Olipa kerran isänpäivä…
… jolloin puolet meidän perheestä oli Noroviruksen kourissa.
Jep.
Meidän isänpäivä alkoi niinkin ihanalla tavalla, että poika päätti oksentaa aamupalapöydässä suoraan munaleikkurin päälle. Ja vain hetkeä aikaisemmin olin keittänyt pannullisen kahvia ja huomannut, että olinkin keittänyt pelkän veden vanhan suodatinpaperin läpi.
Kieltämättä mua hieman nauratti, että mitä kaikkea tähän päivään vielä mahtuisi? Peruimme isänpäivälounaan mieheni vanhempien luona, sekä isänpäiväkahvit mieheni isovanhemmilla. Sen sijaan leivoin itse kaksi pellillistä tattari- kaneli-voisilmäpullia ja voimme yhdessä päiväkahvit. Ja saihan mies aamulla sentään lasten tekemät kortit ja kivipeikot sekä kalsarit ja t-paidan.
Ulkona satoi melkein koko päivän vettä, oli kylmä ja pimeää.
Poika koki jonkinlaisen ihmeparantumisen ja oli illalla jo terveidenkirjoissa. Minä itse sen sijaan oksensin solkena ilta seitsemästä yö kolmeen. Miettisimme jo ambulanssin soittamista, sillä olin tukehtua oksennukseen, henkeni ei kulkenut ja vatsakrampit olivat ihan hirveitä.
Eilinen päivä meni toipumisessa ja 38 asteen kuumeessa. Mies jäi lasten kanssa varmuudeksi kotiin, ettei tartutettaisi koko päiväkotia.
Huhhuh. Tänään tuntuu ensimmäistä kertaa siltä, että elämä ehkä voittaa.
Pysykäähän terveinä! Voin kertoa, ettei ole kivaa.