Rakkaudesta rähjääntyy.

Voisin sanoa myös, että ” Reissussa rähjääntyy. ”

Pojan vielä ollessa mahassani, sain vanhalta luokkakaveriltani tuon kuvissa näkyvän Tikrun. Pojan synnyttyä, olen aina pitänyt Tikrua hänen omassa sängyssään muiden pehmolelujen ja unirievun seassa, enkä ole koskaan tehnyt Tikrusta sen suurempaa numeroa. Kun poika täytti vuoden huomasin, että Tikrusta olikin tullut aika tärkeä ja se piti aina pakata mukaan isovanhempien luokse yökyläilyjä varten, sitä halattiin, pussattiin ja kannettiin kotona paikasta paikkaan. Poika oli siis itse valinnut pehmolelujen seasta Tikrun juuri siksi kaveriksi, josta hän sai tietynlaista turvaa ja johon käpertyä kun olo oli väsynyt tai allapäin.

Tikru kulkee edelleen pojan menoissa mukana ja siitä on muodostunut vielä tärkeämpi mitä se oli hetki sitten. Tikru on reissannut Tammisaaressa, ottanut aurinkoa ystävien mökin rannalla, pitää seuraa vessassa ja sen pitää löytyä aina sängystä nukkumaan mentäessä. Tikrun väri on muuttunut matkan varrella kirkkaasta hieman tummaksi ja omistaa omanlaisensa tuoksun, mutta en raaski pestä sitä – vielä.

Eilen Tikru pääsi mukaan lääkärireissulle ja myös siltä mitattiin kuume sekä kuunneltiin keuhkot. Tikru osottautui terveeksi, mutta poika ei.

Muistan, että kun itse olin pieni oli mullakin oma ” turvanalleni ” ja sen te näettä tuossa alimmaisessa kuvassa. Se on tuo pieni pandanalle, jonka nimi oli lyhyesti ja ytimekkäästi Panda. Olen saanut Pandan vauvana ja sille tulee ikää elokuussa 27 vuotta. Siltä on mystisesti kadonnut nenä ja pää on ommeltu monta kertaa kiinni takaisin vartaloon – kiitos isosiskoni, joka tiesi mistä naruista vetää saadakseni mut suuttumaan ja repi Pandan pään irti. Muistaakseni Pandaa ei olla koskaan pesty ja sen takaraivoon on pinttynyt joku ruskealäntti.

Älkää kysykö, en tiedä mitä se on. Varmaan suklaata, uskoisin.

Mihin teidän lapsenne turvautuvat kun olo ei ole mitä parhain? Entä, oliko teillä lapsuudessanne tärkeitä leluja tai esineitä? Ja ovatko ne vielä tallella?