Raskaus, joka ei mennyt niin, kuin elokuvissa
Olen ollut nyt raskaana 26 viikkoa ja 1 päivää. Tuohon aikaan mahtuu miljoona eri ajatusta, kokemusta ja näkemystä. Ehkä suurin kysymys, mikä nousee mieleen on: mistä kohdasta tämä on naisen parasta aikaa? Tai edes top 40 parhaan asian joukossa? Jos tämä on oikeasti jonkun ihaninta aikaa, niin ei ole hääppöinen elämä ollut. Tämä ei ole mikään valitusvirsi raskaana olevalta, mutta on epäreilua, että raskaudesta annetaan niin ruusuinen kuva. Kun odotukset ja todellisuus heittää niin pirusti, on edessä vaikeat ajat.
Yritimme lasta yli 1,5 vuotta, joten olen erittäin onnellinen tulevasta lapsesta. Kestän kyllä kivut ja mielialavaihtelut, himot ja sekoamiset, kyse ei ole siitä. Mutta jos kuvitelmissa on ihana kasvava masu ja onnelliset tulevat vanhemmat, voi todellisuus iskeä naamaan melko rajusti. Raskaus muuttaa naisen vartaloa, ajatusmaailmaa, hormoneja ja vaikuttaa myös parisuhteeseen. Vaikka ei joutuisi olemaan pää pytyssä ensimmäiset 3kk, niin väsymys ja turvotus vie kaikki voimat. On mielestäni OK harmitella rappeutunutta vartaloa ja olematonta seksielämää. Se ei tee huonoa tulevaa äitiä, vaikka olisikin odottanut raskautta ja silti kokee sen ei-niin-ihanaksi ajaksi.
Olen ollut vahva persoona ja nainen, joka tietää mitä haluaa. Ainakin yleensä. Avioliittomme on ollut vahvalla pohjalla ja rakkautta on riittänyt puolin ja toisin. On pelottavaa, kun kesken raskaushuurujen tajuaa miettivänsä, haluaako ollakaan oman miehen kanssa tai ettei ehkä haluaisi olla koko elämäntilanteessa. Ajatukset tulevat ja menevät yhtä nopeasti, mutta pelottavia ne joka tapauksessa ovat. Mies minua käy sääliksi, reppana ei ole tehnyt mitään väärää ja emännästä on kuoriutunut kamala kotinatsi, jota vaan ei voi miellyttää. On kamala huomata, että itsestä on tullut se vaimo, jollainen en ikimaailmassa olisi halunnut olla.
Iso vagina ja peräpukama Pena
Jos mieli kestää hyvin, niin sitten kroppa laukeaa. Huomaat asuvasi pian vanhuksen vartalossa, käveleminen ja nukkuminen ei olekaan enää niin itsestäänselvä asia. Vaatteet eivät mahdu, tietyt ruoat ei enää maistu ja vietät enemmän aikaa vessassa, kuin muualla. Mieltä on poltellut myös niinkin hassu huoli, kuin että tuleeko mun vaginasta messuhalli, jos lapsi syntyy alateitse?! Tai saanko enää koskaan nukkua 8h yöunia ilman heräilyjä? Entäpä ummetus ja peräpukamat, joita suurella todennäköisyydellä saan seurakseni? Olenko enää haluttava nainen raskausarpien kanssa ja riippuvine rintoineni? Tottakai olen kiitollinen, että saan kantaa uutta elämää sisälläni ja että vartaloni pystyy moiseen! Varmasti halua vielä lisääkin lapsia, mutta sitten tiedänkin jo etukäteen odotusajan realiteetit.
Minun/meidän avioliiton pelastus on ehkä puhumisen taito. Osaan pukea ajatukseni sanoiksi ja se helpottaa miestäni ymmärtämään, mitä päässäni liikkuu ja miten raskaus siihen vaikuttaa. Yhtäkkinen kylmyys, haluttomuus ja ärtyneisyys on varmasti miehellekin hirveä shokki, joten on vain reilua koittaa selittää hänelle kaikki ajatukset. Toki syyksi en keksi muuta, kuin raskaus ja sekoavat hormonit. Toivon siis kovasti, että kaikki menee ohi raskauden myötä. Rakastan miestäni ja tulevaa lastamme enemmän kuin mitää, siksi tällaiset kamalat ajatukset saa mielen niin matalaksi ja huono omatunto kalvaa mieltä säännöllisesti. Täytyy vain hyväksyä se, että raskaus tuo monenlaisia ajatuksia päähän, eikä niihin oikein pysty itse vaikuttamaan. Ja mikä tärkeintä, kaikki on normaalia.
Pointti tässä kirjoituksessa on se, että ole armollinen itsellesi ja vartalollesi (ja kumppanille). Onhan tämä hemmetin iso elämänmuutos! Aika kultaa muistot, joten jos kysyt omalta äidiltäsi raskausajasta, voi mielessä olla vain se, kuinka ihanaa se olikaan! Muutenhan kukaan ei enempää lapsia harkitsisikaan. On sallittua pillahtaa itkuun kesken söpön kissavideon tai vetää vesimeloni nokkaan naapurin tavasta parkkeerata.
Vinkki viitonen: koeta puhua asiasta avoimesti äläkä ole liian ankara itsellesi. Ehkä joskus vielä olet normaali oma itsesi. Mikä sitten onkaan normaalia.. Synnytyksestä olen vain suostunut kuuntelemaan kaikkein kauheimmat ja pisimmät tarinat, ettei vaan realiteetit pääsisi vääristymään!
Ps. huisin hyvä podcast odottavalle mammalle on DocEmilia, löytyy mm. Spotifysta.