Voisi helposti kuvitella, että kun on ollut kolme vuotta putkeen kotona, työttömänä ja kotiäitinä, tuntuisi töihin palaaminen näiden vuosien jälkeen raskaalta. Että miten hoitaa työn lisäksi omaa itseään, perhettä, lapsia ja vielä sosiaalisia suhteita, kun on saanut tottua siihen, että kotona ollessaan voi mennä ja tulla miten sattuu. Olen monelta työssäkäyvältä äidiltä saanut kuulla valitusvirttä ( anteeksi sanavalinta ) siitä miten työpäivien jälkeen on niin väsynyt, ettei jaksa tarttua enää kotona odottaviin askareisiin. Kuinka paljon ottaa päähän se, että ensin tekee päivän töitä ja vielä kotonakin saa tehdä niitä lisää. Miten kotivuosien jälkeen työt ovat ajatuksena ensin tuntuneet pelastavalta enkeliltä, mutta ovatkin todellisuudessa tuoneet lisäpaineita, ahdistusta ja kaipuuta entiseen, kotiäitiyteen.

Mulla itselläni on tässä kuussa 11 työpäivää, mutta tiedättehän te osa-aikatyön? Tällaista tämä on. Ei oikein pääse rikastumaan rahallisesti, mutta tunnetasolla sitäkin enemmän. Olen suuresti nauttinut siitä, että olen saanut ja voinut mennä töihin ja tykkään työstäni todella paljon. Se on kivan rentoa, näen paljon ihmisiä ja koen olevani siitä pikkuhiljaa ihan hyväkin. Pidän myös jokaisesta työvuorostani. Pitkistä 8 tunnin päivistä, viikonlopuista sekä niistä lyhyistä, hieman hassuista neljän tunnin vuoroista. On kivaa viedä lapset hoitoon aamulla, mennä sen jälkeen itse punttisalille ja tulla sieltä kotiin suoraan suihkuun. Keitän tuoretta kahvia, teen ruokaa, lenkitän Brunon, pesen pyykkiä, ehkä vähän siivoankin, kunnes kello on sen verran, että on aika kavuta pyörän selkään ja hurauttaa töihin.

Rakastan näitä päiviä. Rakastan!

Mutta, vähäisestä työn määrästä huolimatta koen silti käyväni hieman ylikierroksilla, mutten suinkaan siksi, että kokisin olevani ahdistunut, kaipaisin takaisin entiseen tai että kokisin työni jatkuvan vielä kotiin päästyäni. Päinvastoin. Käyn ylikierroksilla siksi, että siitä on syntisen pitkä aika kun olen viimeksi tehnyt töitä ja rasittanut jalkojani sekä mieltäni silkalla työllä! Vaikka olen työpäivien jälkeen väsynyt, en silti iltaisin sänkyyn mennessäni saa unen päästä kiinni, koska käyn päässäni läpi päivän tapahtumia – mitä kaikkea oikein tein ja muistinko nyt aivan varmasti kaiken? Ja päässäni soi Hassisen Koneen ” Levottoman jalat ”, samalla kun vaihdan jalkojen asentoa miljoona kertaa, yrittäen olla liikaa keskittymättä siihen kuinka paljon ne särkevät.

Tiedän, tämä on ohimenevää. Jalkani ja mieleni tottuu kyllä.

Ja vaikka osa-aikatyöläisenä palkkakuitti ei olekkaan kovin suuri, olen alkanut pitämään tästä. Aluksi ajattelin, että osa-aikatyö ei ole mua varten, vaan kokoaikaista sen olla pitää, mutta sitten taas – saan nauttia kesästä ja töistä huolimatta silti aika vapaasti valita menoni. Voin olla alkuviikon töissä, mutta loppuviikon vapaalla. Voin suunnitella keskelle viikkoa vaikka päiväretken Tammisaareen lasten kanssa ja kahvitella mamman kanssa torikaffella aamupäivisin. Tällä viikolla olen esimerkiksi ollut töissä maanantaina sekä tiistaina ja muina päivinä olen ollut lasten kanssa kotona, sekä mennä toohottanut pitkin maita ja mantuja. Seuraavan kerran menen töihin lauantaina.

Ja tämä sopii mulle niin hyvin. Uskon, että tämä sopii lapsillekin. Ja miehelle. Meille kaikille.

Olen ehkä enemmän kuin onnellinen siitä, että sain tämän mahdollisuuden palata pehmeästi takaisin työelämään monen vuoden tauon jälkeen. Nyt vain toivon, että elokuu toisi tullessaan hyviä uutisia ja työni jatkuisivat. Sillä ehkä se suurin mitä pelkäsin, kun otin tämän työn vastaan oli se, että rakastun työhöni niin paljon, että petyn karvaasti jos työni syksyllä loppuvatkin.

Joten. Pitäkäähän tekin kaikki siellä peukkuja, että elokuu olisi mulle armollinen.