Niin on muistoja vaan – ja krääsää miljoonaa!
Keräättekö te talteen kaikenlaisia muistoja elämän varrelta? Pursuaako kaapit kymmenen vuotta sitten saaduista joulukorteista? Löytyykö astiakaapista sukuaarteena saatuja hienoja ( lukekaa: hirveitä ) kahvikuppeja?
Meiltä ei löydy kahvikuppeja, mutta kamalia tuoppeja kyllä. Jos se olisi minusta kiinni, tuopit olisi myyty aikoja sitten kirpputorilla tai viety huoletta lasinkeräykseen, mutta jokin niissä viehättää tuota avomiestä ja ne on täytynyt säilyttää. Tällä hetkellä ne löytyy yhdestä keittiönkaapista alimmalta tasolta ja niin perältä, ettei niitä voi edes vanhingossa löytää. Yksi ilta mies olisi halunnut juoda oluensa kyseisestä tuopista ja suuttui, koska ne eivät olleet paraatipaikalla vitriinissä. Lopulta hän tyytyi juomaan pullosta, sillä ei jaksanut nähdä vaivaa tuopin esiin kaivamiseen.
Mission accomplished!
Ja joulukorttejakaan ei löydy – enää. Tästä voin kyllä syyttää vain itseäni, sillä olen oikea korttihamsteri. Säästän ihan kaikki kortit mitä meille tulee ja en todellakaan ymmärrä, että miksi. Lähettäjälle saattaa tulla vaikka huono mieli, jos heitän kortin pois.
Say whaat?
Mutta niin, muuten kerään kyllä muistoja talteen. Varastossa on tällä hetkellä laatikko omista teinivuosista. Laatikko sisältää niin leffalippuja, päiväkirjoja, silloisilta ihastuksilta saatuja nalleja, kirjevihkoja joita kirjoiteltiin tyttöjen kesken ja vaikka mitä. On todella nostalgista joka kerta avata laatikko ja muistella mitä kaikkea sitä tulikaan tehtyä ja lukea vanhoja päiväkirjoja ( jotka on todella noloja. ) Onhan laatikko täynnä krääsää, mutta sisältää yhden jo eletyn ajanjakson mun elämästä.
Rakkaita muistoja siis kaikki.
Olenkin ajatellut, että tekisin pojalle samanlaisen ” muistojen laatikon ”, mitä hän voi sitten vanhempana katsella sekä muistella. Tällä hetkellä olen säästänyt kaikki onnittelukortit, mitkä sain synnytettyäni, sekä joulu- ja kastekortit ( lupaan, että nämä ovat vihoviimeiset mitkä säästän! )
Myös syntymäpäivän lehti sekä neuvolakortti menee laatikkoon.
Olen oikeasti aikamoinen krääsän kerääjä, mutta olenkin yrittänyt parantaa tapani ja heittää kaiken turhan tavaran pois. Muutettuamme tänne kotikonnuille onnistuin siinä aika hyvin, mutta silti jotain kumman kautta sitä tavaraa aina ilmestyy jostain – ja vielä aivan turhaa sellaista.
Mutta, muistoja ei koskaan voi olla liikaa.