Näitä hetkiä.

Pari päivää pientä hiljaiseloa takana, mutta eipä tuo mitään. Viikonloppu vierähti taas kuin pieni pieru ja nyt eletään jo Tiistaita – mihin ihmeeseen nämä päivät oikein kuluvat?

Vielä raskaana ollessa ajattelin, että miten kummassa ehdin päivän aikana tehdä kaiken – hoitaa vauvaa, tehdä ruokaa, pestä pyykkiä, ulkoiluttaa Brunon, siivota ja jossain välissä pitäisi ottaa sitä aikaa itselleenkin. Välillä menin jopa kamalaan paniikkiin ja koin pientä ahdistusta. Mulle on aina ollut todella tärkeää, että olen tilanteen tasalla ja pidän ohjat omissa käsissäni. Olen jopa hieman aikataulujen orja ja pidän siitä, että päivässä on selkeä rutiini ja rytmi. Tiettyyn kellonaikaan tapahtuu tietyt asiat ja joka päivä aina sama juttu. Kuulostaa varmaan jonkun mielestä ihan mielipuoliselta ja kieltämättä välillä jopa itsekin ajattelen, että pitäisi kenties hieman löysätä köyttä, mutta kun nämä asiat luovat sitä turvallisuudentunnetta. Olen huomannut, että ne tietyt rutiinit luovat myös jonkinasteista stressiä – tiedättekö? ” En voi lähteä kaupungille ennen kuin olen tehnyt sen, pitää olla kotona viimeistään siihen aikaan, jos nyt lähden ehdin kotiin viimeistään ennen sitä.. ” – ajatuksia pyörii mun päässäni ihan päivittäin. Välillä tämä jopa häiritsee mun tekemisiäni ja olisikin ihanaa jos joskus pystyisin repäisemään ja tekemään jotain hetkenmielijohteesta.

Toisaalta, en silti valita. Kaipaan vaan lähinnä sitä, että osaisin ottaa rennommin. Onhan se pojallekin hyvä, kun päivässä tapahtuu tietyt asiat aina samaan aikaan – helpottaa hänen olemistaan huomattavasti sekä myös minun. Olen oikeasti aika onnekas kun poika on ruvennut nukkumaan kunnolla. Viime yönä poika porskutti onnellista unta yhteensä 8 tuntia ja heräsi vasta kuuden aikaan aamulla syömään. Päivällä hän nukkuu myöskin hyvin ja ehdin helposti hoitaa kotiaskareet ja ottaa myös hetken itselleni. Odotusajan pelkoni siis ajankäytön suhteen osottautui aivan turhaksi.  Tai sitten olen tottunut käyttämään aikani tehokkaammin.

Nautin tästä kun saan olla pojan kanssa kotona ja koen pientä ahdistusta ( nyt jo ) siitä, kun tämä äitiysloma ei olekkaan ikuista. Pidän siitä, että saan keitellä tutteja ja viikata pikkuruisia vaatteita kaappeihin sekä kaiken tämän tehtyäni istahtaa alas ja juoda kupillisen kahvia – ennen kuin se sama rumpa alkaa taas uudestaan. Näin äitinä ollessa moni asia on saanut aivan uuden merkityksen, esimerkkinä ihan vaan vaikka kahvin juominen. Normaalisti huitaisisin kupillisen kitaani ja se olisi siinä, mutta nyt siitä haluaa oikein nauttia. Oikein odottaa, että koska saa sen höyryävän kuuman kupin kätösiin, istahtaa alas sohvalle, lukee lehden tai kirjoittaa teille omia höpötyksiä. Siitä hetkestä on tullut ihan uskomattoman tärkeä, oikea henkireikä arjen keskellä.

Pienistä jutuista koostuu se elämä.

Psst. Tähän loppuun vielä aika ihana biisi. Kuunnelkaa! Maistuu kahvikin astetta paremmalta.

http://www.youtube.com/watch?v=2PlKbYGGVPQ

Kivaa viikkoa!