkin kirjoittajan alku on vaikea ja epäonnistumisia tulee enemmän, kuin onnistumisia, mutta hyvä on pitää mielessä sekin, että ei kaikki teksti myöskään ole huonoa. Jokainen huonokin teksti opettaa kirjoittajaa, jokainen kirjoitettu tarina on sanoilla leikkimistä, kirjoittamista, jota kirjoittaja tarvitsee. Epäonnistumisesta ei kannata lannistua vaan paremminkin ottaa oppia.

Jos on halu kirjoittaa, silloin on kirjoitettava, silloin on varmasti myös lukenut kirjoja ja tietää oman käsityksen siitä mikä kirja on ollut hyvä, mikä kirja on ollut huono ja enne kaikkea sen, mitkä ominaisuudet tekivät kirjasta sellaisen, joko hyvän tai huonon. Ei riitä että sanoo: ”kirja oli huono”, vaan on vastattava: miksi, mikä teki lukemastasi kirjasta sen, mikä siinä oli sinun mielestäsi pielessä.

Nämä on tärkeitä huomioita, koska et varmasti halua kirjoittaa sellaista, joka sinun mielestäsi on alun alkaenkin huonoa. Mutta tulee pitää mielessä myös se, että mielipiteesi on vain yhden ihmisen, eli sinun mielipide, jonkun muun mielipide samasta kirjasta voi olla jotain aivan päinvastaista. Kumpi on oikeassa? Ei kumpikaan, molemmat näkevät asiat eri näkökulmista, aivan kuin kirjoittaja, hän kirjoittaa näkökulmista asioita.

Eli kirjoittaa voi kuka vain, pelkkä selitys ”Mies meni kauppaan, hän otti sieltä maidon ja kananmunat, sitten hän meni kotiin ja valmisti itselleen voileivät”. Tuskin toimii.

Mutta jos sinne lisää syvyyttä: ”Mies ei ollut nähnyt päiväkausiin muita ihmisiä, hän ei ollut jaksanut viedä edes mainoksia kerrostalon pihan perälle keräyslaatikkoon. Hänen jääkaappinsa valo ja pieni homekerros lasisen hyllyn perällä viestitti, että oli raahauduttava kauppaan, ihmisten ilmoille. – Hei Martti, tuttu kauppias tervehti miestä. Miehen askel oli raskas, hän ontui. Hänet tunnettiin täällä. Kylän lapset jäivät tuijottamaan tuota reikäiseen villapaitaan pukeutunutta sotaveteraania. Martti oli äreä ei pitänyt ihmisistä, eikä varsinkaan lapsista. -Mitä kakarat tuijottaa, ärähdykset vanhuksen suusta eivät liiemmin helpottaneet lasten mielenkiintoa tuota äkäistä ukkoa kohtaan.

Tarina oli huono, pikaisesti keksitty, sen tarkoitus oli toimia ainoastaan esimerkkinä, ei olla hyvä. Se kuinka paljon kuvausta tarvitaan, on kirjoittajan oma valinta, mitä kuvaa ja miten. Jotkut kirjoittajat kuvaavat paljon, jopa sellaisia asioita, jolla ei lopulta ole merkitystä, mutta he kenties luovat tiettyä tunnelmaa kirjaan, se miten kukakin haluaa kirjoittaa, on siis kirjoittajan oma valinta, eikä siihenkään ole oikeaa tai väärä vastausta.

Kaikki lopulta riippuu paljon siitä, mitä halutaan sanoa, mitä halutaan lukijan tuntevan ja kokevan, kenties näkevän ja mitä halutaan jättää sanomatta. Siltikään kirjoittajan tarkoitus lukijalle asti ei aina onnistu, lukijat ovat erillisiä ihmisiä, kaikilla on oma tapansa tulkita tilanteita ja asioita, siitä riippuu se, kuinka lukija tekstin kokee.

Minä jätin äskeisestä kertomatta sen, että sotaveteraani oli kipeä, häneen sattui fyysisesti, hänellä oli kipuja ja siksi ei pitänyt ihmisistä, mutta sen pystyi kenties lukemaan ontumisena ja jo sotaveteraani sanan mainitsemisella. Tai sitten ei, mutta se oli minun mielessäni, jollain toisella saattoi olla ajatus jostain muusta jätin avoimeksi kysymyksen siitä, joka kenties jollekulle tuli mieleen, oliko papparainen masentunut, yksinäinen hän ainakin oli.