” APPA! ” ( + pari juttua pojan huoneesta )

Poika kotiutui eilen hoidosta ja oli ihanaa saada taas ääntä taloon. Tämä aamupäivä ollaan tehty meidän normaaleja kotijuttuja ja tällä hetkellä poika nukkuu päiväuniaan omassa sängyssä. Ymmärrän töihin palannutta ystävääni todella hyvin kun hän sanoi, että työpäivien jälkeen on aivan toisenlaista energiaa jaksaa touhuta lapsen kanssa. Sillä kun itse sain viettää edellispäivän ja eilisen päivän pelkästään itseni ja masun kanssa, jaksan taas pojan kanssa paremmin. Eihän meillä ole pojan kanssa ollut mitään ongelmia miksi en jaksaisi näin yleisesti, mutta välillä hoitopäivät tekevät vaan hyvää. Varsinkin näin raskaana ollessa, on välillä todella ihanaa kun pystyy oikeesti keskittymään vaan vauvaan. Pojan kanssa touhutessa kun välillä unohtuu se tosiasia, että olen tosiaan raskaana. Ja tiedättekö mitä? Kun helmikuu tästä vaihtuu maaliskuuksi, on mulla laskettuun aikaan jäljellä enää kolme kuukautta.

Oikeesti, apua. Kolme kuukautta.

Olen nyt yrittänyt pojalle selittää, että äidin sisällä kasvaa vauva ja silittänyt mahaani hellästi. Poika vaan lähinnä nauraa mun napaa ja sanoo ” Appa! ”  ja alkaa etsimään omaa napaansa. Meillä on tällä hetkellä aivan kaikki mitä poika vaan osoittaa niin ” Appa! ” Kun poika oli 10 kuukautta, ymmärsi hän missä oli lamppu ja sanoi ” Ammppu ” , nyt lamppukin on muuttunut ” Appaksi ” ja samoin keinuhevonen joka oli aikaisemmin ” Eppa ”.

Vaikka kaikki tällä hetkellä onkin se yksi ja sama sana, ymmärtää poika silti todella hyvin puhetta ja osaa toimia meidän pyytämällä tavalla. Lelut kerätään koriin, lelut annetaan pyynnöstä äidille tai isälle ja kun avataan portaiden portti ja pojalle sanotaan, että käydään potalla, tehdään työtä käskettyä ja kavutaan portaat ylös. Luin jostain, että vaikkei lapsi osaisikaan vielä puhua, ymmärtää hän silti kaikki hänelle sanotut sanat. Jotenkin tämä on niin ihmeellistä ja todella sympaattistakin.

Mitä teidän yli yksivuotiaat osaavat sanoa? Tuleeko jo paljon erilaisia sanoja?

” Appa ” on myös poja huoneen seinälle ilmestynyt kello. Sitä osoitetaan yhdellä sormella ja nauretaan. Kello ei ole uusi vaan vanha, joka oli meidän keittiön seinällä vielä Porissa asuessamme. Se on ollut varastossa tähän asti, mutta kun muutin pojan huoneen järjestystä, ajattelin sen sopivan tyhjälle seinälle. Jollain tavalla mun tekisi mieli hankkia jonkinlainen hylly samalle seinälle, mihin saisi pieniä esineitä tai kehyksiä, mutta olen vielä kahden vaiheilla viitsiikö sitä.

Naulakko nurkkaukseen on ilmestynyt myös ” Äijä ” – kyltti. Sen oli tarkoitus mennä oveen, muttei se pysynyt siinä sen verran huonojen imukuppien takia. Haluaisin hankkia oveen myös pojan nimikirjaimet, mutten ole törmännyt vielä sellaisiin, jotka kelpuuttaisin. Toisaalta voisin tehdä sellaiset itse, mutta en löydä mistään J kirjainta! Miten ihmeessä J kirjain voi aina olla sellainen, jota ei löydy mistään?

Haluan siis pelkän pahvisen paksun J kirjaimen. Vinkkejä?

Veekopsluuttia!