Kyllä koira keinot keksii.

Voi pojat, mistä sitä sitten oikein aloittaisi?

Muistan todella hyvin kun sairaalasta koitti kotiinlähtö päivä ja stressasin paljon sitä, mitenköhän Bruno tulee suhtautumaan perheen uuteen tulokkaaseen. Tulisin kuitenkin olemaan pääsääntöisesti yksin pojan sekä Brunon kanssa ja mitä sitten jos jotain kamalaa sattuukin? Vaikka ihan vahingossakin. No, mun pelot osottautui täysin turhiksi, sillä Bruno ja poika on tullut hyvin toimeen, eikä mitään vahinkojakaan ole sen kummemmin sattunut. Sanotaan, että ensimmäiset seitsemän kuukautta, kun poika ei vielä liikkunut eteenpäin ja makasi oikeastaan vaan lattialla, olivat aika huoletonta aikaa. Mutta nyt, kun poika jo konttaa ja nousee tukea vasten seisomaan, on Bruno selkeesti hieman ihmeissään. Poikaa Bruno ei ole koskaan sen kummemmin kiinnostanut ja jos Bruno makaa lattialla, saattaa poika käydä vaan läpsäisemässä ja jatkaa taas omia juttujaan. Bruno sitten taas ei hirveästi välitä siitä, että poika tulee nopeilla käsillään lähelle ja olemmekin yrittäneet näyttää pojalle miten Brunoa lähestytään ja miten kuuluisi koskettaa. Voitte varmasti kuvitella, ettei oppi ole mennyt vielä sen kummemmin perille. 🙂

Juttu menee enemmänkin niin, että Bruno haluaa tehdä itse tuttavuutta ja kiehnaa pojan ympärillä läähättäen ja korvia nuollen. Poika ei ole tästä moksiskaan, mutta itseäni tämä haittaa. En välitä siitä, että pojalla on korvat kuolasta märkänä, sillä en ole pöpökammoinen, mutta lähinnä se, että Bruno vahtaa poikaa kuin haukka enkä saa olla lattialla pojan kanssa rauhassa. Leikkimisestä ei oikein tule mitään, kun Bruno on kiinnostunut aivan kaikesta mitä pojan kanssa tehdään – piiloleikit, pallon heittäminen, autoilla leikkiminen, jumppaaminen, tanssiminen, aivan kaikki. Jos menen piiloon ja kutsun poikaa iloisesti etsimään, on Bruno ensimmäisenä nuuskimassa piilopaikassa tai jos heitän pojalle palloa, on Bruno meidän välissä ja yrittää varastaa pallon. Tämä on ärsyttävää ja olenkin joutunut todella paljon viime kuukausina torumaan Brunoa huonosta käytöksestä. Torumisen jälkeen itselleni tulee huono mieli, kun Bruno maksaa yksinäisyydessään portaiden alla omassa pedissään. Enkä todellakaan halua näyttää pojalle, että eläimiä kuuluu kohdella näin. Sillä se, mitä lapsellesi näytät, näkyy myöskin heidän käyttäytymisessään.

Suurin ongelma alkaa oikeastaan silloin kun mies tulee töistä kotiin, sillä Bruno on aika mustasukkainen miehen huomiosta. Pelkästään se, että mies nostaa pojan syliin ja lepertelee hänelle, vahtaa Bruno jaloissa kiertäen ympyrää ja samalla läähättää minkä ehtii. Välillä tuntuu, että miehellä on kova työ saada olla rauhassa pojan kanssa ja tämäkin harmittaa todella paljon. Tiedän Brunon olevan tästä uudesta elämäntilanteeta aivan varmasti stressaantunut, muttei me oikein löydetä kultaista keskitietä miten asian kanssa pitäisi toimia. Haluaisimme, että kun leikimme pojan kanssa, se olisi meidän omaa aikaa, eikä Bruno silloin änkisi väliin. Miten tämänkin saa toteutettua ilman torumista tai sulkemista kokonaan ulkopuolelle?

Kuvassa näkyvä auto on Brunon tekosia. Mies leikki pojan kanssa sohvalla ja luuli Brunon nällyttäneen omaa palloaan lattialla. Mutta kuinkas kävikään? Se olikin pojan formula. Bruno ei ole tyhmä, sillä tietää, että tuhoamalla pojan tavaroita hän tietää saavansa edes vähän huomiota. Tämä oli ensimmäinen tavara mitä Bruno on koskaan tuhonnut ja haluaisimmekin, että se jäisi myöskin viimeiseksi.

Tiedän, että Brunolla on tällä hetkellä varmaan aika kurjaa, enkä kestä sitä ajatusta yhtään. Mutta, onhan se nyt täysin luonnollista, että laitan poikani kaiken edelle. En ole koskaan ajatellut, että tulisin pitämään lapsia ja koiraa samalla lähtöviivalla, vaikka Bruno ehtikin olemaan neljä vuotta mun ja miehen vauveli. Lapsensyntymän myötä tärkeysjärjestys tietenkin muuttuu, nyt vaan pähkäilen miten säilyttäisi tasapainon tässäkin asiassa?

Ilman, että laiminlöisin ketään.