Ei mikään tavallinen lastenhoito- opus.
Koko raskauden aikana olen pitänyt itseni pois netin keskustelupalstoilta – siis niiltä jotka käsittelee raskautta, vauvoja, lastenhoitamista jne. Olen ajatellut, että jos niille palstoille eksyn tulen yksinkertaisesti hulluksi. Samoin olen ajatellut kaikenlaisista kirjoista jotka on käsitellyt samaa aihealuetta. Miksi niitä pitäisi lukea?
Olen sitä mieltä ( niinku varmaan moni muukin ) ettei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa hoitaa lasta. Toimintatapoja on monia, myös äitejäkin ja jokainen tekee niinku itse parhaaksi näkee. Täytyy vaan olla valmis kantamaan vastuu omista valinnoista, seisoa niiden takana ja sanoa ” että näin meillä tehdään. ”
Pitää osata luottaa siihen omaan sisäiseen ääneen.
Kuitenkin, näistä ajatuksista huolimatta olin yksi päivä peukalo keskellä kämmentä. Rimpautin siskolleni ja hetken maailmaa parannettuamme siskoni tokaisi, että lukisin häneltä lainassa olevaa kirjaa. Sain kirjan lainaan jo alkuraskauden aikana ja olen antanut sen pölyttyä yöpöydällä. Olen muutenkin todella laiska lukemaan kirjoja ja ajatus siitä, että lukisin isoa paksua kirjaa joka neuvoo lastenhoidossa oli hieman epäilyttävä.
No, onneksi avasin kirjan ja aloin lukemaan. Kirja ei todellakaan ole mikään tavallinen lastenhoito- opus, vaan todella rehti ja rehellinen paketti vauvahetkistä ihan sinne murrosikään asti. Kirjaa lukiessa tuntee olevansa ihan normaali äiti, kaikkine mielialamuutoksineen ja itkukohtauksineen. Katerina kirjoittaa kirjassaan omista kokemuksista omien lapsiensa kanssa ja mikä parasta, täysin rehellisesti. On lohduttavaa lukea, että tietynlaiset ajatukset synnytyksen jälkeen ovat normaaleja, enkä ole ainut äiti tässä maailmassa joka ajattelee niin. Välillä on täysin OK, jos äiti on väsynyt. Eikä siitä tarvitse kantaa huonoa omaatuntoa.
Tällä hetkellä ajattelen samalla tavalla kuin yllä olevassa kuvassa. Tissit kuumottaa minkä ehtii ja maitoa tulisi vaikka pienelle kiinalaiselle kylälle.
Ei sillä, onneksi sitä tulee ja olen siitä enemmän kuin iloinen.
Suosittelen kirjaa kaikille, joilla menee välillä peukalo suuhun vaikeina hetkinä. Kirjasta saa kummasti uudenlaista energiaa ja sitä tuntee olevansa täysin normaali. Täytyyhän nyt jokaisella olla oma vertaistukensa. Mulla se on tällä hetkellä perhe, reipas huonetoverini johon tutustuin sairaalassa sekä tämä kirja.
Kuka olisi uskonut, että minä lankean tällaisen kirjan pauloihin. Ihmeitä näemmä tapahtuu harvase päivä!