Itsensä lahjomisesta
Olen jos jonkinlaista oppinut äitinä ollessani, mutta se suurin oppi ja oivallus on tullut rahankäyttööni – ja olen tästä enemmän kuin mielissäni. Vielä kymmenen vuotta sitten olin aika häslä raha-asioissani ja tili oli melkein tilipäivänä jo kulutettu. Rahat eivät tietenkään koskaan menneet mihinkään järkevään, vaan hetken mielijohdevaatteisiin ja kaikkeen turhaan. Nykyään vaatekaapistani ei enää edes löydy niitä vaatteita tai kenkiä, joita tuolloin ostin. En myöskään osannut laittaa rahaa säästöön pahanpäivän varalle, vaan elin suusta suuhun ja kituuttelin jotenkin aina seuraavaan tilipäivään saakka.
Jos tuolloin olisin käyttäytynyt kuin nyt käyttäydyn, olisi rahaa ollut pahanpäivän varalle jo tuolloin ja sieltä vaatekaapista ei olisi löytynyt ainuttakaan halpaa, hetken mielijohteesta ostettua rättiä.
Mutta, onneksi virheistään oppii. Tai omassa tapauksessani omat lapseni olivat ne, jotka käänsivät kelkkani täysin ja pakottivat katsomaan asioita toiseltakin kantilta, aikuisten kantilta sanotaan.
Kun yht`äkkiä onkin vastuussa oman itsensä lisäksi kahden pienen viattoman lapsen elämästä, sitä kyllä miettii ” Osta 3, Maksa 2 ” – tarjouksen kohdalla, että tarvitsenko mä nyt oikeesti muka näitä toppeja. Kivoja ne olisi kyllä, mutta tyttö tarvii sukkia ja poika kalsareita. Olen myös oppinut laittamaan aina siivun palkasta säästöön, sillä äitiys on tuonut mukanaan suuren vastuun ja koskaan ei voi tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Jo huomenna voi nurkan takana odottaa jokin, mihin yht`äkkiä tarvitaankin useita kymppejä, jopa satasia. En halua luoda lapsilleni turvattomuudentunnetta, vaikka sitä ei kokonaan rahassa mitatakkaan.
Juttelimme tästä asiasta yksi päivä työkaverini kanssa, kun hän oli ostanut itselleen suurena Marimekko fanina uuden Marimekon laukun. Hän sanoi, että omistaa jo ennestään kyseiseltä merkiltä pari nahkaista laukkua, kankaisista puhumattakaan, mutta tämä uusi yksilö oli vain tervetullut lisä hänen kokoelmaansa. Hän sanoi palkinneensa itsensä ja ilman mitään sen erikoisempaa syytä. Hän vielä lisäsi, ettei kestäisi näitä ruuhkavuosia ( nimenomaan lapsiarkea, työtä, harrastuksia ja aikataulutettua arkea ) ilman oman itsensä palkitsemista aina silloin tällöin. Hän sanoi, että jo pelkkä työssäkäyminen menettäisi melkein merkityksensä, ellei joskus saisi ostaa itselleen pientä palkintoa siitä, että on selvinnyt tästä kaikesta.
Ja tiedättekö mitä? Työkaverini oli täysin oikeassa. Ja aloin itsekin pohtia, että joskus voisin panostaa itseenikin.
Niinpä sanoin tänään töistä lähtöä tehdessäni työkaverilleni, että tänään aion palkita itseni uusilla kevät kengillä. Ja niin kuulkaa tein! Astelin pokkana KooKenkään, sovitin pitkään kuolaamiani kenkäparia ja kiikutin ne kokeilun jälkeen kassalle. Yhtään sen enempää miettimättä annoin mennä ja mikä fiilis siitä tulikaan.
Enkä tunne yhtään huonoa omaatuntoa, vaikka Anttilassa kyllä oli Reiman toppahaalareitakin reippaassa alennuksessa ja vielä tytön sekä pojan koossa. Maltoin mieleni ja sanoin, että nyt on äidin vuoro.
Kerrankin.