Lähestulkoon joka kerta kun saamme nauttia tällaisista helteistä, pihamme autokatokset loistavat tyhjyydellään. Naapurimme lähtevät ties minne ja ketään ei oikein ole missään. Yhdet naapureistamme lähtivät kesämökille jo toukokuussa ja sanoivat tulevansa takaisin vasta elokuussa. ” Mitä me täälläkään….? ” sanoi naapurin nainen ja ymmärrän häntä ihan täysin. Jos itsekin olisin eläkkeellä ja omistaisin vielä kesämökin, en minäkään viettäisi kesääni kaupungissa.

Myös sosiaalinen media, kuten esimerkiksi instagram on täyttynyt toisten kesäisistä kuvista. #familytime komeilee jokaisen Puuhamaassa, Särkänniemessä ja Linnanmäessä vietetyn kuvan alla. Itsekin keväällä ajattelin tämän kesän olevan se, kun me perheen kanssa päästään Korkeasaareen tai edes jonnekin. Noh. Instagram – tililläni ei ole nähty ainuttakaan kuvaa näistä edellä mainistuista paikoista ja ihan vaan siksi, koska emme ole käyneet missään. Kaikenlisäksi puhelimeni kamera on rikki, enkä saa otettua sillä ainuttakaan kuvaa. Olen lisännyt tilille kuvia aivan muilla keinoilla, eikä se edes haittaa. Olen suoraansanottuna saanut pienen ähkyn ja se, että puhelimeni kamera meni rikki tuli täydelliseen saumaan.

Myönnän silti, että muiden lisäämät kuvat vähän harmittavat, koska olisinhan juuri itsekin halunnut näissä paikoissa käydä. Vaikka siellä Puuhamaassa ja Korkeasaaressa nyt edes. Jollain tavalla se aika vaan juoksi eteenpäin ja viikot siinä samalla. Mieheni ei pystynyt pitämään kesälomaa tänä(kään) vuonna ja kun itse tein koko kesän osa-aikatyötä sekä viikonloput menivät juosten erilaisissa kissanristiäisissä, ei aikaa kunnolla jäänyt mihinkään. Huomaan ajattelevani, että koko kesä on ollut lasten ( tai etenkin reilun 2,5 vuotiaan poikamme ) mielestä tylsä, vaikka hän ei ole valittanut tylsyyttä missään vaiheessa. Päiväkodissa on ollut hiljaista, kun muut ovat lomailleet ja hänen kesänsä on kulunut kotipihan hiekkalaatikolla, lähipuistossa tai isovanhemmilla.

Kai mittaan asioita niin, että kivaa voi olla vaan jos on jossain kivassa paikassa. Kuten Puuhamaassa. Sen paikan pitää siis olla sellainen, missä on ihan tajuttoman paljon tekemistä, jopa niin paljon ettei kaikkea ehdi edes tehdä. Siellä on paljon, jopa ärsytykseen asti ihmisiä ja kaikki maksaa. Paljon ja aivan liikaa.

Kun itse olin pieni, me käytiin harvoin missään Puuhamaassa tai vastaavissa. Sen sijaan me tehtiin sellaisia extempore reissuja vaan jonnekin. Ilman sen kummempaa määränpäätä tai sitten pakattiin eväät ja lähdettiin katsomaan lentokoneita Turun lentokentälle. Muistan silti lapsuudesta sen, kuinka kurjalta tuntui kun muut lähtivät sinne Puuhamaahan. Vaikka kyllä mekin käytiin, harvoin vaan. Eikä edes joka kesä. Muistan itseasiassa, että kesässä kivointa oli juuri se, kun sai vain hypätä polkupyörän selkään ja pyöräillä kaverille leikkimään koko päiväksi.

Haluan opettaa lapsilleni, että hauskaa voi olla ilman tekemättä kunnolla oikein mitään. Niinpä me tehtiin eilen meidän perheen ensimmäinen #familytime reissu keskustassa olevalle jäätelökiskalle. Otettiin mukaan kahvia termariin, suolapähkinöitä ja viltti minkä päällä istuttiin puistossa. Reissussa oli kaikki katastrofin ainekset, kuten läpi tullut kakkavaippa, pojan välistä jääneet päiväunet, puistossa pussikaljalla oleva ” nuoriso ” ja se, ettemme ostaneet tytölle omaa pehmistä ja se oli selvästi liikaa.

Niinpä söin omani megavauhdilla tai sen mitä pystyin ja loppu onkin historiaa. Tästä kaikesta huolimatta meillä oli hauskaa. Ei kaikkeen aina tarvitse rahaa, ihmispaljoutta ja hauskoja vekottimia. Pelkkä mielikuvitus riittää.

Aurinkoista sunnuntaita, nautitaan nyt vielä kun voidaan!