Viking: Lastenkenkien parhaimmistoa

20160926_156.jpg

Syksy on ollut meille lapsiperheille ( ja tietenkin kaikille muillekin ) todella suotuisa kelien suhteen. En muista koska lapsilla olisi ollut tarvetta kumppareille ja kurahanskojen sijaintia en tällä hetkellä edes tiedä. Uskoisin, että ne saattavat ehkä löytyä päiväkodista ja toivonkin niin, sillä eteisen kaapeista en niitä löytänyt. Joten kurahanskat huomio! Pysykää siellä missä olettekin! Löydän teidät kyllä!

Kuiva, lämmin ja aurinkoinen syksy on myös mahdollistanut sen, että kesälenkkareilla on voinut kulkea huoletta ulkona. Niin kotipihalla kuin päiväkodissakin, eikä välikausikenkiä ole tarvinnut edes ajatella. Olen kuitenkin aina välillä silmäillyt päiväkodin eteisessä muiden lapsien kenkävalikoimaa ( kuinka kätevää, eh…. ) ja yrittänyt katsoa, koska kevyemmät kesälenkkarit häipyvät välikausikenkien tieltä.

Ja viime viikolla näin ensimmäiset hieman pidemmällä varrella varustetut välikausimenopelit omalla paikallaan eteisessä ja ajattelin, että jaahas nyt niiden aika sitten tuli.

Ja nyt mä haluan kirjoittaa teille niistä. Välikausikengistä. Lyhyesti ja ytimekkäästi.

Parhaat kengät vauhtiviikareille tekee ehdottomasti Viking.

Siinä se.

20160926_157.jpg

Pidän paljon kenkien mallista ja omilla lapsillani kengät ovat sopineet jalkaan aina todella hyvin. Etenkin merkin välikausikengät ovat mukavan jämäkät sekä tukevat ja vielä näyttävätkin silmään ihan kivoilta. Olen kuullut monien pitävän kyseisen merkin kenkiä kalliina, mutta itse olen sitä mieltä, että juurikin tällä merkillä hinta ja laatu kulkevat todella hyvin käsikädessä.

Kengät kestävät oikeasti kovaakin kulutusta.

20160926_158.jpg

Kengät ovat helppo laittaa jalkaan ja lapsi saa ne itse helposti tarran avulla kiinni ja auki. Plussaa pienestä nipsukasta tarran päässä, mistä on helppo pienelläkin sormella ottaa kiinni.

20160926_159.jpg

Pohjat ovat tukevat ja pitävät märillä ja liukkailla kivillä.

20160926_160.jpg

Pohjallisen saa kokonaan irti ja kengät voi pestä pesukoneessa!

20160926_162.jpg

Tässä vielä pojan viime vuonna ostetut saman merkin välikausikengät. Kuten huomaatte, ne ovat edelleen todella hyvässä kunnossa. Tarrat ja tikkaukset ovat pysyneet ehjinä, eikä kovan kulutuksen jälkeä kengissä edes huomaa. Harmi, että nämä ovat pojalle jo aivan liian pienet, sillä muuten ne olisivat saaneet palvella häntä vielä yhden syksyn verran lisää.

Mitä merkkiä te suositte välikausikengissä?

Muoti Oma elämä Lasten tyyli Trendit
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.