Muutosten tuulet ne puhaltavat
Niinhän se taitaa olla, että asiat loksahtavat paikoilleen juuri silloin kun sitä vähiten osaa odottaa. Tai sitten juuri silloin kun on kipeesti muutosten tarpeessa. Mä sain meinaan viime viikolla yllättävän puhelun yhdestä työpaikasta ja sieltä tarjottiin itselleni töitä! Olin hakenut yhtä paikkaa juuri näiden samojen haastattelijoiden kautta, kuitenkaan saamatta sitä paikkaa ja harmistuin asiasta tuolloin todella paljon. Nyt kuitenkin he soittivat ja tarjosivat muuta työtä, joka alkaisi jo elokuun alkupuolella ( !! ) ja pari päivää asiaa miettittyäni, otin heidän tarjouksensa vastaan. Kaikenlisäksi työni on juuri sellaista mitä olen perheellisenä toivonutkin, päivätyö ja viikonloput vapaat.
Mutta, jollei kaikki olisi liian täydellistä, on tässäkin asiassa omat miinuksensa, nimittäin työn jatkuvuus. Mulla on alustavasti sopimus vain lokakuun alkuviikoille asti, jonka jälkeen pidetään peukkuja pystyssä, että työni jatkuisi. Siihen asti kuitenkin aion antaa kaikkeni ja vakuuttaa, etteivät he valinneet minua turhaan!
Mulla on vain seuraavat kaksi viikkoa jäljellä vanhassa työpaikassani ja kyllä täytyy sanoa, että todella haikein mielin sieltä pois lähden. Olen tykännyt työstä ihan hirveesti ja ylittänyt omat odotukseni itsestäni monta kertaa. Jännitän uutta työtä kieltämättä vähän enemmän mitä tätä nykyistä ja pelkään kuollakseni, että epäonnistun. Tuleva työ on oman alani työtä, mutta olen viimeksi tehnyt juuri näitä töitä reilu neljä vuotta sitten! Mitä jollen osaa? Onko asiat paljon muuttuneet ja mitä jos oikeesti epäonnistun?
Olen viimeisen parin viikon aikana ollut muutenkin poikkeuksellisen väsynyt. Iltavuorot alkavat painaa selvästi sekä se, etten ole viettänyt oikein kunnolla aikaa lasten kanssa juurikin niiden iltavuorojen takia. Olen nähnyt tyttöä vain aamuisin ja poika on pitänyt huolta siitä, että tunnen varmasti huonoa omaatuntoa työssä käymisestä. Olen tuntenut samanlaista väsymystä kuin joskus alkuraskauksien aikana – sellaista syvän uuvuttavaa. Eilen nukahdin autoon, kun kotiin oli vain 5 minuutin ajomatka. Silmät tuntuvat hiekkaisilta ja voisin nukkua tuhat vuotta.
Kaikenlisäksi meillä on astianpesukone sekä pyykinpesukone rikki.
Sekä naapurimme sanoi, että pojan itkupotkuraivarit kuuluvat heille asti – eli siis, naapurimme naapuriin.
Kiva. Niin kiva. Voi että ku mä tykkään!
Mutta, horoskoopissani sanottiin näin:
” Varaudu taloudelliseen muutokseen. Vaikka aluksi voikin näyttää huonolta, ole kärsivällinen, sillä kaikki muuttuu kyllä paremmaksi. ”
Eli – toivoa ainakin on.
P.S. Koneeni sammui hetki ennen postauksen julkaisemista ja yritin saada konetta päälle puolituntia. Näytössä luki jotain ” errorjaadijaadijaa… ” Se tästä vielä olisi puuttunut, että koneeni olisi pimahtanut ja kaikki rakkaat valokuvat lapsista tuhoutuneet. Olisiko nyt aika hankkia jo ulkoinen kovalevy?