Kuulumisia huhtikuun alkuun.
Vaikka tällä hetkellä asutaankin täysin rempatussa pienessä kolmiossamme ihan sulassa sovussa, en silti voi olla haikailematta suuremman talon perään. Olen varmaan monesti ohimennen maininnut täällä, kuinka haluaisin meille vanhan ison maapaikan. Asuinrakennus saisi olla aikaa nähnyt ja sen sisältä löytyisi mieluiten kakluuni, kauniisti rapistuneet lautalattiat ja isosta valoisasta keittiöstä näkisi koko vihreän pihamaan omenapuineen ja marjapensaineen. Pihalla saisi olla useampi punamultainen vanha piharakennus ja omassa aitauksessaan kotkottaisi pari kanaa. Bruno saisi juosta vapaana, eikä olisi niin väliä vaikka se haukkuisi koko päivän pallon perään, sillä naapureita ei olisi heti aidan takana sanomassa mikä on soveliasta ja mikä ei.
Lapset saisivat rakentaa majojaan minne lystäävät ja pihalla olisi muutenkin tilaa seikkailuille. Mies saisi viettää päivänsä autotallissa ropaamassa ja tekemässä omiaan sen sijaan, että viettää ne nyt sohvalla huokaillen kun ei ole mitään tekemistä. Ymmärrän miestäni kyllä ihan täysin, sillä niinkin menevää ja tekevää sorttia kun hän on, on varmasti välillä yhtä tuskaa asua näinkin pienessä neliömäärässä. Teimme kuitenkin tämän kodin ostaessamme täysin tietoisen valinnan siitä, ettei täältä löydy kaunista lautalattiaa, kakluunia, isoa vihreää pihamaata, punamultaisia piharakennuksia ja kotkottavia kanoja ( paitsi minä )
Mutta, kyllä me vielä se meidän koti löydetään. Tällä hetkellä se on tämä pieni kolmio ja tulevaisuudessa ehkä jokin hieman isompi. Ei olla koskaan haluttu ostaa omakotitaloa vaan sen vuoksi, että kaikki nyt vaan asuvat omakotitalossa. Mun mielestä ollaan näin säästytty hutilyönneiltä, jotka olisi voinut mahdollisesti tulevaisuudessa harmittaa.
Kyllä se tästä. Haaveilu on onneksi ilmaista.
Meillä on edelleen kova neliveto päällä. Huoh! Alan olemaan jo epätoivoinen, mutta vaan ja ainoastaan siksi koska en jaksaisi kanniskelua enää yhtään. Varsinkin kun poika ei tunnu enää liiemmin viihtyvän keinussa, vaan mennä viipottaa pihalla kontaten minkä ehtii ja saan kirjaimellisesti juosta perässä. Meidän pihan ohi kulkeva autotie on uskomattoman kiinnostava ja jokaisen ohikulkevan auton kohdalla kohotetaan käsi ylös ja huudetaan ” APPA! ” Ja kun kannan pojan pois autotieltä, saa hän kamalat raivarit – voitte vaan kuvitella! Olen yrittänyt houkutella poikaa pysymään sisäpihalla hiekkalaatikon tuntumassa, mutta hän on sekunnissa jo autotien vieressä huutelemassa ohimeneviä autoja. Miten ne pääseekään konttaamaan niin lujaa?
Ja mitä tulee tuohon Ticketin välikausihaalariin, niin ostin sen käytettynä siskolta. Olin jo ostamassa Kappiksesta pojalle uutta välikausihaalaria, mutta kun sisko mainitsi tästä haalarista, päätin ostaa sen häneltä pois ( tai siis, rahat eivät ole vielä vaihtaneet omistajaa, mutta ei huolta, vaihtavat kyllä! ) Aluksi olin kauhuissani kun sisko sanoi maksaneensa haalarista yli 100 euroa, sillä itse en suostuisi millään maksamaan haalarista sellaisia summia! Tosin, onhan haalari ollut pojan aika rajussakin käytössä uskomattoman kätevä ja kestävä, mutta silti – yli sata euroa!
Ja on meillä ne kurahaalaritkin, mutta en tyhmänä äitinä tajunnut laittaa niitä jalkaan kun ikkunasta ulos katsottuna maa näytti täysin kuivalta. No, eihän se sitä ollut ja haalari on tällä hetkellä aika järkyttävän näköinen. Puhumattakaan noista rattaista, huoh.
Lenkeillä ojanvierustoja piristää pienet keltaiset leskenlehtien nuppuset. Jee, kevät se sieltä tulee kohisten, ellei ole jo tullut! Huomasin myös, että etupihamme pienessä kukkapenkissä on pieniä kukannuppuja. Muistelisin, että kukkaan tulee pieniä siniliiloja kukkia, tiedättekö te mikä kukka on kyseessä? Huomasin myös, että isot Kotkansiivet jo pilkistävät mullasta. Ne on todella kauniita sekä mun lemppareita. Viime kesänä raivasin kukkapenkistä suurenosan pois ja lahjoitin naapurille, joka vei ne omalle mökilleen. Nyt toivon, että ne kasvaisi vähän paremmin ja siististi, vaikka se taitaakin olla turha luulo, sillä ne on aikamoisia leviämään.
Mutta, silti niin kauniita.
Siirsin viikonloppuna vihdoin ja viimein kaikkki pojan talvivaatteet, niin haalarit kuin kypärämyssytkin kaappiin odottamaan uutta talvea. Nyt mietinkin, olinko tyhmä, sillä ulkona mittari näyttää paria astetta miinusta ja on luvattu todella kylmää. No, kaipa tossa Ticketin haalarissa sen verran pärjää kunhan muistan pukea alle kunnon villakerrastot. En vaan millään jaksa ottaa enää talvihaalaria esiin! Pojalla on vielä jalassaan kuomat, sillä ne on sen verran lämpimät sekä kestävät hyvin pojan rajua kohtelua.
Ja koska en malta millään odottaa lämpeneviä kelejä, olen ostanut pojalle jo kevyemmän kevät takin sekä tuon kuvassa näkyvän super herkullisen lippiksen. Näistä saa henkkamaukasta, jos mielitte samanlaista. Myös pojan kevyempi takki on sieltä, sillä mun mielestä sieltä löytää aika kivoja ja hinnaltaan sopivia takkeja pikkulapsille. Takki on ollut kauppa,- ja kyläreissuilla jo käytössäkin ja osottautunut todella näppäräksi.
Myös minä olen saanut hankittua itselleni jotain keväistä, tai pikemminkin tein ihan itse. Olin helmikuun loppupuolella ystäväni järkkäämillä korukutsuilla, joissa sai tehdä itselleen mieluisia koruja. Olen jo pidemmän aikaa havitellut itselleni jotain käsikorua missä olisi puuhelmiä ja nyt tein sellaisen itse. Lisäsin siihen vielä parit lasihelmet kukkakuvioilla ja romanttinen, keväinen ja hieman hippi käsikoru oli valmis.
Oikein ihanaa huhtikuun ensimmäistä!