Guess who`s back, back again?
Jenna is back, tell a friend!
Elämässä ei näemmä koskaan saisi sanoa ei koskaan, sillä täällä sitä ollaan taas linjoilla – kirjoittamassa teille omia höpötyksiäni! Mun on oltava teille, sekä tietenkin itselleni täysin rehellinen ja sanoa, että kun reilu kuukausi sitten kirjoitin jäähyväiset blogilleni ja siinä samassa myös teille, teidän mieltä lämmittävät ja ihanat kommentit sekoittivat täysin pienen päänuppini ja olin kommentteja lukiessani hämmentynyt siitä, että blogiani oli ollut mukava lukea ja joku oli jopa saanut tästä itselleen vertaistukea! Siinä sitten kommentteja lukiessani ajattelin, että miksi ihmeessä lopetan? Lopulta kuitenkin tullessani siihen tulokseen, että koska pidän tärkeänä sitä, että omaa sisäistä ääntään on kuunneltava tarkasti ja tehtävä niin kuin se sanoo, päätin lopettaa.
Ja päätös oli erittäin hyvä, sillä mun kokonaisvaltaista läsnäoloa tarvittiin paljon enemmän perheen parissa ja hermoni totaalista latautumista. Toki, läsnäoloani tarvitaan edelleen ja hermojani latailen aina silloin tällöin, mutta kukapa kotiäiti ei lataisi? Ja toisekseen, mun sormet syyhyy! Olen palanut kamalan kovasta halusta kirjoittaa, mutta sitten olen ajatellut sen olevan tyhmää. Mitä tekin ajattelisitte?
Nyt te varmaan haluatte tietää, että mitä meille on kuluneen reilun kuukauden aikana tapahtunut? Lyhyesti, eipä mitään. Sitä samaa vanhaa mitä aina, eli pojan uhmaa, tytön kasvamista, äitiysloman loppumista, työhakemusten kirjoittamista, itsensä sekä parisuhteen huoltamista, ystävien kanssa vietettyä aikaa ja ihan vaan elämistä päivä kerrallaan, tasapainoilua näissä ruuhkavuosissa. Olen lukenut tänä aikana todella vähän blogeja ja olen jättänyt itseni ihan tarkoituksella ulos blogimaailmasta. Olen valehtelematta kirjautunut tänne Lilyyn kaksi kertaa ja selannut nopeasti lempparini läpi. Joillekkin olen jättänyt puumerkkini, toisille olen nauranut ääneen ( kuitenkin hyvällä ) ja sitten olen myös hymähdellyt hiljaa pääni sisällä. Olen miettinyt mitä haluan tulevaisuudessa blogini suhteen tehdä, mistä kirjoittaa ja mihin vetää raja. Nyt uskon, että olen löytänyt sen tasapainon koko hommaan ja saatan jopa tehdä jotain itselleni kovin poikkeuksellista, jotain sellaista mitä olen halunnut koko ajan tehdä, mutta olen liikaa miettinyt mitä kaikki muut ajattelevat.
Yksi asia kuitenkin on varma ja se on se, että tällä kertaa haluan blogistani ehdottomasti itselleni sen oman paikan. Vanhassa blogissa ( jos noin voi sanoa? ) päästin uupumuksen ja väsymyksen liian lähelle ja se pilasi kaiken. Juuri kun olin tapellut ja vääntänyt jostain asiasta pojan kanssa, seurasivat juuri koetut fiilikset sormieni kautta näppäimistölle ja sieltä blogiin. Välillä koko blogin avaaminen ahdisti, kun tiesi mitä kaikkea sinne olikaan kirjoittanut. Olen monta kertaa lukenut vanhoja postauksia ja voin vain sanoa ( niin kuin olen aikaisemminkin jo todennut ), että voi jösses sentään masentavaa! Kamalaa, hyi. Ei koskaan enää!
Nyt kirjoitan niistä asioista joista pidän! Jotka saavat mut hyvälle tuulelle! Toki, kerron suurpiirteisesti aina meidän kuulumisia, koska niistä viimeksikin niin kovin tykättiin, mutta sen ainaisen valittamisen ja väsymyksen tilalle haluan ihania juttuja ja hyvää mieltä!
Sekä tällä kertaa blogiani ei löydy Facebookista, Blogilistalta ( nyt siis vielä löytyy, koska en muista sinne salasanaani… mutta, kun muistini palautuu sitä ei sieltä enää löydy ) eikä mistään muualtakaan sosiaalisesta mediasta, vaan vain ja ainoastaan täältä Lilystä. Instagramissa olen edelleen, nappaamassa kuvia meidän arjesta, mutta edes sitä ei löydy blogini sivupalkista, enkä omassa instatilissäni jaa suoraa linkkiä blogiin. Nyt haluan kirjoittaa tätä itselleni ( ja tietenkin teille lukijoille ) mutta en sen suuremmin halua blogiani jakaa.
Jos ja kun tänne joku eksyy, voin vain toivottaa lämpimästi tervetulleeksi ja toivoa, että pysyt matkassa mukana.
Ja nyt se tärkein kysymys: Onko siellä enää ketään? Annatteko mulle vielä mahdollisuuden?
Hyvää yötä ja huomenta. ZzzzzZzzzzzZzz.