Paluu kotiäitiyteen

Juu ei. En ole raskaana, vaikka niin kovin kriiseilenkin. Olen tehnyt paluun kotiäitiyteen lasten sairastelujen vuoksi ja olen ollut kotona jo melkein kokonaisen viikon. Maanantaina ehdin olla töissä vain puolipäivää, kun päiväkodista soitettiin ja kerrottiin pojalla olevan kuumetta yli 38 astetta. Lähdin heti hakemaan poikaa ja päiväkodissa vastassa oli lakananvalkea, täysin uupunut pieni poikani. Tyttö sen sijaan taputti käsiään yhteen ruokapöydässä, naama täynnä pastavuokaa ja huusi iloisesti – ” Äitiiii! ”

Kotiin päästyämme poika oksensi olkkarin villamatolle ja nukahti sen jälkeen melkein heti parin tunnin päiväunille. Sohvalle, tuosta noin vaan. Se jos mikä kertoo siitä, että poika on kipeä. Hän kun ei pysy paikallaan sohvalla edes Pikku Kakkosta katsoessa.

Tänään aamulla ajattelin, että tämä kummallinen kuumetauti olisi selätetty ja olin tekemässä lähtöä töihin, mutta tänään onkin tytön vuoro. Tietenkin. Ehdin jo ajatella, että tyttö onkin sitkeä sissi, mutta toisin kävi kun kuumemittari näytti 38 astetta.

Huoh. Onko teillä lapset pysyneet terveinä? Nythän on todella paljon liikkeellä juuri oksennustautia ja kummallista kuumeilua.

Näin ” kotiäitinä ” ollessani olen taas muistanut miltä se tuntuikaan olla kotona lasten kanssa. Olen käynyt läpi kaikenlaisia tunteita sekä ajatuksia ja miettinyt, miksen ollutkaan lasten kanssa kauemmin kotona? Muistin, että pidin juuri niistä rauhallisista aamuista kun aurinko vasta nousee, kahvi porisee pannuun ja saan hyvällä tuurilla olla hetken itseni kanssa ennen lasten heräämistä. Muistin, että sain paljon aikaan kaikenlaista pientä. Nytkin olen siivonnut liinavaatekaappeja ja kirjoittanut listan hankinnoille, joita pitäisi kevään aikana ostaa. Olen viettänyt lasten kanssa aikaa enemmän mitä yleensä arjen keskellä ehdin ja ollut muutenkin paremmin läsnä.

Sitten muistin, että olinhan yhtäjaksoisesti lasten kanssa kotona reilu kaksi vuotta ja se oli loppupeleissä itselleni aika pitkä aika. Tapahtuihan siinä ajassa kuitenkin kaikenlaista. Kuten nyt esimerkiksi kaksi lasta.

Sitten muistin myös ne asiat, jotka olivat kotiäitinä ollessani raskaita kestää. Kuten vaikkapa se, että joskus ne päivät alkoivat jo kuuden aikaan aamulla, päiväunia ei nukuttu, kiukuteltiin ja huudettiin. Mikään ei ollut hyvin ja kaikki oli tylsää. Leluja heiteltiin ja protestoisiin, jollen heti ehtinyt täyttää jomman kumman tarpeita. Toisinaan täysin päätöntä menoa!

Aivan kuin lasten huoneen seinällä olisi ollut naulakko ja sen yläpuolella kyltti – ” Aivot tähän kiitos. Mieluiten koko päiväksi. ”