Ihan oikeesti kotikonnuilla.

Vaikka sanonkin tätä kaupunkia kotikonnuksi, niin ei se aikuisten oikeesti sitä ole. Se ihka oikea kotikontu sijaitsee tuolla maalla, 20 minuutin automatkan päässä. Mutta se, miksi tästä kaupungista on tullut kotikontu on helppo selittää – täällä asuvat kaikki. Niin ystävät, osa mun sukulaisista, oma äitini ja pikkusisko sekä miehen koko suku. On todella ihanaa kun pojan lähellä on paljon ihmisiä ja auttavia käsiä tarvittaessa vaikka muille jakaa. Oman perheen tuki lastenhoidossa on jotain käsittämättömän korvaamatonta. Tulisin varmaan hulluksi jos asuisin kaukana läheisistäni ja näkisin heitä joskus ja jouluna.

Ihka oikeilla kotikonnuilla asuu tällä hetkellä äitini sekä isäni molemmat vanhemmat. Meitä on siis elossa neljä sukupolvea. Vielä hetki sitten määrä oli viisi. Oma lapsuudenkotini on myyty jo parisen vuotta sitten ja myynnin myötä sinne katkaistiin ns. tunnesiteet. Olin myymisestä tuolloin todella harmissani, mutta silloin en voinut asioihin oikein vaikuttaa – nyt varmasti yrittäisin vaikuttaa, jos paikkaa yritettäisiin kaupata. Kotikonnuilla tulee käytyä harmittavan vähän, vaikka siellä molemmat isovanhemmat asuukin eikä ajallisesti sinne kestä ajaa paljon mitään. Silti. Jotenkin ei vaan saa aikaiseksi. Ja ihan tyhmää ettei saa. Sitä on olevinaan niin kova kiire koko ajan, bensa on kallista ja mitäs muita noita legendaarisia tekosyitä nyt sattuu olemaan. Ensinnäkin: Kiire on itse aiheutettua ja mikä tässä elämässä nyt ei olisi kallista.

Kävin tänään toisilla isovanhemmillani ja mietin kummissani miksi en käy useemmin. Aina siellä ollessa aika jollain tavalla pysähtyy. Aivan kuin tekisin jonkinlaisen aikamatkan lapsuuteen. Mikään ei ole muuttunut, muuta kuin se, että kaikki ympärillä oleva – niin pihamaa, kukat, pensaat ja talo näyttävät pienimmiltä. Lapsena, sellaisena polvenkorkuisena kaikki vaikutti niin suurelta ja näki asiat aivan eri kuvakulmasta. Näin aikuisena näkee taas asiat päinvastoin. Tosin, mamma on edelleen se sama höösääjä ja voohottaja.

Käveltiin mamman kanssa kotikonnun ainoaan kauppaan hakemaan jäätelöt ja mamma tokaisi ettei uskonut tätäkään päivää näkevänsä, että kävelee lapsenlapsenlapsensa kanssa samoja teitä kauppaan kuin silloin kun me oltiin pieniä.

Tähän mamma vielä lisäsi, että elämä on turhan lyhyt.

Totesin vaan : Mä olen oikeesti nii samaa mieltä.