Käytä mielikuvitusta
Kun olimme siskojen kanssa pieniä muistan, miten vietimme aika usein kesä lauantaisin aikaa mamman ja pappan luona. Äiti vei meidät kaikki kolme sinne aikaisin lauantai aamulla ja me lähdimme melkein heti mamman kanssa läheiseen Siwaan karkkiostoksille. Meillä kotona ei koskaan oltu liian tarkkoja herkkujen suhteen, mutta siitä huolimatta lauantai oli viikonpäivistä se, kun saimme kymmenen markkaa ja sillä sai ostaa karkkipäivän karkit. Muistan ostaneeni usein lauantaipussin, oukki doukkeja ( muistatteko niitä siniseen paperiin käärittyjä salmiakin makuisia kovia karkkeja, maksoivat muistaakseni 20 vai 50 penniä kappale ) kinder buenon ja milkyway suklaapatukan. Kymmenellä markalla tuntui saavan todella paljon karkkia ja usein vielä mamma saattoi ostaa meille kaikille jotain pientä. Ostosten jälkeen lähdimme kävelemään takaisin ja mamma oli aina todella tarkka siitä, että kävelimme varmasti oikeaa tienpuolta. Usein aurinko porotti pilvettömältä taivaalta, oli kuuma ja sirkat soittivat. Vasta perille päästyä avasin lauantaipussin ja kokoonnuimme siskojen kanssa peräkammariin katsomaan aamun piirrettyjä.
Piirrettyjen jälkeen menimme ulos ja teimme mitä mieleen juolahti. Keinuimme riippukeinussa, autoimme pappaa kasvimaalla ja ihmettelimme mamman suurta kukkapenkkiä. Leikkisimme naapurin lasten kanssa jos he olivat kotona tai muuten vain seikkailimme takapihan takana olevassa suuressa montussa. Tämä suuri monttu oli kaikkea muuta paitsi turvallinen paikka pienille lapsille, mutta koska olimme pois mamman vahtivien silmien alta, teimme tietenkin juuri niin miten ei olisi saanut tehdä. Monttua ympäröi puut ja puiden suurien juurien sekaan pääsi kivasti piiloon. Ihan mitä tahansa olisi voinut tapahtua, mutta meillä oli siskojen kanssa aina onni onnettomuudessa.
Jos kuitenkin sattui sadesää, olimme tietenkin sisällä. Usein piirsimme keittiön pöydän ympärillä, kuuntelimme pappan kanssa vanhoja vinyylejä tai harjoittelimme englantia c- kasetilta. Leikkisin usein myös kuvissa näkyvillä verhoklipseillä, ne olivat koiria. Jaoin niitä erikokoisiin kasoihin ja ne taistelivat toisiaan vastaan. Joskus vain katsoin kun tuli rätisi takkahuoneen takassa ja seurasin kuinka pappa poltti piippua. Peräkammarissa luimme todella paksuja opuksia kaikenlaisista eläimistä ja mieleeni on erityisesti jäänyt suuri sirkka, jolla oli vaaleanpunaiset silmät ja yksi täysin valkoinen hämähäkki.
Tuntui, että keksimme siskojen kanssa aina jotain tekemistä. Aivan kuin mielikuvitus olisi ollut rajaton, enkä muista lapsuudestani kovin montaa hetkeä, että olisin valittanut vanhemmilleni tylsyyttä.
Tai sitten aika vain kultaa muistot ja olimme todellisia valittajia.
Tällä hetkellä meidän pojan suusta kuuluu taukoamatta:
” Äiti! Mä en keksi mitään tekemistä! ”
” Mulla on tylsää leikkiä! ”
” Mulla on tylsää! ”
” Mä haluaisin, että mulla olisi omanikäinen leikkikaveri. Mä en halua pikkusiskoa! ”
” Mitä mä äiti tekisin? ”
” Mä en äiti osaa päättää! ”
” Mä en osaa niinku keittiöleikkiä! ”
” Sun pitää päättää mun puolesta mitä mä teen! ”
Huoh.
Ja mun tekisi mieli joskus oikein kirkuen sanoa: