Bring it on!

Jahas! Kuukausikin on ehtinyt vaihtua tässä parin päivän hiljaisuudessa – nyt on jo joulukuu, eli oikein hyvää joulukuun ensimmäistä teille! Täällä oli eilen kiva pakkaspäivä ja satoi jopa pienesti luntakin, mutta nyt taas vaihteeksi ulkona on plussakelit ja se pienikin lumi on sulanut pois. Kuinka ankeeta! Viime vuonna tähän aikaan maassa oli jo reippaasti lunta ja ulkona paukkui ihana pakkanen – miksei nyt voi olla niin? Toivottavasti saataisi nauttia valkoisesta joulusta, kaikki sormet ja varpaat ristiin, että lunta tulisi ja pian!

Mulla ei ole teille nyt mitään muuta kuvaa tästä kuluneesta viikonlopusta, kuin tuo kuva pojan lääkkeistä. Jep, meillä korvatulehdus uusiutui Perjantaina ja eilinen päivä meni lääkärissä ja apteekissa juosten. Ensimmäiseen tulehdukseen pojalle määrättiin tuota Amorionia, mikä ei joko purrut kunnolla tai tulehdus vaan tuli uudestaan. Nyt kokeillaan vaihteeksi toista lääkettä, jospa se auttaisi. Sormet ristiin myös tässä asiassa!

Täällä kotona on ollut kaikkea muuta kuin rauhallinen, sellainen ” karhunpoika sairastaa, häntä hellikäämme… ” – fiilis, sillä poika on ollut kaikkea muuta kuin suloinen karhunpoikanen. Mikään ei kelpaa. Ei äidin syli, ei omat lelut, ei ruoka eikä yksinkertaisesti mikään. Tiedän sen, ettei kipeenä ollessa ruoka paljon maistu ja korvatulehdus on kyllä yksi inhottavimmista asioista mitä tiedän – ymmärrän siis pojan tuskan ja kiukun. Tällä hetkellä myös mies on pojalle se ” tosi kiva ja mahtava tyyppi ” ja minä olen se, jolle kiukutellaan, jota saa lyödä ja potkia sekä jonka lahkeessa roikutaan. Miehen kanssa tehdään myös yhteistyötä, mutta kun minä yritän – se on sokka irti.

Tällä hetkellä mulla on parhaillaan sellainen seinät kaatuu päälle – olo. Osaksi se johtuu pojan korvatulehduksesta ja kiukuttelusta, mutta myös siitä, että tällä hetkellä on aivan liian monta rautaa tulessa – paljon olisi tehtävää ja hoidettavaa, mutta liian vähän aikaa. Olen maininnut, että meillä tehdään parhaillaan pientä remppaa. Onneksi vaan pientä, sellaista pintaremonttia keittiöön ja alakerran vessaan. Koko koti on rempan takia ollut jo kaksi viikkoa täydessä kaaoksessa ja se vaivaa mieltä. Ymmärrettäväähän se on tietenkin, ettei remontin keskellä voi olla siistiä.

Mua myös jännittää ihan hirveesti ensi viikon Tiistai ja koirakuiskaajan tuleminen. Miten kaikki menee ja saadaanko apua Brunon käytökseen? Ensi viikolla on myös pojan 1- vuotis synttärit enkä ole ehtinyt ajattelemaan edes tarjottavia, saatika kutsuttua kaikkia.

Puhumattakaan joulusta ja kaikesta siihen liittyvästä.

Tämä kuukausi on oikein sellainen Antaa tulla vaan! – kuukausi. Tuntuu, että juuri tässä kuussa koetellaan mun hermoja ja jaksamista oikein kunnolla. Pari kertaa olen tämän viikonlopun aikana jo romahtanutkin – täytyy myöntää, että hermot ovat olleet aika finaalissa.

Mutta, onneksi kaikki on niin ohikiitävää ja väliaikaista – niin tämä kuukausi, olotila kuin pojan sairastelukin.

Tästä kaikesta huolimatta, kivaa alkanutta joulukuuta ja muistakaa syödä rutkasti pipareita ja rentoutua! Kuullaan taas!