Nyt saa riittää, kiitos!
Istun parhaillaan keittön ikkunan edessä olevan työtason äärellä. Olen alkanut pitää kannettavaani juuri tässä, sillä tästä näkee mukavasti ulos pihalle. Keli ulkona on luminen, viime yönä tuli pieni kerros uutta lunta. Haluaisin pukea molemmat lapset ja itseni ulkovaatteisiin ja lähteä metsään pienelle lenkille. Vetää keuhkot täyteen raikasta ilmaa ja lapset saisivat kuluttaa kaiken ylimääräisen energian lumisille metsäpoluille.
Meillä ei kuitenkaan ole mitään asiaa ulos. Ei itseasiassa ole ollut kokonaiseen viikkoon. Olemme miehen kanssa vuorotelleet sairastupaa lasten ollessa kamalassa flunsassa. Ensin aloitti poika, jo viime viikon lauantaina yli 38 asteen kuumeella ja lihassäryillä. Sitten se muuttui tukkoiseksi nenäksi ja kovaksi yskäksi. Kun viimein keskiviikkona ajattelimme, että flunssa olisi nyt selätetty muuttui se korvatulehdukseksi ja sahaavaksi kuumeeksi. Lopulta myös tytölle ja itselleni nousi kuume ja tässä sitä nyt ollaan.
Kokonainen viikko neljän seinän sisällä alkaa pikkuhiljaa näkyä lasten käytöksessä. Lähestulkoon kaikki lelut alkavat kyllästyttää ja jopa sen pikkusiskon tai isoveljen naamakin. Täällä kaivataan päiväkotikavereita ja jopa päiväkodin ruokaa tai ainakin siinä käytettyjä mausteita. Näin sanoi poika, mitä se sitten tarkoittaakaan? Ja jos lapset ovat kinastelleet jo ennen tätä flunssakierrettä, niin kuluneen viikon aikana on revitty enemmän kuin koskaan toisen hiuksia, tönitty ja ärsytetty.
Puhumattakaan siitä kuinka paljon se oma mies voi ottaa päähän. Jo pelkästään siksi, että flunssaisena on todella kurjaa olla kun nenä on aivan tukossa, joka paikkaa särkee ja kolottaa, kuume vie voimat ja sohvalla maatessaan jokainen lihas menee ikuiseen jumiin. Kaikenlisäksi kun miehenkin pitäisi päästä töihin. On siis täysin ymmärrettävää, jos miestäkin alkaa risomaan viikon mittainen flunssaputki. Ja mihin tätä kaikkea turhautumista ollaan sitten purettu? No, toisiimme tietenkin. Todella aikuismaisesti, rakentavasti ja fiksusti.
Helmikuu ei siis ole meillä alkanut kovinkaan hyvin. Koti on sen näköinen aivan kuin täällä olisi räjähtänyt pommi. Pyykit on lajittelematta, olleet jo viikon. Pyykkikori on kenossa likaisista pyykeistä ja odottaa, että joku täyttäisi pyykinpesukoneen niillä. Imuroitu on kerran, jo pelkästään sen vuoksi, ettei lattialla koomassa maaten tukehtuisi pölypalloihin ja Brunon karvoihin.
Tästä flunssasta kun selvitään toivon, ettei me olla seuraavaan puoleen vuoteen kipeitä. Nyt ei saisi tulla enää yhtään sairaspoissaoloja töistä, vaikkei näille flunssakierteille ikinä mitään mahda. Ne tulevat jos ovat tullakseen. Toivottavasti kaikki myös ymmärtäisivät sen.
Pysykäähän terveinä, tämä ei ole kivaa.
__
Jenna