Lomailua, edistysASKELEITA ja raivoamista.
Terve!
Ei, luulitte väärin. En ole näinä hiljaisina päivinä ollut synnyttämässä, vaan ladannut omia akkujani sekä hoitanut niitä rästissä olleita hankintoja vauvaa varten. Saimme esimerkiksi hommattua meille uuden menopelin ( jäätävän kokoiset maantielaivat ) joista kerron teille vaikka myöhemmin. Vielä listalla odottaa yliviivausta se pinnasängyn hankkiminen sekä lastenhuoneen vaatekaapin järjestäminen uuteen uskoon. Siellä kun pitäisi kohta puoliin olla tilaa pojan vaatteiden lisäksi myös vauvan pienille vaatteille. Huhuuh! Kaikki tämä tuntuu edelleen todella uskomattomalta, että meitä todellakin kohta on kolmen sijasta neljä.
Ja vielä uskomattomammalta tuntuu se, että äitiyslomani alkoi nyt viime lauantaina. Siis äitiysloma, mikä se sellainen oikein on? En ole käsittänyt tätä asiaa ollenkaan, sillä olen ollut kohta puolitoista vuotta kotona yhteen soittoon pojan kanssa ( ja uskokaa tai älkää, mutta siinä ajassa ajankulu todellakin sumenee ) Olin oikeasti unohtanut, että myös mulle kuuluu se äitiysloma eikä ainoastaan niille, jotka ovat olleet odotusaikana normaalisti töissä. Kuulostipa tyhmältä näin kirjoitettuna, mutta varmasti ymmärsitte mitä tällä tarkoitin.
No, nyt täällä sitten vietetään äitiyslomaa jo toistamiseen. 🙂
Edistysaskeleista sen verran – tiedättekö mitä? Poika otti ja lähti kävelemään! Siis tosta noin vaan, aivan kuin olisi kävellyt aina! Mutta tästä huolimatta, että poika lähti kävelemään, menee hän silti pääsääntöisesti vielä eteenpäin kontaten tai polvikävellen. Hänellä on selkeästi hallussa taktiikka kävelemiseen, mutta ei tarpeeksi mielenkiintoa siihen. Meillä taitaa asua yksi mukavuudenhaluisimmista lapsista koskaan! Poika kävelee silloin kun häntä huvittaa ja aina kun hän kävelee, nauttii hän siitä kovasti. Myös poika on tainnut ottaa itselleen motoksi: Hitaasti mutta varmasti.
Uskon, että viimeistään silloin kun vauva on syntynyt poika hoksaa sen, ettei mun käteni enää riitäkkään molempien kanniskeluun ja alkaa kävellä pääsääntöisesti. Toivon ainakin, että niin olisi. Ainakin joka päivä poika ottaa askeleita enemmän ja enemmän, joten eiköhän se siitä.
Ja vielä raivoamisesta, on pojan uhma noussut aivan uusiin lukemiin ja lauantaina annoin teille siitä pienen vinkinkin. Tällä hetkellä mun jaksamista koetellaan oikein urakalla. Miten noin pieneen ihmiseen mahtuukin niin paljon tulta ja tappuraa – ihan uskomatonta! Kumpa muistaisin pitää pääni kylmänä enkä laskeutuisi pojan tasolle raivoamaan ja huutamaan hänen kanssaan kilpaa. Vielä toistaiseksi olen ollut se aikuinen, mutta myönnän, että niitä notkahduksia on tullut mullekin. Ei ne nokkamukit aina pojan takia ruokapöydässä lentele. :)
Mies yritti lohduttaa sanomalla, että normaalistihan ensimmäinen uhma tulee puolentoista vuoden kieppeillä ja meillä uhma alkoi jo kuukausi sitten, joten ollaan selkeästi voiton puolella.
Huoh! Vain miehet osaa pahimmankin kiukun ja raivon keskellä ajatella asioita näinkin positiivisesti.
Tällä hetkellä poika on kamalan flunssan kourissa ja hieman jännitän meneekö meillä vapun suunnitelmat uusiksi. Mitään sen erikoisempaa suunnitelmissa ei ollut, muuta kuin viettää iltaa kahden ystäväperheen kesken – hyvää ruokaa ja sen sellaista, lapset mukaanlukien.
Mun pitäisi tälläkin hetkellä olla jo nukkumassa, mutta ajattelin pikaisesti tulla kertomaan kuulumiset. Viime yö meni täysin harakoille pojan flunssan takia ja nytkin yläkerrasta kuuluu pieniä heräämisen merkkejä. Toivottavasti poika nukkuisi yön edes vähän paremmin verrattuna edelliseen.
Mutta nyt,
ZZZzzzzzzzZZzzzzzzzzzz…
Ja hei, vielä on aikaa osallistua arvontaan! Teitä on muutenkin jo osallistunut todella mahtava määrä, kiitos! :)