Kerro mulle
Blogia kirjoittaessa, aiheita miettiessä ja valokuvia räpsiessä sitä toisinaan välillä miettii, että mikä ihmeen järki tässäkin hommassa on? Miksi saatan kuluttaa päivässä jopa tunnin pelkille blogeille? Lukemiselle, kommentoinnille ja kirjoittamiselle? Usein tämä tunti kuluu vasta iltamyöhällä, silloin kun lapset ovat jo nukkumassa – itsestä puhumattakaan.
Ja juuri silloin tämä ajatus iskee – mitä järkeä tässä on? Kun silmät sikkuralla, väsyneenä kirjoittaa ajatuksia ylös uusia postauksia varten tai julkaisee jonkin uunituoreen jutun. Sitten vielä, kun omasta mielestään on onnistunut tiivistämään ajatuksena pieneen kompaktiin pakettiin ja ajattelee sen herättäneen kiinnostusta teissä lukijoissa, saattaa ajatusten vaihtaminen jäädä joskus jopa yksipuoliseksi. Ehkä yksi tai kaksi on painanut sydäntä merkiksi, että he ovat lukeneet ja tykänneet. Kenties jopa olleet kanssani samaa mieltä, mutta eivät kiireessä ole jaksaneet jättää sen suurempaa puumerkkiä itsestään.
Ja tiedättekö mitä? Ymmärrän tämän kyllä paremmin kuin hyvin, vaikka se harmillista onkin blogin kirjoittajan puolesta. Blogeja tuntuu nykypäivänä olevan ihan tajuton määrä ja sen oman lempparin etsiminen on vähän kuin etsisi neulaa heinäsuovasta ja usein sitä jumittuu vanhoihin tuttuihin. Totuus on kuitenkin se, ettei blogit loppupeleissä ( tai niiden aihepiirit ) eroa kovinkaan paljoa toisistaan. On niitä jotka esittelevät kauniita kuvia lattekupeista, ruusuista ja elämän pinnallisista puolista. Niitä jotka keskittyvät hyvinvointiin, liikuntaan, raakaruokaan ja sokerittomiin herkkuihin. Tai sitten niitä, jotka ovat vähän tätä kaikkea sekaisin sopivassa suhteessa.
Sitten ollaan myös me – perhebloggaajat. Joita tuntuu tulevan kuin sieniä sateella ja joiden seasta on äärimmäisen vaikea erottua edukseen. Lasken itsenikin tähän kategoriaan, koska kahden lapsen äitinä tuntuu kovin luonnolliselta kirjoittaa ajatuksia vanhemmuudesta, äitiydestä ja niistä lapsistakin. Samalla, että kirjoittaminen on itselleni tapa rentoutua, on se myös toiminut terapeuttisena tekijänä näiden kolmen vuoden aikana.
Toivon, että blogini on tuonut teidän arkeenne ripauksen sitä jotain. Vaikka se tuntuukin ajatuksena ehkä hassulta, että toisen ruuhkavuosissa räpiköivän äidin teksteistä saisi jonkinlaista mielenrauhaa ja arjen seesteyttä. Voin vain toivoa näin, sillä te olette aika hiljaista porukkaa siellä.
Haluaisinkin muuten tietää, että kenelle oikein kirjoitan? Oletko suurperheen äiti? Vaiko yksinhuoltaja? Oletko vasta suunnittelemassa perheen perustamista? Asutko kaupungissa vaiko maalla? Kerro, ihan mitä tahansa haluat! Haluan tietää!
Ole niin ihana. <3
Psst. Aurinko pilkottaa pilvien takaa ja sade loppui. Se tarkoittaa sitä, että me lähdemme nyt ulos! Poika sai potkulaudan ja sitä on pakko lähteä testaamaan!