Kotihiiri.
Olen tainnut aikaisemminkin mainita, että viihdyn todella paljon pojan kanssa kotona. Voisi kuvitella, että kun meillä on pientä ongelmaa päiväunien kanssa, että en viihtyisi kotona, vaan ns. pakenisin kiukkupotku raivareita kaupungille, mutta toisin on. Olen kertonut teille, että pojan ollessa vielä todella pieni, kävimme pari kertaa täällä Salon avoimessa päiväkodissa. Tuolloin ajattelin, että päiväkoti ei ollut yhtään meidän juttu ja sitä mieltä olen edelleenkin – siis, että pari kuukautisen vauvan raahaaminen sellaiseen paikkaan, missä on paljon hälinää ja ihmisiä, ei välttämättä ole se oivallisin paikka.
Jätinkin päiväkodin kokonaan, kunnes pari viikkoa sitten teimme sinne treffit erään naisen kanssa, johon tutustuin ollessani synnärillä. Meidän lapsillamme on ikäeroa ainoastaan päivä, joten oli todella kivaa vaihtaa kuulumisia kuluneesta kesästä ja siitä mitä kaikkea lapset ovat oppineet ja miten se arki ylipäätään rullaa. Ensimmäistä kertaa päiväkodissa ollessani tunsin oloni todella levolliseksi ja viihdyin siellä aidosti. Olimme sopineet treffit Perjantai aamupäivälle ja sinne päästessäni paikalla oli meidän lisäksemme kolme äitiä ja heidän lapsensa. Miten rauhallista, mä ajattelin – just tämmöisestä ilmapiiristä tykkään, kun ympärillä ei ole hälinää ja lapset saavat leikkiä rauhassa. Poika oli päiväkodissa mielellään ja teki varovasti tuttavuutta muihin lapsiin sekä leikki innoissaan sellaisilla leluilla, joita ei kotoota löydy. Me aikuiset saatiin jutella rauhassa ja aina välillä vilkaistiin mitäköhän ne lapset oikein touhuvat. Ajattelin, että jos Perjantai päivät ovat aina näin rauhallisia, niin ehkä mekin voitaisiin tehdä normi arkirutiineihin poikkeus ja ruveta käymään Perjantaisin täällä.
No, viikko sitten sopisimme erään toisen ystäväni kanssa Perjantai aamupäiväksi treffit. Ystäväni ei ollut käynyt päiväkodissa aikaisemmin ja ajattelinkin, että nyt olisi oivallinen päivä tutustua paikkaan, kun siellä oli viimeksikin niin rauhallista. Jo pelkästään eteiseen päästyämme huomasin, että yläkerrassa taitaa olla rauhallisuus kaukana, sillä eteinen oli täynnä kenkiä ja takkeja. Yläkertaan päästyämme olin oikeassa ja joka puolella mennä viipotti lapsia! Tiesin, että kyllä poika täällä pärjää, vaikka vierellä juokseekin isompia lapsia, mutta ystäväni alle 8 kuukautinen tyttö kun ei osaa muuta kuin maata lattialla maailmaa ihmetellen – mitäköhän tästäkin tulee! Viihtysimme päiväkodissa tunnin, jos sitäkään ja pahoittelin ystävälleni sitä, että olin valinnut huonon päivän. Ystäväni oli päiväkodista aivan samaa mieltä kuin minäkin vielä pojan ollessa pieni. Kun vauva ei osaa tehdä muuta kuin oikeastaan maata mahallaan ja nostaa pyllyä kattoon, ei kamala vilske ja juoksuaskeleet ympärillä ole kovin turvallista. Nyt kun oma poikani osaa jo kontata, ryömiä ja seistä vasten tukea, on hänen helppo mennä mukaan jo vähän isompienkin poikien leikkeihin ja tulimmekin siihen tulokseen, että ehkä päiväkodille pitää antaa jossain vaiheessa vielä uusi mahdollisuus. Ja järjestetäänhän päiväkodissa myös ryhmiä ihan pienille vauvoillekin, mutta itse katsoin ne tuolloin hieman turhiksi.
Ja niin, tuliko meidän normi arkirutiineihin sitten poikkeus? No ei tullut. Täällä me pojan kanssa pötkötellään edelleen suurimmaksi osaksi kahdestaan, mutta eipä tuo haittaa. Tunnen itseni niin hyvin, että olen todella huono lähtemään mukaan mihinkään voohotuksiin – kuten vauvauintiin, muskareihin ja mitä niitä vielä on. Toki joskus, kun oikein olen väsynyt ja turhautunut mietin, että pitäisikö ruveta harrastamaan pojan kanssa jotain, mutta sitten tarpeeksi kauan asiaa mietittyäni tulen siihen tulokseen, että ei ne semmoset vaan ole meidän juttu. Ainakaan vielä – kyllä sitä vielä ehtii. Olen myöhemmin ajatellut esim. laittavani pojan kerhoon. Ja kuinka tyhmältä se kuulostaakin, mutta kun eräs toinen ystäväni sanoo harrastavansa puolivuotiaan tyttönsä kanssa yhtä sun toista, poden huonoa omaatuntoa siitä, kun me ei harrasteta! 😀 Vaikkei sillä ole mitään väliä eikä merkitystä! 😀 Ajattelen varmaan jollain tavalla, että kun on pieni vauva tai taapero, täytyy hänen kanssaan automaattisesti harrastaa kaikenlaista. Vaikka asia ei ole näin, jokainen tyylillään.
Kun puhuin tästä asiasta ystäväni kanssa, hän sanoi kerran, ettei kaipaa lapselleen sellaista sosiaalistumista. Hänelle käy vallan hyvin se, että joku käy heillä kylässä tai sitten hän nappaa tyttönsä kainaloon ja lähtee itse kylään. Mullekin käy tämmöinen vaihtoehto! Meille saa tulla kylään ja ottaa lapsen mukaan. Me aikuiset voidaan juoda kahvia, teetä tai mitä vaan ja syödä herkkuja ja lapset leikkii ympärillä.
Kuin kivaa!
Psst. Kuva on päiväkodista, siltä rauhalliselta päivältä. :)