Rajat On Rakkautta

Olin eilen siivoamassa isäni luona pikkuveljien ollessa kotosalla. Veljet ovat 5 ja 7. Meillä on aina välillä (oikeastaan aina) melko tulinen suhde, sillä olen suoranainen Päivi Räsänen, mitä lapsiin tulee. Kiellän siis kaiken ja rajoitan paljon. Rajoilla tarkoitan vaan hyvää ja rakkautta ja löysin itseni sanomasta monta kertaa, että ”kiellän sen siksi, kun rakastan sinua” ja että ”ymmärrät sitten vanhempana”. Esimerkkejä mm. karkin syönti (hampaita ajatellen), jatkuva jääkaapilla ravaus, TV aika ja siisteyden ylläpito. En siis kiellä veljiäni olemasta lapsia, mutta koen jotenkin tärkeäksi opettaa heille samoja asioita, kuin omassa lapsuudessani oli. Joita arvostan siis vasta nyt paljon myöhemmin.

Mietin sitten kaikkia niitä rajoja/asioita, jotka koin niin ärsyttävinä nuorempana, mutta nyt olen niistä erittäin kiitollinen. Ensinnäkin, hampaiden huolto. Äiti on aina ollut tarkka meidän siskosten hampaista ja karkkia on saanut vain karkkipäivänä ja silloinkin hyvin kohtuudella. Harjaus on varmasti suoritettu joka ilta ja äidin valvonnassa. Siitä johtuen minulla ei ole juuri ollut hampaiden kanssa ongelmia. Kiitos äiti! Tämän aion niin siirtää eteenpäin Körpikälle. Toinen on kylillä riiaus. En vielä ala-asteella saanut jäädä illoiksi kylille. Sekö, jos mikä vitutti niin isoa kuutosluokkalaista! Taisi tiukat rajat sen suhteen olla vielä 7. luokalla. Eikä nyt vanhempana harmita, sillä ehtihän sitä vielä vanhempanakin.

Tietyt rajoitukset ehkä auttoivat minua olemaan lapsi hieman pidempään. En saanut meikata ennen, kuin menin 6. luokalle. Ja ymmärrän nyt miksi, kun katselen 3. luokkalaisia melko vahvoissa meikeissä ja koruissa. Ei se väärin ole, mutta sain keskittyä enemmänkin majojen rakentamiseen ja Kirkonrotan pelaamiseen. Meille ei myöskään hankittu pelikonsoleita, vaikka kuinka ruinattiin. Se onkin suuri kulttuuriero nykyään, kun melko pienestä pitäen aletaan osata pelata jo ties millaista konsolia. Onko paha, jos lapselle antaan leluiksi vain käpylehmiä??? Mun lapsi raukka..

Puhtaus on puoli ruokaa

Lapsuuden parhaat hetket oli tulla koulusta kotiin, kun jo kuistiin tuoksui tuore pulla. Äiti leipoi, teki ruoan ja piti kodin siistinä ja sitä piti silloin niin itsestäänselvyytenä. Puhtaat lakanat on edelleen yksi parhaimmista tuoksuista, mitä tiedän! Nyt aikuisena olen huomannut, ettei omat normaaliksi kokemani asiat ole monellekaan tärkeitä tai edes tuttuja. Jouduimme osallistumaan kotitöihin jo melko nuoresta asti ja se on kantanut hedelmää aikuisuuteen asti. Kannettiin halkoja, siivottiin omat huoneet, lämmitettiin saunaa ja tyhjennettiin tiskikonetta. Ollaan meleko tolokkuja tyttöjä siskojen kanssa! Vaikka sitä vatun pullaa en osaa edelleenkään tehdä.

Olen kovasti katsellut Toisenlaisia Äitejä, Suomen Super Nannya (Sex Tape Suomikin on ollut ihan sivistävä, muttei tässä asiassa)  ja lukenut erilaisia tekstejä tulevaa äitiyttä varten. Selvästikin rajat tulevat hyvin luonnostaan, minulla pitää ehkä hieman koettaa saada tätä takakireyttä löysemmälle. Mutta päivärytmi, selkeät rajat ja rakkaus on ehkä nyt se mitä pidän tärkeimpänä tulevaa ajatellen. Meillä on miehen kanssa suht samat ajatusmallit, mutta tiedostan jo etukäteen, että minun tulee työstää luottoani siihen, että mies on yhtä hyvä tekemään päätöksiä kasvatuksen suhteen, kuin minäkin. En siis voi päällepäsmäröidä koko ajan. Hyi minua.

Arvostan omaa lapsuuttani niin paljon, sain kasvaa rakastavassa ympäristössä maalla, käydä pientä kyläkoulua, sain olla lapsi ja opin tärkeitä asioita. Voi, kunpa saisin omille lapsilleni samanlaisen lapsuuden! Kyläkouluja ei enää juuri ole, mutta hampaat voin ainakin huoltaa! Toki tynnyrikasvatus ei ole nyt mielessä, vaikka siltä saattaa äkkiä kuulostaa.

Eilen, kun olin lähdössä, tuli nuorempi veli halaamaan ja pyysi etten lähtisi vielä. Olin hieman ihmeissäni, sillä ajattelin, että he olisivat jo odottaneet kotinatsin poistumista. Mutta ilmeisesti pojat salaa ymmärsivät minun vain rakastavan heitä niin kovasti. Meillä on siis eri äidit ja luonnollisesti erilaiset lapsuudet. Ymmärrän sen, että kaikilla on omat tärkeät asiat kasvatuksessa, mutta se että he ovat veljiäni ja asuvat lapsuudenkodissani, saa minut kantamaan oman pienen korteni kekoon. Kuulen usein, että ”odotappa vaan, kunhan sinulla on omia lapsia”. Mitä se sitten tarkoittaakaan, se luultavimmin selviää pian.

Mitä lapsuuden rajojasi/asioita arvostat vasta nyt aikuisena?