Elämä on sitä mitä teet siitä.
Eräs ystäväni päätti kokeilla kepillä jäätä ja haki uutta työpaikkaa. Kyseessä oli hieman vaativampi työ erään uuden kohta avattavan liikkeen myymäläpäällikkönä. Viikko sitten ystäväni sai ilouutisia, sillä juuri hänet oltiin valittu monien hakijoiden joukosta.
Olen todella iloinen ystäväni puolesta, mutta aloin pakostikkin miettimään omaa elämääni, tarkemmin sanottuna tämän hetkistä elämäntilannettani – äitinä sekä kotona olemista. Olen aikaisemmin kertonut teille, että koen jo pientä ahdistusta siitä, että tämä äitiysloma ei olekkaan ikuista, sillä nautin siitä, että saan olla pojan kanssa kotona. Suurin ahdistukseni tulee varmaankin siitä, ettei minulla ole työpaikkaa minne palata äitiysloman jälkeen. Olen ollut nyt parin vuoden ajan ns. oman elämäni tuuliajolla sanottuani itseni irti vakituisesta työpaikastani. Olin todella väsynyt silloiseen työhöni ja katsoin parhaaksi ( omaa terveyttäni ajatellen ) sanoa itseni irti ja ottaa suuren loikan tuntemattomaan.
En kadu ollenkaan pari vuotta sitten tekemääni päätöstä, vaan se on ollut yksi tähänastisen elämäni parhaimmista. En olisi nyt tässä, ellen olisi ottanut sitä suurta riskiä. Välillä riskinotto elämässä kannattaa.
Olen aina ollut kiinnostunut hyvinvonnista ja terveydestä ( vaikka suurena sokerisyöppönä te tuskin olisitte sitä minusta uskoneet ) ja päätin lähteä opiskelemaan 9kk kestävälle kurssille hierontaa ja fysioterapiaa. Kurssista ei saanut itselleen uutta ammattia, mutta valmiudet hakea alan kouluihin, ennen kaikkea kokemuksia ja osviittaa siihen mitä elämältä ja työltä haluaa tulevaisuudessa. Kurssi oli aivan hirveän hintainen, mutta oli täysin sen arvoinen. Tutustuin ihaniin uusiin ihmisiin, joiden kanssa pidän yhteyttä tänäkin päivänä ja olen löytänyt tietynlaisen suunnan omaan elämääni.
Muutettuamme takaisin kotikonnuillemme, jatko- opiskelut menivät jäihin perheenlisäyksen vuoksi ja tässä sitä nyt ollaan sitten – kotona pienen ihana ja maailman suloisimman pojan äitinä. En vaihtaisi päivääkään pois, mutta samalla mietin mitä tämän jälkeen? Mitä sitten kun poika menee hoitoon? Meneekö poika edes hoitoon? Jäänkö kotiin? Miten työt ja entä ne opiskelut sitten?
Äitiyslomaani on jäljellä enää puolivuotta ja olen viettänyt unettomia öitä miettien kaikenlaisia asioita maan ja taivaan välillä. Meillä tulee avomiehen kanssa kohta 8 vuotta ja tuntuu, kuin oltaisi oltu yhdessä vain pieni hetki. Mitä kaikkea olen saavuttanut tämän kahdeksan vuoden aikana? Työelämässä – en mitään. Omassa elämässä – tuon pienen ihanan ihmeen. Jos kahdeksan vuotta on mennyt kuin hujauksessa, niin kymmenen vuotta tästä eteenpäin olen 36 vuotias ja mitä kaikkea olen siihen mennessä ehtinyt saavuttamaan? Toisen lapsen toivottavasti, mutta entä minä – minun oma henkilökohtainen elämä. Ne tietyt tavoitteet, päämäärät ja unelmat. Olenko toteuttanut itseäni ollenkaan?
Toivottavasti olen.
Välillä on hyvä pysähtyä miettimään ja varsinkin näin äitiyslomalla ollessa, kun poika nukkuu päivisin pitkiä päiväuniaan, on aikaa miettiä asioita vaikka kuinka. Liikaakin, kun tulee välillä paniikki ja ahdistus.
” Mil on oikeesti väliä, mikä lopulta on tärkeintä? Mikä oikeesti merkitsee mitä mä tarvitsen? ” – Fintelligens, Vaan Sil On Väliä.
Pssst. En saanut niitä kukkia. :)