Älä ota sitä henkilökohtaisesti

Että:

– lapsesi saa jäätävät raivarit potalla käymisestä, koska haluaa tehdä kaiken itse. Hän myöskin haluaa päättää itse, koska on valmis nousemaan pois potalta vaikka potta olisikin aivan tyhjä tai tarpeet jo toimitettu. Varaudu myös siihen, että potalla saattaa vierähtää tovi ( puolituntia ) ja yleensä aina silloin kun olisi kiire.

– joudut pitämään raivokohtauksen saanutta lasta väkisin sylissä rauhoitellakseen häntä. Olet yltäpäältä tuskahiestä märkä ja turhautunut ja samalla pitäisi muistaa, ettet laskeudu lapsen tasolle kiukkuamaan vaan sinun on pidettävä pääsi ja olla rauhallinen. ” Tiedän, että sua harmittaa, mutta me ollaan tässä niin kauan kunnes olet rauhoittunut… ” – yms. rauhallisella äänellä puhutut lauseet eivät aina välttämättä edes auta. Varaudu siis siihenkin, mutta ole silti rauhallinen ja pidä pääsi.

– joudut laskemaan päivän aikana ( tai okei, tunninkin aikana ) useaan kertaan kymmeneen.

– lapsesi saa ruokapöydässä raivarit siitä, koska ei osaa päättää onko hänellä nälkä vai ei. Syöttötuolissa remutaan ylös ja alas, nokkamukit lentelee ja äitiä läpsitään kädelle. Ja kun nostat huutavan ja kiukkuavan lapsen pois pöydästä, varaudu siihen, että lapsi roikkuu nilkassasi samaa aikaa huutaen äänensä käheäksi.

– kun olette tekemässä lähtö ulos, lapsesi heittäytyy lattialle veltoksi makarooniksi eikä vaatteiden pukemisesta tule yhtään mitään. Ja kun yrität nostaa häntä ylös, kiukku vaan nousee. Pipo on huonosti, housut tyhmät, takki vielä tyhmempi, hanskoja ei tarvita ja kenkiä vielä vähemmän.

– kun lopulta pääsette ulos tekisi mieli lyhistyä hiekkalaatikolle itkemään sitä, että aamu alkoi taas niin pirun mallikkaasti ja hienosti.

– kun tullaan ulkoota sisälle ja pitäisi pestä kädet, lapsesi päättää harrastaa ensin hippaleikkiä. Etkä saa koskea saippuapulloon, koska se on muuten sokka irti.

– lapsesi kävelee ympäri kotia ja tekee kaikkea mitä ei saisi tehdä. Roikutaan verhoissa ja kiusataan koiraa.

– lapsesi ei halua syliisi vaan huutaa ja itkee – ilman mitään sen suurempaa syytä.

– kaikki ylipäätään vaan harmittaa, itkettää ja raivostuttaa.

Jep. Näin meillä tällä hetkellä. Kun reilu pari kuukautta sitten kirjoitin, että meille on muuttanut uhma pieneksi ajaksi asumaan, niin tuolloin olin kyllä niin väärässä. Silloinen uhma ei ollut mitään, ei sitten mitään, verrattuna tämän hetkiseen pojan käytökseen. Tuossa ylhäällä luettelin nyt jotain siitä, miten meillä uhma ilmenee, mutta paljon jäi vielä listaamatta. Huhhuh, en voi oikein muuta sanoa, sillä olen tällä hetkellä aika sanaton. Pojan uhma on saanut myös leppoisan mieheni hermot kiehumaan ja olen oikeastaan hieman ( olen kamala ihminen  kun sanon tämän ) iloinenkin siitä, että mies ( nyt näin kotona ollessaan ) huomaa sen, ettei ne päivät aina mene niin verkkaisesti kuin hän saattaisi kuvitella.

Silti mies on meistä se osapuoli joka jaksaa uhmaa paljon paremmin. Syyllistän itseäni todella paljon pojan käytöksestä, mikä on tietenkin aivan turhaa ja syö ylimääräistä energiaa, mutta tuntuu todella pahalta kun sylini ei yht´äkkiä kelpaakkaan pojalle ja hänen maailmassaan kaikki tuntuu olevan aivan ylösalaisin. Huomaan sen olevan hämmentävää pojallekin, mutta yritän muistaa ajatella asian niin, että vaikka se onkin todella raastavaa ja kuluttavaa, on se silti yksi tärkeä etappi. Poika oppii itsenäisemmäksi ja ottaa välimatkaa meihin vanhempiin – ja kaikki tämä on täysin luonnollista, tosin vaan niin pirun raastavaa.

Uskon, että mitä voimakkaamman luonteen lapsi omaa, sen voimakkaampana uhma myös tulee. Poika ainakin omaa niin tulisen ja temperamenttisen luonteen ja sen huomaan myös tässä uhmassakin. No, eiköhän aika auta tähänkin asiaan – taas.

Mites meillä muuten menee uhmasta huolimatta? Lyhyesti ja ytimekkäästi: Hyvinhän meillä. Tyttö on rauhallinen ja tarkkaavainen vauva. Syö ja nukkuu, oikeastaan nukkuu enemmän mitä syö ja olen tullut todella tutuksi rintapumpun kanssa. Pakastimesta löytyykin aikamoinen satsi maitoa jos päätän jossain vaiheessa hilpaista jonnekkin ilman vauvaa. Poika tykkää vauvasta todella paljon ja antaa pusuja ja haleja. Katsoo ihmeissään kun imetän ja nostaa oman paitansa ylös ja räplää omaa tissiään. Se on aika suloista ja saadaan joka kerta siitä hyvät naurut.

Että niin. Kaikki hyvin – nyt vaan odotellaan, että uhma hieman laantuisi. :)

Kuullaan!