Nyt se on virallista

Te varmaan heti ajattelette, että nyt se mies on vihdoin ja viimein tajunnut yhdentoista vuoden jälkeen, että olen tässä jäädäkseni enkä lähde kulumallakaan ja pyytänyt mua vaimokseen?

No.

Ihan teidän pettymykseksi joudun toteamaan, että ainut virallinen asia tällä hetkellä on se, että tänään on kesäkuun 4.päivä ja se tarkoittaa sitä, että kesä on virallisesti täällä.

Hahaha, ähäkutti!

Itse olen kylläkin sitä mieltä, että kesä alkoi jo toukokuussa ensimmäisten helteiden saavuttua, mutta koska aivan kaikki jaksavat vouhottaa siitä kuinka kesä nyt virallisesti alkoi kesäkuun vaihtumisen myötä, on munkin nyt taivuttava siihen.

Kesä on siis täällä.

Me otettiin kesä avosylein vastaan pikkusiskoni luona aika extempore, kun työpäivän aikana lähettelimme viestejä yhteisestä grilli-illasta. Ensimmäistä kertaa koskaan ikinä kokoonnuimme kaikki ( me sisarukset perheineen, äitini sekä mammani ) yhteen todella lyhyellä varoitusajalla ja vielä kirsikkana kakun päällä: Arki-iltana.

Te varmasti ehkä jo tunnettekin mua sen verran, että tiedätte mun olevan aika fanaattinen mitä tulee päivärytmiin. Etenkin lasten päivärytmiin ja siihen, missä ajassa kaikki yleensä tapahtuu siitä hetkestä kun haen lapset päiväkodista aina siihen hetkeen, kun he painavat pienet päänsä tyynyihin. Olen sen suhteen itseasiassa vähän turhankin fanaattinen ja olen saanut siitä vuosien saatossa kuulla, pariin otteeseenkin. Ja nyt mun täytyy kieltämättä myöntää, että sanat: grilli-ilta ja arki-ilta eivät heti kuulostaneet mun korviin kovin hyvältä yhdistelmältä.

Sitten mä kuitenkin päätin, että ei. Nyt mä haluan olla se lungimutsi, joka suostuu tähän. Joka nyt pakkaa niiden lasten kimpsut ja kampsut. Soittaa miehelle ja pyytää sitä tuomaan makkaraa ja tuorejuustoa. On se, joka tarttuu siihen hetkeen. Lungi prkl, lungi.

Ja niin mä sitten olin. Itseasiassa ihan äärimmäisen lungi. Mies oli vielä yhdeksän aikaan illalla pihasaunan kuistilla pyyhe päällä ja lapset juoksivat ympyrää pihamaalla uikkareissa ja kalsareissa täysin tietämättöminä siitä, että yhdeksän tunnin päästä pitäisi jo herätä uuteen päivään. Mä söin kolmatta vohvelia jäätelöllä ja ihastelin sitä, kuinka aurinko alkoi tehdä pikkuhiljaa laskuaan. Kotona olimme vasta lähempänä kymmentä ja iltapesujen jälkeen oli hyvä nukahtaa omaan sänkyyn.

Meillä oli niin ihanaa, etten muista koska viimeksi olisin tuntenut sisälläni niin suurta onnea kaikesta siitä mitä meille ollaankaan annettu. Just nämä on niitä hetkiä, joiden toivoisin jatkuvan ikuisesti.