Linea negra.

Varmaan kaikki ovat jo kuulleet ja lukeneet Mami Go Go – blogin Mintun aloittamasta Beautiful Body haasteesta? Mietin tovin itse julkaisisinko itsestäni melkein puolialastomia kuvia netissä ja tulin siihen tulokseen, että se ei taida olla ihan meikäläisen heiniä. En todellakaan väheksy tai katso kieroon niitä, jotka ovat ottaneet osaa tähän haasteeseen, päinvastoin. On todella hienoa, että löytyy sellaisia rohkeita ihmisiä jotka haluavat jakaa itsestään jotain niinkin henkilökohtaista kun synnytyksen jälkeisen kroppansa – puolialastomana. Itse olen sen verran ujo ja koen tämän asian aika henkilökohtaiseksi, etten senkään takia ota itsestäni kunnollista haasteeseen sopivaa kuvaa. Toisaalta olen myöskin sitä mieltä, etten koe hirveän tarpeelliseksi sitä, että näytän itsestäni kuvan puolialastomana, joten tässä olisi nössöversio, olkaa hyvät.

Haaste oli todella kiva idea ja paljon puhuttiin siitä miten se on ajankohtainen ja pitäisi päästä eroon median luomista kauneusihanteista. Totta. Mutta samalla ajattelen, että kyllähän nyt jokaisen ihmisen pitäisi tietää miltä synnyttänyt nainen mahdollisesti voi näyttää. On jollain tavalla surullista, että on ihmisiä jotka ajattelevat, ettei synnytys muuta millään tavalla naisen vartaloa. Ensin kannat sisälläsi 9 kuukautta uutta elämää, maha kasvaa ja iho venyy, lantio muuttuu ja tulee mahdollisesti raskausarpia – eikä tämän mukamas pitäisi näkyä missään. Kummallinen ajattelutapa.

Voin myöntää käsi sydämmellä, että kun tulin raskaaksi en osannut ajatella mahdollisia vartalonmuutoksia yhtään. Tiesin kyllä, että vartalo synnytyksen jälkeen tuskin on enää entisensä, mutta pelkäsin ainoastaan raskausarpien puolesta. Onnekseni en saanut niitä yhtään. Monta kertaa puhuimme miehen kanssa siitä miten raskaus mahdollisesti voi muuttaa vartaloa, puhumattakaan mitä synnytys sille tekisi. Mies oli onneksi todella ymmärtäväinen ja on ollut aina, eikä ole koskaan luonut minulle sellaista fiilistä, että joutuisin häpeämään vartaloani tai siihen tulleita muutoksia. Muutoksethan ovat täysin luonnollisia.

Lihoin raskausaikaina 20 kiloa ja tällä hetkellä painan jopa kolme kiloa vähemmän mitä ihka ensimmäisellä neuvolakäynnillä. Olen tyytyväinen itseeni juuri sellaisena kuin olen, mutta jos jotain saisin ottaa takaisin siitä ajasta kun en vielä ollut raskaana, olisi se rintava entinen minäni. Imetys on kyllä todellakin tehny tehtävänsä ja nyt on muistona pelkät nahkapussukat tai ketunnokat – you name it.

Mutta en anna sen haitata, vaikka joka päivä ne ovatkin tuossa muistuttamassa. Ovatpahan ainakin tehneet tärkeän tehtävän.

Raskausaikana mahaani ilmestyi Linea negra, eikä se ole ottanut haalistuakseen ja näyttää siltä, että se olisi jäämässä siihen. Onko siellä kohtalotovereita, joilla tuli tuo samainen viiva? Lähteekö se koskaan pois? Itselläni se on melkein koko mahan mittainen ja vaikka olenkin päässyt takaisin omiin mittoihini, on silti häiritsevää, että uimarannalla näytän siltä kuin minut olisi leikattu kahtia. Jollain tavalla ehkä kannan tätä ns. arpea myös ylpeydellä ” Lälläslää, olen tehnyt hienon asian! Synnyttänyt maailmaan ihanan pienen pojan! Tehkää perässä! ” – fiiliksellä. Mutta silti, olisihan se nyt kivaa ettei mahassa oli mitään jälkeä. Tiedän, että olen päässyt vähällä, kun kuulee muiden tarinoita heidän vartaloistaan, mutta eihän tämän asian kuulukkaan olla mitään kilpailemista. Haasteen tarkoituksenahan oli näyttää, että tällaisia me ollaan, synnyttäneet äidit.

Ihan tavallisia kaduntallaajia, joilla nyt vaan sattuu olemaan jonkinlainen muisto siitä ajasta, kun sisällä kasvoi vielä pieni ihme. Ei sen kummempaa.

Aurinkoista ja kivaa Torstaita!