Nämä viimeiset pari päivää…
ovat menneet näissä tunnelmissa.
Ollaan oltu paljon ulkona, ulkona ja vielä kerran ulkona. Luulenpa, että aikamoni muukin on pysytellyt pois tietokoneilta ja nauttinut näistä ihanista ilmoista? Poikaa helle ei tunnu haittaavan yhtään, sillä ulkona halutaan olla aamusta iltaan ja sisälle tullaan ainoastaan nukkumaan. Mua sitten taas tämä helle korventaa todella paljon ( vaikka nautinkin lämmöstä ) mutta voitte vaan kuvitella, ettei tässä olotilassa oikein osaa nauttia mistään. Hikoilen kuin sika pelkästään varjossa istuen ja olen täysin lamaantunut. Aivot eivät toimi yhtään ja puhumattakaan kropasta, joka ei tällä hetkellä ole yhtään yhteistyökykyinen. Maha painaa päivä päivältä enemmän ja olo on kirjaimellisesti tukala. Laskettuun aikaan on enää 9 päivää, enkä malttaisi odottaa. Pari päivää takaperin olin todella huonovointinen kovien supistusten kanssa ja kärsin jopa aamuhuonovointisuudesta! Silloin ajattelin, ettei synnytys voi olla kovin kaukana, mutta nyt vauva ei ole antanut itsestään minkäänlaisia merkkejä.
Huoh! Miten odottavan aika voi olla näin pitkä?
Bruno on ollut viimeiset kolme viikkoa pienellä lomalla mieheni vanhempien luona ja haimme hänet eilen kotiin. Bruno olisi saanut jatkaa vielä lomaansa, mutta katsottiin parhaaksi ottaa hänet kotiin nyt ennen kuin vauva syntyy. Kerron teille tuosta kolmesta viikosta kattavammin myöhemmin, mutta sen verran voin sanoa, että ne kolme viikkoa olivat todella stressittömät ja tulivat niin tarpeeseen. Niin mulle kuin Brunollekin. Bruno pääsi tuona aikana kesäkuntoon turkkinsa puolesta, sairasti myös yhden nielutulehduksen sekä oli napannut itseensä pari punkkia. Muistakaa muuten suojata koiranne punkeilta! Pari kesää sitten löysin Brunosta pikkurillinpäänkokoisen punkin, joten olkaa silmä tarkkana! Ne ovat inhottavia, yök!
Poika on ottanut aivan huimia edistysaskeleita kävelyn suhteen ja nyt mennä toohottaa jo kuin vanha tekijä. Ja voi että sitä riemua… ja miksei kiukkuakin, kun mä menen pojan mielestä väärään suuntaan, enkä sinne minne hän haluaa. Olen monta kertaa nauranut mielessäni, ettei poika turhan viime tippaan kävelemistä jättänyt ( näin 9 päivää kerta laskettuun aikaan… ) mutta, parempi myöhään kuin ei milloinkaan, pitää näemmä meidän pojan suhteen todella hyvin paikkansa. :)
Minne sitä nyt olisi kiire, valmiissa maailmassa?
Pssst. Vielä on aikaa osallistua, niin kauan kun tätä päivää riittää! Klikkaa itsesti tästä Minis huppariliivin arvontaan! Voittajan arvon huomenna, ellei mitään radikaalia satu tapahtumaan. Kyllä te tiedätte… :)