Mitä jos en riitäkkään?
Nyt toistamiseen raskaaksi tullessani, olen kuullut ihmisiltä positiivisten kommenttien sijaan enemmän negatiivisia kommentteja ja möläytyksiä. Tähän tyyliin: ” Ai kauhee, niin lyhyt ikäero! ” Se tulee olemaan sit nii raskasta! Varo sit vaa, sit sitä omaa aikaa ei oo senkää vertaa! Oivoivoivoivoi! ”
Ja tätä listaa voisin jatkaa loputtomiin.
Vaikka en niinkään välitä muiden ihmisten mielipiteistä ( ainakaan siinä mielessä, että heidän sanomisensa vaikuttaisivat päätöksieni tekemiseen ) olen silti ollut negatiivisista kommenteista todella ihmeissäni ja harmissani. Miksi ihmeessä ihmisillä on tapana saada toisille huono mieli sanomalla jotain pahaa ja negatiivista tai ylipäätään edes puuttua toisten tekemiin valintoihin? Tuntuu siltä, että harvemmin ihminen kehuu jonkun toisen tekemää valintaa, uutta paitaa tai vaikka keittiöremonttia ihan puhtaasta ja rehdistä hyväsydämisyydestä. Aivan kuin kehun tai kohteliaisuuden ulospäästäminen suusta olisi todella vaikeaa tai jollain tavalla itseltään pois.
Enkä nyt väitä, että kaikkien olisi pitänyt olla meidän raskausuutisesta onnesta soikeina, mutta eihän pelkän ” Onneksi olkoon ” lauseen luulisi olevan niin kovin vaikeaa. Eihän? Ja palatakseni ihmisten negatiivisiin kommentteihin, haluan sanoa sen verran, etten ole koskaan missään vaiheessa elänyt minkäänlaisessa vaaleanpunaisessa pilvilinnassa. En silloin kun poika oli pieni, enkä nytkään. Joten tuskin tulen tippumaan pilvilinnastani toisen lapsen syntymän myötä. Olen koko ajan elänyt tätä lapsiarkea päivä kerrallaan ja tiedostanut sen, että huonoja päiviä tulee takuulla, mutta niiden jälkeen tulee myös hyviäkin. Olen itkenyt monet itkut väsymyksestä, uupumuksesta, riittämättömyydentunteesta ja joskus jopa yksinäisyydestä. Välillä olen halunnut niin paljon oman itseni seuraa, että on oikein ahdistanut. Näistä kaikista tunteista huolimatta myönnän eläväni elämäni onnellisinta aikaa, mutta mistään pilvilinnoista en sentään voi puhua. Vaikka olenkin unelmoija, olen kuitenkin ihan arkisissa asioissa täysin realisti. On kummallista huomata ihmisten ajattelevan, että kun niitä lapsia on kaksi, myös se arki automaattisesti hankaloituu. Aivan kuin yhden lapsen kanssa ei koskaan olisi minkäänlaisia vastoinkäymisiä, hampaiden pureskelua tai aikataulujen sumplimista.
Mulle on myös sanottu sitä, että juuri kun arki pojan kanssa helpottuu, aloitan sen kaiken uudestaan alusta – ja olen kuulemma hullu. Osa tässä lauseessa oli varmaan silkkaa huumoria, mutta eikö se vanha sanontakin niin mene, että ” Vitsissä on aina puolet totuutta. ” Itse taas ajattelen täysin päinvastoin. Sillä tunnen itseni sen verran hyvin, että jaksan takuulla puolet paremmin toisen vauvavuoden heti ensimmäisen perään, kuin vaikka kolmen vuoden päästä, silloin kun se arki todella on helpottunut. Itse en halua arvostella kenenkään tekemiä valintoja vaan olen sitä mieltä, että jokainen tyylillään. Pitäisi muistaa, että jokainen ihminen elää eri elämänvaiheita ja rakentaa elämästään juuri itsensä näköisen.
Itseni tsemppaamisesta huolimatta, on negatiiviset kommentit saaneet mut hieman mietteliääksi. Tiedättehän? Vaikka kuinka seisoisi omien valintojen ja päätösten takana, on ihminen loppupeleissä kuitenkin sellainen otus, että muiden sanomiset jäävät kummittelemaan jonnekkin tuonne mielenperukoille. Olen huomannut ajattelevani ” Mitä jollen riitäkkään molemmille lapsille? Onko muut ollut sittenkin oikeessa, että ikäero on liian lyhyt? Miten huomioida molemmat? Kumpa vaan en laiminlöisi koskaan kumpaakaan! Miten ylipäätään hoidan kaiken, miten jaksan? Mä sekoan takuulla! ” En varmaan ajattelisi läheskään näin negatiivisesti jos olisin saanut negatiivisten kommenttien sijaan positiivisia ja tsemppaavia kommentteja. Tiedän, että osa negatiivisista kommenteista on todella realistisia, sillä helppoa se tuskin tulee olemaan, mutta ihmettelen kuitenkin suuresti miksi negatiivisen mielipiteen julkituominen on helpompaa kuin positiivisen ” Ihanaa, olet raskaana! Onnea tosi paljon. Vitsit miten ihanaa, kun poika saa itselleen pikkuveljen tai pikkusiskon. ” – kommentin.
Näistä ajatuksista huolimatta ihanan keväistä päivää teille! Muistakaa, että iloiset kommentit lämmittävät mieltä!
Pssst. Kuvat ovat pojan ensimmäisiltä kuukausilta. Voi tuota pallonaamaa ja kippuravarpaita. <3